sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lorna Byrne - Enkelimaa

LÄHDE:
Lorna Byrne - Enkelimaa

                                                                     http://www.enkelimaa.fi/files/enkelimaa.kotisivukone.com/lornabyrne2090.jpg


Uutiskirje, Lorna Byrne
Helmikuu 2011
Hei,
Eilen vietin puhelimessa kaksi ja puoli tuntia kolumbialaisen toimittajan kanssa. Keskustelu hänen kanssaan sai minut ymmärtämään, miten samanlaisten asioiden kanssa me kaikki olemme tekemisissä.
Niin monet maat ovat tällä hetkellä murroksessa. Ja enkelit kertovat minulle, että meidän on rukoiltava kaikkien ihmisten puolesta omissa maissamme – ei ainoastaan perheiden ja ystävien eikä vain niiden puolesta, joita kannatamme – vaan jokaisen puolesta.
Meille kaikilla on suojelusenkeleitä, mutta monet eivät ymmärrä, että Jumala on nimittänyt enkelin myös jokaiselle maalle – kansallisenkeli. Tämä enkeli on valtavan voimakas eikä hän koskaan jätä maasi rajoja. Kaikki kansallisenkelit ovat yhteydessä toisiinsa. Heidän tehtävänään on vaikuttaa jokaiseen ihmiseen maassaan, mutta erityisesti kaikenlaisiin johtajiin – politiikassa, talouselämässä, uskonnollisessa elämässä sekä älymystössä - varmistaakseen että he tekevät oikeita asioita.
Kerran kun olin vielä lapsi, minulle näytettiin Irlannin kansanenkeli. Kaikkien niiden kansanenkelten tapaan, joita minulle milloinkaan on näytetty, hänkin oli pukeutunut haarniskaan. Päässään hänellä oli kypärä, ja minusta näytti, että hänen haarniskansa erilaisista metallilaatoista. Kaikkien kansanenkelten tapaan hän näytti gladiaattorilta, joka on valmis taisteluun minä hetkenä tahansa. Irlannin kansanenkeli näytti hyvin inhimilliseltä, enkä nähnyt hänellä siipiä – hänen silmänsä olivat hyvin suuret ja kirkkaat. Hän näytti ajatteluun vajonneelta, mutta hyvin tyytyväiseltä. Hän vain hymyili minulle, mutta ei sanonut mitään – mutta tiesin kuka hän oli, sillä olin nähnyt hänet aikaisemmin.
Kansanenkelit kertovat minulle tämän olevan hyvin tärkeää aikaa ja että he tarvitsevat rukouksia. He kutsuvat meitä, kaikissa maissa, rukoilemaan enemmän johtajiemme puolesta - ei rukoilemaan ainoastaan perheittemme ja ystäviemme puolesta – vaan rukoilemaan jokaisen puolesta riippumatta siitä olemmeko hänen kanssaan samaa mieltä vai emme. Enkelit yrittävät auttaa meitä olemaan tuomitsematta – puhumattakaan siitä, että rukoilisimme vain yhden ryhmän puolesta, mutta emme toisen.
Rukous avaa ihmisiä kuuntelemaan ja kuulemaan, mikä on oikea asia tehdä. Ympärilläsi on suuri joukko enkeleitä heti kun vain ajatteletkin rukoilemista – he ovat paikalla jopa jo ennen kuin aloitat rukouksesi eikä rukouksen voimaa pidä aliarvioida.
Enkelit ovat kertoneet minulle, että meillä Irlannissa monet meistä ovat panneet henkisyytensä odottamaan aineellisten arvojen ahneutensa tähden. Meistä tuntuu, että me voisimme tehdä kaiken itse. Enkelit työskentelevät kovasti – kaikkialla, ei vain Irlannissa - saadakseen meidät avautumaan enemmän henkisyydelle, tietoisemmiksi suojelusenkeleistämme ja sieluistamme, tehdäkseen meidät tietoisemmiksi luonnollisesta oikeudenmukaisuudesta ja siitä miten me olemme osia suuremmasta kokonaisuudesta.
Näen joitakin positiivisia merkkejä. Nimikirjoitusten jakotilaisuudessa äskettäin eräs liikemies kertoi minulle, miten järkyttynyt hän oli katsottuaan taaksepäin ja nähdessään, miten paljon hän oli vienyt ihmisiltä. Hän oli järkyttynyt huomatessaan, miten materialistiseksi hän oli tullut, miten mikään muu kuin rahan tekeminen ei ollut merkinnyt hänelle. Lähiaikainen läheisen kuolema oli ravistanut häntä ja saanut hänet tajuamaan, miten vähän aineelliset asiat todella merkitsevät. Hänen suojelusenkelinsä ei avautunut, mutta saatoin nähdä hänen vasemmalla puolellaan seisovan kaksi kookasta valkoista enkeliä, hyvin lähellä häntä, koskettaen häntä. On epätavallista, että enkelit ovat niin lähellä ihmistä, joten tiesin enkelten tukevan ja auttavan häntä. Hän puhkesi kyyneliin kysyessään minulta, oliko hänen liian myöhäistä muuttua. Hänen kanssaan olevat enkelit kertoivat minulle sanattomasti, että mies puhui totta, että hän oli kääntynyt parempaan suuntaan ja kuunteli nyt enemmän suojelusenkeliään. He pyysivät minua rukoilemaan, että hänen uskonsa kasvaisi voimakkaaksi ja että hänellä olisi rohkeutta kuunnella edelleen ja tehdä oikeita asioita.
Toisaalta kohtasin viime viikolla toisen miehen, joka kertoi minulle, ettei hän malta odottaa talouden parantumista niin, että hän voisi saada lisää rahaa ja että tänä väliaikana hän osti maata ja kiinteistöjä alimpaan mahdolliseen hintaan ihmisiltä, joiden taloudellisen tilanteensa vuoksi oli pakko myydä. Hän kysyi minulta, oliko hänellä suojelusenkeliä. ”Kyllä,” minä vastasin. Saatoin nähdä enkelin valon hänen takanaan, vaikka se ei avautunutkaan. ”Mutta et kuuntele sitä,” minä jatkoin. Hän vain hymyili minulle. Tiesin että hän uskoi olevansa fiksumpi kuin useimmat, ja että hänellä ei ollut mitään tarvetta jumalalle tai suojelusenkelille – että hän tulee toimeen omillaan. Hänen ympärillään oli muita enkeleitä, jotka kertoivat minulle, että he eivät luovuttaisi ja että he jatkavat yritystä saada hänen kuuntelemaan. Enkelit eivät tuomitse meitä, eivätkä he koskaan anna periksi. Erotessamme kerroin hänelle, mitä olen kertonut toisille: ”Et voi ottaa mukaasi mitään aineellisia asioita kuollessasi – vain muistoja siitä mitä olet tehnyt ja rakkauden joka sinulla on itsessäsi.”
Niin paljon kuin saatammekin olla pitämättä tästä miehestä ja siitä, mitä hän edustaa, meidän on rukoiltava hänen ja kaikkien hänen kaltaistensa puolesta, jotta he oppivat kuuntelemaan.
Jumala ja enkelit antavat meille oikean runsauden apua – apua on niin paljon saatavissa – meidän on vain pyydettävä. Useimmat meistä eivät ymmärrä miten paljon voimaa meillä on. Meissä on valtava varasto avaamatonta henkisyyttä – valtava ja rajaton. Kun liitymme suojelusenkeliimme ja kun me rukoilemme, me kuljemme kohti ihmeellistä armoa, joka on Jumalan lahja meille.
Siunauksia sinulle ja perheellesi.
Lorna

* * * * *
Olen itse juuri lukenut Lorna Byrne´n toisen kirjan Portaat Taivaaseen. Se ja hänen ensimmäinen kirjansa Enkeleitä Hiuksissani ovat aivan ihania ja täynnä hänen uskomattomia kokemuksiaan enkeleistä jo hänen varhaisesta lapsuudestaan asti. Otetaan siis myös ENKELIT avuksi elinolosuhteittemme ja elämämme korjaamiseen!
Nyt meillä on käsissämme vakavat haasteelliset ajat täällä maapallolla monessakin suhteessa. Kuitenkin Lorna´n antamat neuvot meillä kaikilla, uskontoon tai ´uskomattomuuteen´katsomatta, - jokaikisellä- olevista suojelusenkeleistä vahvistavat meitä kaikkia ottamaan tämän yhteyden käyttöön omassa elämässämme ja vaikuttamaan sitä kautta koko Maailmaan ja sen kaikkiin asukkaisiin: ihmisiin, eläimiin, kasveihin, pikkueliöihin ja itse ÄITI-maahan. Pelastetaan koko Planeetta ja sen elämä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti