NUKKUMISONGELMIA ? Kokeile näitä viittä parasta eteeristä öljyä!
Posted onUNI: Tätä meidän kaikkien pitää "tehdä" ! Tätä tilaa me kaikki haluamme eniten, vaikka välttelemmekin sitä eniten, tai se on vaikeimmin saavutettavissamme. Yksi asia on kuitenkin varmaa, kun on aika mennä nukkumaan ja sulkea silmät sitä tavoitellaksemme, haluaisimme kahta asiaa ... että nukahtaminen olisi helppoa, ja herääminen tuntien kuluttua virkistyneen oloisena.
Kuitenkin, Cancer Centers´in mukaan, amerikkalaiset kuluttivat $32.4 miljardia dollaria unensa parantamiseen yksinonmaan vuonna 2012, kun 8.6 miljoonaa ihmistä raportoi ottaneensa unilääkettä heinäkuussa 2013. WebMD raportoi, että noin kolmella ja puolella kaikista amerikkalaisista on " unettomuutta ja he valittavat nukkuvansa huonosti."
Jokin menee selvästikin pieleen, jos me kaikki nukumme näin huonosti. Mutta eihän nyt unilääkkeen ottaminen ole niin paha juttu, eikös niin? No joo, valitettavasti tämä ei ole niin yksinkertaista.
Farmaseuttiset unilääkkeet, kuten useimmat modernit lääkkeet, aiheuttavat joukon haittavaikutuksia, joista useiden tiedetään olevan addiktoivia ja aiheuttavan itseasiassa muistin ja huomiokyvyn katkeilemista. Kaikki unilääkkeet eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Toiset ovat itseasiassa ahdistuneisuuteen tarkoitettuja lääkkeitä, toiset aiheuttavat lamaannusta keskushermostossa ja ovat sitä rauhoittavia, toiset vaikuttavat aivokemian melatoniiniin, ja toiset taas yksinkertaisesti auttavat helpommin nukahtamaan.
Yleiset, reseptillä saatavien unilääkkeiden haittavaikutukset ovat mm. :
- Käsien, käsivarsien, jalkojen tai säärten polttoa tai kihelmöintiä
- Ruokahalun muutoksia
- Ummetusta
- Tokkuraisuutta päiväsaikaan
- Ripulia
- Tasapaino-ongelmia
- Huimausta
- Kurkun tai suun kuivumista
- Ilmavaivoja
- Päänsärkyä
- Närästystä
- Huonovointisuutta seuraavana päivänä
- Vatsakipua tai arkuutta
- Kontrolloimatonta vapinaa jossakin ruumiinosassa
- Epätavallisia unia
- Heikotusta
Näin monista haittavaikutuksista huolimatta: miksi niin useat amerikkalaiset ottavat lääkkeitä nukkuakseen paremmin?
PEREHDY UNILÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUKSIIN!
TÄSSÄ JOITAKIN PARHAITA ETEERISIÄ ÖLJYJÄ UNEN PARANTAMISEKSI:
sitruuna, geranium + ruusu, orange (appelsiini), lavendeli, frankincese
UNI ON TERVEYDELLESI ELINTÄRKEÄÄ
Uni on terveydellesi yhtä elintärkeää kuin ruoka ja vesi. Kuitenkaan emme useinkaan saa hyvää yöunta riittävästi. Teemme kunnollisesta nukkumisesta jopa vaikeampaa kofeiinijuomilla, tai istumalla pitkiä aikoja elämästämme kuvaruutujen ääressä, jotka molemmat vaikuttavat aivokemiaan sekä nukkumisjaksoihin. Puhumattakaan siitä, mitä stressi ja myöhäiset yövalvomiset voivat tehdä kehollemme.Joten: paljonko unta tarvitset?
The National Sleep Foundation järjesti 2-vuotisen tutkimuksen, jonka teki 18 johtavaa tiedemiestä ja tutkijaa. He julkaisivat tuloksensa vuonna 2015 ja listasivat havaintonsa minimimäärät unta tarvitsevista, jokaisessa iässä olevista ihmisistä.
