keskiviikko 9. marraskuuta 2016
Jopa tiedemiehet havaitsevat joittenkin eteeristen öljyjen voimatekijät, ja näiden syöpää pysäyttävän vaikutuksen, ja sen, että ne kiihdyttävät syöpäsolujen tuhoutumista. Niiden sairauksia estävää kykyä ei enää epäillä, varsinkaan syövän hoidossa.
Terveellä keholla, päästä varpaisiin, on, kuten tavallista, frekvenssi eli värähdysluku, välillä 62 - 78 MHz, kun taas sairaus alkaa 58Hz. Joissakin frekvenssitestauksissa sekä eteerisillä öljyillä tehdyissä testauksissa saatiin tuloksiksi: että kahvikupillisen pitäminen kädessä laski erään miehen frekvenssin 66 MHz´stä 58 MHz´iin vain 3 sekunnissa. Kesti kolme päivää ennenkuin hänen värähtelytaajuutensa palautui normaaliksi.
Muut tutkimukset osoittavat, että: Negative thoughts lower our frequency
Negatiiviset ajatukset alentavat frekvenssiämme keskimäärin noin 12
MHz`iä. Positiiviset ajatukset nostavat värähtelytasoamme keskimäärin
10 MHz.
Bruce Tanio, Tainio Technology´stä sekä johtaja Department of Agriculture at Eastern Washington University´stä on kehittänyt kalibroidun frekvensimittarin: Calibrated Frequency Monitor (CFM), jota on käytetty mittaamaan eteeristen öljyjen värähtelytaajuuksia ja niitten vaikutuksia ihmisten värähtelytaajuuksiin, sen jälkeen, kun öljyjä on levitetty keholle. Eteeristen öljyjen laboratorio käyttää CFM-mittaria ja toinen mittari on Johns Hopkins University´ssä, missä sitä käytetään tutkimaan värähtelytaajuuksien vaikutusta eri sairauksiin.
“Syöpä kehittyy silloin, kun solun ydin rappioituu," sanoo immunologi Mahmoud Suhail. Näyttää siltä, että jotkin eteeriset öljyt pystyvät palauttamaan ytimen alkutilaansa. Ne pystyvät kertomaan solulle sen alkuperäisen DNA-koodin, mikä on niille oikea.
Öljyjen täytyy olla terapeuttisesti vaikuttavantasoisia
Myynnissä on paljon eteerisiä öljyjä, mutta useimmat niistä ovat heikkolaatuisia, synteettisesti valmistettuja ja alkoholilla ja muilla lisäaineilla laimennettuja. Ollakseen tehokkaita vain100%:sti terapeuttisesti puhdaslaatuisia eteerisiä öljyjä tulee käyttää, muutoin ei saada syntymään terveysvaikutuksia ja lisäksi silloin sinun pitää vaihtaa yhdistelmää viikottain muuttamalla jokaisen öljyn annostuksia.
Robert O. Becker, M.D., kirjan The Body Electric (Kehon Sähköisyys), kirjoittaja perustelee sitä, että ihmiskeholla on sähköinen värähtelytaajuus ja paljon henkilön terveydestä voidaan päätellä sen avulla. Nikola Tesla sanoi, että jos pystyisimme poistamaan tietyt, kehoihimme ulkopuolelta vaikuttavat värähtelyt, meidän vastuskykymme olisi suurempi sairauksia vastaan. Tri. Otto Warburg oli ehdolla kahdesti Nobel-palkinnnonsaajaksi syöpätutkimuksistaan, ja hän voitti myöskin Nobel-palkinnon, todistettuaan, että ihmissoluilla on sähköinen jännite.
Tietyt värähtelytaajuudet pystyvät estämään epäilyksettä sairauksien kehittymistä ja toiset taas aiheuttamaan tuhon niille. Korkean värähtelytaajuuden omaavat aineet pystyvät tuhoamaan alemmlla taajuuksilla värähtelevät sairaudet.
