tiistai 10. marraskuuta 2009

KAUSI-INFLUENSSAROKOTTEEN AIHEUTTAMA DYSTONIA

OVATKO ROKOTTEET TURVALLISIA?

Vuonna 2009 loka- marraskuussa julkaistiin Youtube`ssa video amerikkalaisesta kuuluisasta cheerleaderista, Desiree Jennings`istä, joka oli ottanut tavallisen influenssarokotteen ja halvaantunut oudosti. Lääkärit ovat sitä mieltä, että tilanne, dystonia, ei johdu rokotuksesta, vaikka ajoittuukin samoihin aikoihin. Desiree ei pysty kunnolla puhumaan, kävelemään hän pystyy vain taakse tai sivulle päin. Parhaiten hän pystyy puhumaan juostessaan eteenpäin. Hän ei pysty enää syömään juuri mitään ja on jatkuvassa kouristustilassa. Lääkärit eivät ole pystyneet auttamaan häntä. Hänen tilansa luokiteltu palautumattomaksi.

Hän on hakenut apua kaikkialta ja löysi lopulta tri Buttarin. Tämän lääkärin hoidossa hän on parantunut muutamassa päivässä. Tri Buttar sanoo hänen käyneen hyvin lähellä kuolemaa tilansa vaikeuden takia. Tri Buttar`in hoidossa on kolme muuta samanlaista tapausta, joille lääkärit ovat myös sanoneet, että tila on parantumaton.

Alkutilanteesta video löytyy osoitteesta : www.youtube.com/watch?v=cEN5KGwNGeo/


Tarkka selostus tilanteesta löytyy tri Buttarin blogista: www.drbuttar.com/blog// kelaamalla marraskuulle sekä
http://www.drbuttar.com/blog/?p=581




TIETOA Tri RASHID A. BUTTAR`ista löysin netistä paljon:

Dr. Rashid A. Buttar on osteopatian tohtori, joka on vierailevana tutkijana North Carolina State University`ssä. Hän suoritti alemman yliopistotutkinnon Washington University in St. Louis`issa pääaineinaan biologia ja teologia. Tämän jälkeen hän suoritti lääketieteellisen koulutuksen University of Osteopathic Medicine and Health Sciences, College of Osteopathic Medicine and Surgery in Des Moines, Iowa`ssa. Hän opiskeli sitten yleistä kirurgiaa ja ensiapulääketiedettä ja palveli armeijan kirurgina Etelä-Koreassa ja myöhemmin Etelä-Carolinassa armeijan johtavana ensiapulääkärinä. Tohtori Buttar on erikoistunut ennaltaehkäisevään lääketieteeseen ja kelaatioterapiaan sekä ensiapulääketieteeseen ja hän on tutkijana kolmessa eri läkketieteen organisaatiossa ( Fellow of the American College for Advancement in Medicine, Fellow of the American Academy of Preventive Medicine, ja Fellow of the American Academy of Integrative Medicine). http://www.drbuttar.com/index.php

Dr Rashid Buttar avasi edistyneen lääketieteen ja kliinisen tutkimuslaitoksensa vuonna 1996 päämääränään ” ei vain potilaiden elämän pidentäminen vaan myös heidän elämänsä laadun parantaminen”. Tämä päämäärä on nyt laajentunut ja vaikuttaa hänen potilaittensa lisäksi hänen kollegoihinsa. Hän tarjoaa ´hoitovirhe´- potilaille aidon mahdollisuuden parantua, joten potilaat matkustavat kaukaa ja jopa maailman toiselta puolelta etsimään hänen onnistuneita hoitomenetelmiään. Tri Buttar pitää tärkeänä työnään myös kouluttaa ja ohjata mahdollisimman monia lääkäreitä kliinisen lääketieteensä käytäntöihin. Potilaan tulee omistautua kehonsa huolelliseen ohjeiden mukaiseen hoitoon saadakseen parhaan mahdollisuuden parantumiseensa. Hänen menetelmänsä käsittelevät ja keskittyvät näihin seitsemään ihmiskehon toksisuuteen, jotka aiheuttavat kaikkien sairauksien syntymisen:
1) Raskasmetallimyrkyt
2) Toistuvat orgaanisten saasteiden myrkyt
3) Opportunistiset (patogeeni-) myrkyt
4) Ruokien sisältämät myrkyt
5) Energeettiset myrkyt
6) Psykologiset / emotionaaliset (tunne-) myrkyt
7) Hengelliset myrkyt

Tämän klinikan filosofian perusajatus on harjoittaa lääketiedettä sopusoinnussa meitä edeltäneitten suurten lääketieteellisten persoonien/ filosofien kanssa. Olemme ylpeitä kuulumisestamme parannustaitoihin, jotka ovat olleet lääketieteellisen alueen kulmakivinä vuosisatojen ajan: Oppiminen, Parantaminen ja Opettaminen.