Suositellut tuntimäärät ovat tässä:
Vastasyntyneet: 14 – 17 tuntia
Pikkulapset: 12 – 15 tuntia
Esikoululaiset: 10 – 13 tuntia
Kouluikäiset lapset: 9 – 11 tuntia
Teini-ikäiset: 8 – 10tuntia
Aikuiset; nuoret aikuiset: 7 – 9 tuntia
Vanhemmat aikuiset: 7 – 8 tuntia
Jatkuva riittävän unen puute johtaa " univelkaan ". Kroonisella univajauksella voi olla vakavia terveydellisiä jälkiseuraamuksia: mm. alentunut immuunipuolustustuskyky, alentunut keskittymiskyky ja valppaus, painonnousu, diabetekseen sairastumisen mahdollisuuden nousu, sukupuolivietin puutos, ikääntymisen nopeutuminen, sydänsairauksien saamisen riskin nousu, sydänkohtaukset sekä syöpä.
Itseasiassa, National Sleep Foundation´in mukaan, aikuiset, jotka nukkuvat vähemmän kuin 6 tuntia öisin, ovat kaksi kertaa alttiimpia halvaantumaan tai saamaan sydänkohtauksen verrattuna niihin, jotka nukkuvat 6-8 tuntia yössä — iästä, painosta, tupakoinnista tai liikuntatavoista huolimatta.
Huolestuttavaa on myöskin vastaavuus unen ja syövän yhteydestä. Syövät, jotka yhdistetään useimmin korkeampaan alttiuteen, ovat eturauhanen, suolisto - peräsuoli, sekä rinta. On myöskin huomionarvoista mainita, että uniapnea liittyy suurempaan riskiin saada mikä tahansa syöpä.
Vuonna 2013 julkaistu tutkimus Cancer Epidemiology, Biomarkers and Prevention´ssa “ havaitsi 2-kertaisen riskin eturauhassyövän syntymiseen miehillä, joilla oli uniapnea.” Cancer´issa julkaisu tutkimus vuodelta 2010, raportoi, että niillä, jotka nukkuvat vähemmän kuin 6 tuntia yössä, on 50% suurempi riski saada colorectal-syöpä, kun taas tutkimus vuodelta 2012 esittää riittämättömän unen liittyvän sekä syövän uusiutumiseen että riskiin sairastua vieläkin agressiivisempaan rintasyöpään.
VINKKEJÄ PAREMPAAN YÖUNEEN
Nyt herääkin kysymys: Jos tarvitsemme unta terveytemme säilymisen takia sekä estämään vakavampia sairauksia, mutta unilääkkeillä itselläänkin on haittavaikutuksia ...... mitä voimme tehdä turvataksemme hyvän yöunen ?Olen iloinen, että kysyt tätä. Tässä muutamia huippuvinkkejä paremman yöunen saamiseksi:
- Pidä kiinni uni-aikataulustasi. Tämä tarkoittaa sitä, että panet käytäntöön samat, tarkat ajat heräämiselle sekä nukkumaan menolle.
- Tee nukkumaanmenosta rituaali. Järjestä itsellesi hyvä, 30 minuutin rentoutumisrituaali, jolloin mitään teknologiaa ei ole läsnä. Erota sänky/nukkuma-aikasi aktiviteeteilta, jotka aiheuttavat stressiä, levottomuutta tai jännitystä, jolloin nukahtaminen on helpompaa ja unessa pysyminen paranee. Tähän sisältyvät myöskin kirkkaiden valojen ja "näyttöjen" (TV, mobiililaitteet, tietokoneet jne.) välttäminen
- Vältä päiväunia. Jos sinulla on nukkumisongelmia, älä nuku päivällä, varsinkaan itapäivällä. Vaikka onkin totta, että tirsat voivat olla hyväksi, niin niille, joilla on nukahtamisonglmia illalla, päiväunien välttäminen voi auttaa. .
- Päivittäinen liikunta. National Sleep Foundation ehdottaa tarmokasta liikuntaa mihin aikaan päivästä tahansa, muttei nukkumisen kustannuksella. Jopa kevyt liikunta auttaa.