Terapeuttisen Tason Eteeriset Öljyt alkavat värähtelytasolta 52 ja ne yltävät jopa 320 MHz´n korkeudelle! Esimerkiksi: Ruusu 320 MHz, Helichrysum181 MHz, Frankincense 147 MHz, Ravensara 134 MHz, Lavendeli 118 MHz, Myrrha 105 MHz, German Camomile 105 MHz, Kataja 98 MHz, Santelipuu 96 MHz, Angelica 85 MHz, Piparminttu 78 MHz.
Monia Parantavia vaikutuksia
Rintasyöpäsolut tuhoutuvat kaneli-, timjami-, kamomilla- sekä jasmiiniöljyillä, jotka tappavat niistä jopa 93% in vitro-kokeessa.Vieläkin tehokkaammiksi osoittautui timjamiöljy, joka ylsi 97%´in tasolle: MCF-7 rintasyöpäsoluille.
Another study toisessa tutkimuksessa, joka julkaistiin journaalissa: Industrial Crops and Products, osoitettiin, että kamomilla-öljy omaa voimallisia antioksidanttivaikutuksia. Tässä tutkimuksessa arvioitiin 11 eri eteeristä öljyä, mm. lavendelia, timjamia, talvikynteliä (Satureja montana), rosmariinia, salviaa, piparminttua, Ranskan rakuunaa (Artemisia dracunculus), karvasta sekä makeaa fenkolia, ja havaittiin Rooman kamomillalla olevan korkein antioksidanttiaktiivisuus.
Frankincense-öljy – Syövän tappaja
“Frankincense erottaa syöpäsolun ´aivot´ – tuman – ´ruumiista´ – solulimasta, ja katkaisee tuman kyvyn tuottaa turmeltuneita DNA-koodeja," sanoo Mahmoud Suhail.
Frankincense-öljy on tehokasta, koska se sisältää monoterpeenejä, yhdisteitä, joilla on kyky auttaa syöpäsolujen hävittämisessä niiden kehittymisen alkuvaiheessa, samoin kuin niiden etenemisvaiheissa, tehden solujen löytämisen parhaaksi mahdollliseksi niille, jotka havaitsevat syöpänsä sen löytöajankohdastakin huolimatta.
Frankincense´n käyttö saattaa tehdä vallankumouksen syöpähoidoissa.Tällä hetkellä lääkäreitten yritys tuhota syöpäpesäkkeitä ja niiden ympäristöä kemoterapialla tappaa myöskin terveitä soluja, ja heikentää potilasta. Frankincesellä hoito pystyy poistamaan yksinomaan syöpäsolut ja se antaa muitten solujen elää. “ Frankincese-eteerisessäöljyssä on 17 aktiivista ainesosaa," sanoo tri.Suhail.
Vakuuttavia kertomuksia syöpää ja degeneratiivisia tauteja sairastavilta ihmisiltä heidän omista kokemuksistaan eteeristen öljyjen käytöstä on jaettu sivustolla: budwig center.
Loppuvaiheessa oleva maksasyöpä
Nainen Long Beach´iltä kertoi, että hänen miehensä pitäisi laittaa asiansa järjestykseen. Hänen maksasyöpänsä oli edennyt niin paljon, että kasvaimet olivat aivan liian suuria leikattaviksi. Hänelle annettiin elinaikaa 6 kukautta. Vaimolle neuvottiin puhtaan, 100%´sen frankincese-öljyn käyttö pian diagnoosin saamisen jälkeen. Mies siveli öljyä paikallisesti maksansa päälle sekä kielen alle päivittäin. Heidän seuraavalla lääkärikäynnillään lääkärillä, he totesivat hänen kasvaintensa pienentyneen ihmeellisesti. He jatkoivat frankincese-öljyn käyttöä. Huhtikuussa hänen kasvaimensa olivat kutistuneet niin paljon, että miehen kirurgi suostui leikkauseen. Syöpä poistettiin ottamalla maksasta 3/4-osaa. Nykyään mies on terve ja nauttii elämästään kauniin vaimonsa ja perheensä kanssa.