Lääkärin Rukous
” Ennen kuin aloitan parantamisen pyhän työn sinun käsissäsi, asetan ikuisuuteni kunniasi valtaistuimen eteen, että Sinä lahjoitat minulle hengen ja voiman vahvuuden suorittaa tarkasti työni. Älä anna rikastumisen tai hyödyn halun sokeuttaa minua näkemästä totuutta. Tee minut sen arvoiseksi, että näen minulta neuvoa hakevan kärsijän – henkilön – olipa hän rrikas tai köyhä, ystävä tai vihollinen, hyvä tai paha eli apua tarvitsevan vain ihmisenä. Jos minua viisaammat lääkärit, yrittävät auttaa minua ymmärtämään, suostuvat haluuni saada heiltä oppia, sillä terveyden tietotaito on rajatonta. Mutta kun hullut ivaavat minua, anna minulle rohkeutta. Anna rakkauteni työhöni vahvistaa minua selviytymään myös korkeassa asemassa olevien ihmisten ivauksen vastarinnasta. Valaise tieni, hairahtumasta millään tavoin tietojeni käytössä, joilla voisin aiheuttaa sairautta tai kuolemaa luoduillesi. Anon Sinua, armelias ja laupias Jumala, vahvistamaan kehoani ja sieluani, ja juurruttamaan minuun vähitellen täydellisen hengen.”
- Maimonides 1135 – 1204 A.D. -

Tohtori Buttar`in hoidot ja palvelut toimivat rinnakkain traditionaalisen lääketieteen alkuperäishoidon kanssa. Sen ei ole tarkoitus syrjäyttää valtavirran lääketieteellisiä tekniikoita vaan paremminkin toimia yhdessä niiden kanssa ja lisätä hoitotehoa. Osa hänen tehokkaista hoidoistaan sisältää noin 30 erilaista intravenöösiä (iv.= suonen sisäistä) terapiaa. Hän on erikoistunut 11 vuoden ajan hoitometodeihinsa. Tri Buttar on tehnyt uraauurtavaa työtään yli 20 näistä iv.-terapioistaan joko itse tai läheisessä yhteistyössä toisten lääkäreitten kanssa kehittämis- ja osallistumisvaiheissa. Mikään näistä iv.-hoidoista ei ole koskaan aiheuttanut vahinkoa potilaille, ja yli 200 000 henkilöä on hoidettu klinikalla.
HBOT = hyperbaarinen happiterapia on ollut osana klinikan hoidoissa viimeisten 3 vuoden aikana.
Tämä metodi tähtää halvauksista toipuviin ja aivovaurioituneihin potilaisiin. Yhdessä hänen muiden terapioidensa kanssa tämä metodi on ollut tehokas auttamalla useissa terveysongelmissa. Tämä prosessi nostaa kehon ilmanpainetta jolloin veri, selkäydinneste ja ruumiin nesteet hapettuvat paremmin. Osa hoidosta auttaa paineen avulla saaman 100%:sesti happea elimistöön.
Muita tärkeitä metodeja ovat elektromagneettiset frekvenssit, joilla saavutetaan elimistön tasapaino; tekniikka, joka on kehitetty venäläisessä avaruusohjelmassa. Käyttämällä hermostona stimuloimalla kerättyä bio-feedback`iä kehoa itse asiassa opetetaan parantamaan itse itsensä.
Tri Buttar on hoitanut ja auttanut monista kroonisista terveysongelmista kärsiviä potilaita, joiden hoidot ovat epäonnistuneet, ja vaikeasti diagnosoitaville potilaille on myös tarjoutunut tilaisuus nauttia elämästään sairaudestaan huolimatta. Hoitamalla kehoa kokonaisuutena, antamalla sille sitä mitä se tarvitsee taistellakseen ongelmia vastaan ja säilyttämällä paranemiseen tarvittavat voimat tri. Rashid Buttar todistaa, että toivoa on silloinkin, kun syöpä tai moni muu heikentävä tila on diagnosoitu.

Lähde: http://ezinearticles.com/?Introducing-Dr-Rashid-Buttar&id=2731717

Tri Rashid Buttar puhuu H1N1-sikainfluenssarokotteesta : http://www.youtube.com/watch?v=qccIPdWmzmk

Tri Rashid Buttar`ia vastaan on käynnissä oikeudenkäynti, josta löytyy tietoa sivulta: http://www.drbuttartruth.com/ . Häneltä aiotaan viedä lääkärin oikeudet, koska hän hoitaa ihmisiä terveiksi tavoilla, joita konventionaalinen lääketiede ei voi hyväksyä ”tieteellisiksi” menetelmiksi.




OPIMMEKO TÄSTÄ MITÄÄN?
??????????

2 kommenttia:

  1. Ne vaiennetaan, jotka ovat uhka lääkebisnekselle. Surullista, mutta totta =/

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Ihmisen hyvinvointi ja terveys eivät kiinnosta rahakasta bisnestä muuten kuin "loppuiäksi" määrättyjen lääkkeiden käyttäjinä.

    Parantavat hoidot --- Oireita poistavat kemialliset yhdisteet

    Millä tämä voitaisiin kääntää ihmisystävälliseksi....?

    VastaaPoista