- Arvioi nukkumapaikkasi. Voi tuntua itsestään selvältä, mutta makuuhuoneesi pitää edistää hyviä yöunia! Tähän kuuluu sopivan lämpötilan arviointi, National Sleep Foundation ehdottaa parhaaksi lämpötilaksi 15,5 - 19,5 Celsius-astetta. Melu (myöskin partnerin kuorsaaminen) pitäisi minimoida mahdollisimman tarkkaan. Harkitse korvatulppien ja joittenkin ääntä vähentävien laitteiden käyttöä. Saadaksesi huoneen mahdollisimman pimeäksi, harkitse mustien verhojen käyttöä sekä silmälappuja. Ota huomioon myös allergiaa aiheuttavat tekijät. Hyvä ilmanpuhdistaja voi saada aikaan muutoksia, jos olet herkistynyt jollekin.
- Etsi hyvä patja. Taas kerran, tämä voi tuntua ilmiselvältä, mutta patja ja tyynyt, joita käytät, ovat erittäin tärkeitä sille, kuinka hyvin saat nukuttua. Useimpien patjojen käyttöaika on 9-10 vuotta, jos ne ovat laadukkaita. Myöskin tyynyt kuluvat. Monia parannusaskeleita on tehty tyynyjen ja vaahtokumin vaikutuksesta muistiin. Unenlaatuun kannattaa investoida oman terveyden edistämiseksi, eikä vain ylellisyystuotteen takia.
- Käytä eteerisiä öljyjä. Näillä luonnon voimalaitoksilla on monipuolisia hyötyjä terveydelle, mutta niissä on muutamia hyvin tunnettuja unen saamisen parantajia. Niitä ovat: ruusu, geranium, frankincense, orange (appelsiini), lemon (sitruuna), ja lavender (lavendeli).
5 parasta NUKKUMISTA PARANTAVAA eteeristä öljyä
On tärkeää tietää, että korkealuokkaiset eteeriset öljyt ovat 100% luonnonmukaisia high quality essential oils are 100% natural, ja niillä on harvoin, jos ollenkaan, haittavaikutuksia. Nämä öljyt tislataan tavallisesti kasvien lehdistä, kukista ja varsista, jolloin tuloksena olevat fytokemikaalien (luonnollisesti esiintyvien kasvikemikaalien) konsentraatiot ovat 40-50% tehokkaampia kuin kasvit itsessään.
Vaikka monet ihmiset yhdistävät eteeriset öljyt aromaterapiaan, tai vain hajustamaan tiloja paremman tuoksuisiksi, eteerisiä öljyjä on käytetty tuhansien vuosien ajan traditionaalisessa lääketieteessä.
Viimeisinä vuosikymmeninä ovat öljyt saaneet lisää huomiota tutkijoilta heidän pyrkiessään osoittamaan niitten tehokkuudet monenlaisissa hoidoissa ja tilanteissa. Eteeristen öljyjen on osoitettu olevan hyödyllisiä jokaisessa auringon alla esiintyvässä fyysisessä vaivassa, mm. ruoansulatusongemissa, ahdistuneisuudessa, masennuksessa, kivussa, bakteeri-infektioissa, viruksia vastaan, päänsäryissä, sydänoireissa, syövässä .... ja jopa nukkumisessa.
Koska on monia eteerisiä öljyjä, jotka voivat auttaa nukkumisongelmissa, tässä seuraa muutamia parhaita:
Rose (ruusu) ja Orange (appelsiini): Tutkimus vuodelta 2014 osoitti merkittävää tehoa ruusu- ja appelsiiniöljyjen sisäänhengittelemisestä todeten: " niiden parantavan fysiologista sekä psykologista rentoutumista." Katsaus vuodelta 2014 päätteli appelsiiniöljyn vaikutuksia unettomuuteen sekä ahdistuneisuuteen positiivisiksi sekä, että ruusuöljyllä oli myös hiirillä, gerbiileillä ja ihmisillä tehtyjen tutkimusten mukaan merkittävää rauhoittavaa vaikutusta.
Geranium (kurjenpolvi): Tämän mahtavalta tuoksuvan eteerisen öljyn käyttöä on jo kauan suositeltu synnyttäville naisille sen rentouttavan vaikutuksen takia. Sen havaittiin myös parantavan nukahtamista henkilöillä, joilla oli allergiasta johtuva nuha vuonna 2015 Seolíssa, Korean Chung-Ang University in Seol´issa tehdyssä tutkimuksessa.
Frankincense (olibaanihartsi): Tämän Raamusta tunnetun eteerisen öljyn on sanottu oleva tehokasta ahdistuneisuuteeb ja masennukseen, rauhoittavan mieltä, samoin kuin helpottavan unettomuutta. Syöpäpotilailla tehdyssä tutkimuksessa, joka julkaistiin 2016, tutkijat havitsivat 64%´n parantumisen nukkumisessa, kun aromaterapeuttisia öljyjä, mm. frankincense´a oli käytetty. Yksi syy, miksi frankincense-öljy voi pystyä auttamaan nukahtamisessa, on sen kipuja lievittävä vaikutus. Vuonna 2004 Thaimaassa julkaistu tutkimus osoitti, kuinka frankincense-öljy oli eräs niistä öljyistä, joitten havaittiin vähentävän synnyttävien äitien kipua ja ahdistuneisuutta.
Lemon (sitruuna): Tämä tieto voi yllättää sinua, koska sitruunan haju on jotensakin virkistävä, mutta silti sen on todistettu olevan tehokas rauhoite (sedatiivi), jolla on myöskin ahdistuneisuutta (anxiolytic) lievittävää hyötyvaikutusta. Erityisesti, tutkimus vuodelta 2011, testasi näitä ominaisuuksia hiirillä, tarkoituksena ymmärtää " miksi sitruuna-eteerinen öljy on yksi suosituimmista yhdisteistä Brasilian perinteisessä lääkekasvitieteessä."
Lavender (lavendeli): Lavandula augustifolia, tunnistetaan "aidoksi lavendeliksi", ja se tunnetaan yleisesti ´sulotuoksuna´ ja kukkasena. Täydentävässä lääketieteessä lavendelin eteeriset öljyt tunnetaan hyvin super-öljyinä, erityisesti nukkumseen. Onneksi tiede todistaa tämän väitteen tutkimus toisensa jälkeen.
Eityisesti, lavendelin eteerisen öljyn on osoitettu toimivan luonnollisena lääkkeenä lievään unettomuuteen, eikä sillä ole pitkäaikaiskäytössä mitään haittavaikutuksia. Vuosina 2013 ja 2015 ICU´n potilailla tehdyissä tutkimuksissa todettiin molemmissa potilaitten raportoineen, että lavendeliöljy paransi unen laatua ja vähensi ahdistuneisuutta. Samoin tutkimus vuodelta 2015, johon osallistui 79 yliopisto-opiskelijaa, tutki lavendeli-öljyä nukkumiseen, ja osoitti sen todellakin parantavan unen laatua " merkittävänä levänneenä tunteena herättyään virkistyneinä".
KUINKA ETEERISIÄ ÖLJYJÄ KÄYTETÄÄN PAREMMAN YÖUNEN SAAMISEKSI
Hengittäminen: Tässä seuraa muutamia tapoja nauttia eteeristen öljyjen käytöstä sisäänhengittämällä niitä.- Laita muutama tippa pumpulituppoon ja aseta se sitten tyynyllesi.
- Pane jokunen tippa suoraan tyynyllesi.
- Hanki itsellesi (kylmä-)diffuuseri (haihdutin).(Lämpö vähentää näitten öljyjen tehoa.) Laita veden sekaan jokunen tippa mielituoksujasi ja täytä näin huoneesi näillä ihanilla tuoksuilla.
- Laita joku tippa valitsemaasi öljyä käsiisi ja hiero käsiä yhteen ja hengittele sitten tuoksua käsistäsi.
- Pane myöskin joku tippa suoraan korviesi taakse tai kaulasi tyveen lääkkeelliseksi " parfyymiksi".
- Lisää joitakin tippoja pyykinpesun (kylmään) loppuhuuhteluun.
- Lisää eteeristen öljyjen tippoja kylpyveteesi ja saat miellyttävän, rentouttavan aromaterapeuttisen vaikutuksen.
- Hiero valitsemaasi öljyä jalkapohjiisi ennen nukkumaan menoa. Voit laittaa öljyä myös varpaanpäihin, jos et ylety jalkapohjiin tai se on vaikeaa.