5-vuotiaan sairastama aivosyöpä
5-vuotias aivosyöpäpotilas käytti vain 1 tippaa frankincense´a, vuorotellen yhden jalkapohjiin levitetyn sandalwood-tipan sekä ranteisiin levitetyn lavendeli-öljyn kanssa, ja ne auttoivat. Nyt lapsi on täysin terve .. !!
Virtsarakon syöpä
Kun Jackie Hogan´illa diagnosoitiin harvinainen virtsarakon syöpä, lääkärit kertoivat hänelle, että hänen virtsarakkonsa tullaan mahdollisesti poistamaan. Hän löysi frankincense-öljyn parantavat voimat, jotka University of Oklahoma´n tutkijat olivat löytäneet, erityisesti yhdessä santelipuuöljyn kanssa käytettynä, sillä on kyky tappaa syöpäsoluja. Frankincense-öljy on niin tehokasta, että asiantuntijat sanovat: "Frankincense, eteerinen öljy, saattaa olla kandidaatti sillä kasvavalla luonnollisten yhdisteiden listalla, jotka pystyvät selektiivisesti kitkemään pois syöpäsolut."
Bebe’n äidillä oli pahanlaatuisia syöpäpesäkkeitä keuhkoissaan, ja ne olivat levinneet hänen selkärankaansa, luihinsa, kylkiluihinsa, olkapäihinsä, lonkkiinsa ja lantioonsa. Eteeristen käyttämisen jälkeen, 4 kuukautta myöhemmin, hän voi hyvin ja hänen sairaat solunsa kuolivat nopeasti. Hän palasi kotiinsa ja puutarhaansa ja suunnitteli lähtöä lomalle. Seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun lääkärit olivat kertoneet hänen kuolevan 4-asteen syöpään, lääkärit sanoivat, että hän on hyvässä kunnossa eikä hänellä enää ole syöpää, kommentoi Bebe ja suosittelee: Frankincense : Ota sitä sananmukaisesti joka 2.-3. tunti, sekä levitä sitä paikallisesti jalkapohjiin, varsinkin sairaita alueita vastaaville jalkapohjien alueille. Jos pystyt panemaan useita tippoja kielen alle - sitä parempi.
Luuytimen rappeutuminen
Ellen´illä oli diagnosoitu luuytimen degeneroituminen sekä polyscithemiarubravera. “Kolmen kuukauden jälkeen verikokeeni osoittavat huomattavaa paranemista ja arvot ovat normaaleissa rajoissa! Minulle ei ole tarvinnut tehdä kahta kolmesta viimeisestä laskimonavauksesta (phlebotomies), joita minulle oli tehty joka toinen viikko tai nyt joka kuukausi tai piemmällä aikavälillä! Voin miljoona kertaa paremmin enkä näytä enää kuoleman partaalla olevalta! Käytä näitä öljyjä ja usko niiden toimivan. Ne toimivat."
Rintasyöpä
Käytin frankincenseä rintakasvaimen kutistamiseen. Kun menin leikkaukseen, he eivät pystyneet löytämään jälkeäkään syövästä! Minulta löytyi rinnasta kasvaimia helmikuussa ja olin pystynyt poistamaan ne ja tein sen öljyillä. Panin rinnoilleni frankincense´ä ja lemongrass´ia ja otin kasveista valmistettuja ravintolisiä. 6.n kuukauden kontrollissa kuukausi sitten lääkäri sanoi kaiken olevan hienosti. Ei enää syöpää! En tee koskaan itselleni kemoterapiaa enkä sädehoitoa niiden haittavaikutusten takia. Lääkäri näytti hyvin yllättyneeltä, koska näytin niin hyvältä, enkä ollut käyttänyt näitä tavallisia hoitoja.
Kohdunkaulan syöpä
Hyvä ystäväni soitti minulle kertoakseen, että hän huomasi sisarensa kohdunkaulasyövän palanneen toisen kerran.Hänelle oli tänään määrätty kohdunpoistaminen. Kuultuaan tämän hän lähetti sisarelleen wintergreen´iä ja frankincense´ä. Hän pyysi äitiään varmistamaan, että tytär laittoi wintergreen´iä ja frankincense´ä jalkapohjiin joka 3. - 4. tunti kipuun sekä lisäksi myös suoraan alavatsalleen.Viikon kuluttua sairastuneet solut näkyivät edelleen hänen verikokeissaan. Tänään [vähemmän kuin kuukauden kuluttua esimmäisestä öljyjen käytöstä] hänen kohdunpoistoleikkauksensa peruutettiin eikä mitään syöpää enää löytynyt.
Leukemia
Veljenpojalleni tuli toisen kerran leukemia.... ja hän käytti sekä öljyjä että kemoterapiaa; tauti meni remissioon (eli oireet lieventyivät) paljon nopeammin kuin lääkäri oli arvioinut, eikä mitään ikäviä haittavaikutuksia ilmennyt.
Nielu
Äitini rakas ystävä oli taistellut nielun rapppeutuman kanssa, ja se oli leviämässä hänen toiseen korvaansa ja hänen kehonsa muihin osiin. Viime lokakuussa hän aloitti öljyjen käytön! Frankincense´ä ja luonnonlääkkeitä. Tänään hän palasi MRI-kuvauksista ja hänelle kerrottiin todellisesta ihmeestä.
Haima
Eräällä ystävälläni oli haiman rappeuma ja hänelle annettiin elinaikaa 3 - 4 viikkoa. Hän toimi seuraavalla tavalla: 3 tippaa frankincense´a, 1 tippa sekä lemongrass´a , lavendelia, piparminttua, sandalwood´a sekä luonnonlääkkeitä. Nyt hän on hienossa kunnossa .... Ja tästä kaikesta on nyt kulunut jo 8 kuukautta.
Eturauhanen
Sain tänä aamuna puhelun hyvältä ystävältämme, joka on taistellut eturauhassyövän kanssa. Viimeiset 3-4 kuukautta hän on ottanut eteerisiä öljyjä. Tänään hän soitti minulle kertoakseen, että hänen eilisellä lääkärissäkäynnillään hänelle kerrottiin , että hän on täysin terve!
Tyvisolut
Ystäväni isällä oli tyvisolujen kasvua nenässään. Kasvu oli lävistänyt hänen koko sieraimensa ja onkologi halusi poistaa suuren osan sieraimesta, aina hänen ylähuuleensa asti sekä sormenleveydeltä hänen poskeaan, kun hän otti nyt minuun yhteyttä. En ollut työskennellyt öljyillä syövän kanssa aikaisemmin, mutta halusin auttaa niin paljon kuin olisi mahdollista. Hän poisti myöskin sokerin ruokavaliostaan, lisäsi veden juontiaan, söi enemmän raakaravintoa ja uskoi näin selättävänsä ongelman. Muutaman viikon kuluttua se näytti umpeutuneen, ja toisen viikon kuluttua vuoto loppui kokonaan ja alueen ympärillä ollut punoitus alkoi kirkastua. Kuuden viikon kuluttua tämä puoli hänen nenästään näytti terveemmältä kuin toinen, terve puoli nenästä! Tämä oli tilanne 15 kuukautta sitten, eikä hänellä ole merkkiäkään sen tulosta takaisin.
Iho
“ Menin silmien rutiinitarkastukseen helmikuussa 2013. Tohtori kertoi silmäni päällä olevasta kasvusta, kuten olin jo odottanutkin olevan ihon rappeumaa: tyvisolusyöpää.Jees! Vuosi tätä silmälääkärikäyntiä aikaisemmin olin ihotautilääärin vastaanotolla epäilyttävien kasvollani, niskassani ja selässäni olleiden läiskien poistamisten takia. Koska olin kokenut näin pahan hyökkäyksen, jouduin kysymään olisiko mitään turvallisempaa tapaa nyt tämän näppylän poistamiseksi (tämä näppylä on aivan silmäni päällä). Luin jonkin verran eteeristenöljyjen käytöstä ihosyöpään ja se tuntui vähemmän radikaalilta, kuin ihotautilääkäri ynnä se, ettei minulla ollut aikaa olla poissa työstäni. Niinpä hankin pullon Frankincense-öljyä ja laitoin sitä suosituksen mukaan paikallisesti 3 kertaa päivässä ja laitoin 2 tippaa kielen alle aamuin illoin. Ensimmäisellä viikolla ei tapahtunut mitään varsin merkittävää, vain pistelyä niillä alueilla, joihin öljyä laitoin ja ottaessani sitä sisäisesti. Toisella viikolla huomasin sen pienenneen. Kolmannella viikolla näppylä alkoi vuotaa vähän samalla kun se pieneni. Nejännellä viikolla se näytti räjähtävän itsestään ja vuoti enemmän, mutta pienini yhä edelleen. Viidennellä viikolla se oli paljon, paljon pienempi ja rupiintui. Kuudennella viikolla rupi putosi pestessäni kasvojani ja oli pienen valkean näppylän kokoinen. Kuudessa viikossa oli jättimäinen näppylä pienentynyt neulanpään kokoiseksi vain eteerisen öljyn - Frankincese´n levittämisen ja sisäisen käytön avulla. Olin ÄLLISTYNYT, HÄMMÄSTYNYT, sekä LIIKUTTUNUT!!!! Eteeriset öljyt toimivat minulla!!!"
Melanooma
Levitin aamuin ja illoin frankincense-öljyä ja peitin hoidettavan alueen haavatyynylaastarilla. Kolmessa päivässä syntymämerkkini oli pienentynyt. Viidentenä päivänä siitä vuoti verta hieman ja puolet siitä putosi pois. Seitsemäntenä päivänä se oli poissa! Ihoni oli hieman punertava ja pelkäsin sen olevan arpi. Muutaman päivän päästä se oli poissa täysin! Mieheltäni poistettiin 4-asteen pahanlaatuinen melanooma selästä viime vuonna....toinen melanooma ilmestyi hänen nenäänsä... ennen eteeristen öljyjen käytön aloittamista siihen annettiin säteilyhoitoa. Se on myöhemmin kasvanut uudelleen.... ja siitä lhtien olemme opiskelleet eteeristen öljyjen käyttöä. Hän rupesi käyttämään lavendelia, frankincense´ä sekä Immortelle´ä, Xeranthemum (Helicrysum), melanoomaan ja se on PIENENTYMÄSSÄ!
Lähteet:
rexresearch.com
naturalsociety.com
oil-testimonials.com
budwigcenter.com
ncbi.nlm.nih.gov
Alkuperäinen artikkeli: Prevent Disease
* * * * *
https://draxe.com/helichrysum-essential-oil/ Immortelle, Xeranthemum, Helicrysum
Homeet: http://hybridrastamama.com/can-essential-oils-really-eliminate-toxic-mold/#
https://thetruthaboutcancer.com/video-three-things-cancer-patient/?gl=582845564
http://articles.mercola.com/herbal-oils/thyme-oil.aspx
https://thetruthaboutcancer.com/eucalyptus-essential-oil/
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=essential+oils+cancer
https://www.amazon.com/Truth-about-Cancer-Treatment-Prevention/product-reviews/1401952232/ref=cm_cr_dp_qt_hist_five?ie=UTF8&filterByStar=five_star&reviewerType=all_reviews&showViewpoints=0&gl=582845687
https://thetruthaboutcancer.com/healing-essential-oil-massage/
http://thenutritionwatchdog.com/4-essential-oils-that-are-more-powerful-than-antibiotics/
http://www.naturalnews.com/2017-02-23-oregano-essential-oil-kills-antibiotic-resistant-superbugs-without-any-side-effects-urges-scientist-pharma-controlled-media-silent.html
Tuttava hoiti maksaan asti levinneen syöpänsä öljyillä. Frankincensea otti kapselissa 10 tippaa kaksi kertaa pvässä. Määrä kuulosti hurjalta. Äidilläni haimasyöpä, eikä enää sytostaatit auta. Olispa helpompaa miettiä sopivaa annosta frankincenseä!
VastaaPoistaKiitos Maria kommentistasi! <3 Kannattaa aina uskaltautua kokeilemaan vaihtoehtoja! Moni on saanut niistä apua! <3
VastaaPoista