- Laita tippa korviesi taakse, tai hiero sitä niskaasi. Rintojen alunen voi myös olla hyvä paikka.
- Valmista nopea käsi- tai keholotion sekoittamalla muutamia tippoja eteerisiä öljyjä pieneen määrään jojoba- tai kookosöljyä.
- Lisää joitakin tippoja hyvää oliiviöljyä tai muuta korkealaatuista kylmäpuritetttua öljyä ( kuten greipinsiemenöljyä) ja hiero sitä ihoosi. Vieläkin parempi vaihtoehto on antaa kumppanisi hieroa se sinun ihollesi!
- Lisää joitakin tippoja voiteeseen ja levitä sitten käsiin ja jalkoihin.
- Valmista itsellesi henkilökohtainen suihkediffuuseri lisäämällä tippoja pieneen suihkepulloon, jossa on vettä tai ei ja suihkuta sitä ihollesi.
- Lisää tippa tai 2 mielijuomaasi.
- Laita muutama tippa ruokalusikalliseen mehua tai vettä, heilauta reippaasti mutta varovasti ja nakkaa kurkkuusi ja nielaise.
- Laita pari tippaa kasvisperäiseen kapseliin.
- Lisää smoothieesi tai valmistamiisi ruokiin. (Ole säästäväinen kunnes olet löytänyt maut, joista pidät, ja joitten mahdolliset vaikutuksen olet oppinut tuntemaan.)
7 ETEERISTEN ÖLJYJEN RESEPTIÄ PAREMPAAN UNEEN
Seuraavassa joitakin eteeristen öljyjen sekoituksia ja reseptejä, joita voit kokeilla parantamaan nukahtamistasi. Sekoita seuraavia öljyjä, joita voit sitten käyttää suoraan yllä olevien ohjeitten " Kuinka öljyjä käytetään" mukaisesti.- Eteeristen öljyjen UNI-sekoitus #1
- 15 tippaa lavendeli-öljyä
- 5 tippaa frankincense-öljyä
- 6 tippaa appelsiini-öljyä
- 7 tippaa geranium- ja ruusu-öljyä
- Eteeristen öljyjen UNI-sekoitus #2
- 3 tippaa geranium- rose-eteeristä öljyä
- 2 tippaa lavender-eteeristä öljyä
- Eteeristen öljyjen UNI-sekoitus #3
- 1 tippa sitruuna-eteeristä öljyä
- 2 tippaa appelsiini-eteeristä öljyä
- 1 tippa frankincense-öljyä
- Eteeristen öljyjen UNI-sekoitus #4
- 3 tippaa lavender-eteeristäöljyä
- 3 tippaa orange, appelsiinin eteeristä öljyä
- Eteeristen öljyjen UNI-sekoitus #5
- 3 ruokalusikallista maitoa tai kermaa
- 5 tippaa geranium rose- eteeristä öljyä
- 1 tippa orange- eteeristä öljyä
- 1 tippa lavender-eteeristä öljyä
- Eteeristen öljyjen UNI-sekoitus #6
- 3 ruokalusikallista kermaa
- 2 tippaa lavender-öljyä
- Eteeristen öljyjen UNI-sekoitus-juoma #7
- Kannullinen vettä
- 5-10 tippaa peppermint-öljyä
- 5 tippaa lemon-öljyä
- 5 tippaa orange-öljyä
- Steviaa makeutusaineeksi
VAROITUKSEN SANA ETEERISTEN ÖLJYJEN KÄYTÖSTÄ
Eteeriset öljyt saattavat sisältää mahdollisia kasvinsuojelukemikaaleja. Niiden luonnollisista lähteistä huolimatta niitä pitäisi käyttää varoen ja parhaassa tapauksessa kouluttautuneen ammattilaisen opastamana. Saadaksesi parhaan terapeuttisen hyödyn varmista parasta laatua olevien, luonnonmukaisesti kasvatettujen eteeristen öljyjen laatu, kuten esim. Épigenetic Labs´in tuotteet highest quality, organic essential oils such as those sourced by Epigenetic Labs.
Lähteet: