perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kuoleman kauneudesta


           AINAKIN 5 KUOLEMAA                                                                                                              
            

  Alle 10-vuotiaana kovasti sairaana irtaannuin ruumiistani ja sain vierailla kivuttomassa kirkkaudessa. Siellä oli turvallinen autuuden tunne ja tuttu turvallinen käännyttäjä, joka sanoi:” Vielä ei sinun aikasi ole tullut, sillä sinulla on työt kesken! Katso tuonne alas! Sinne saat palata täyttämään tehtäväsi!” Siellä alhaalla, valaistun pitkän tunnelin päässä, istui äitini sänkyni vieressä ja odotti minua takaisin. - Kuolemanpelko on turhaa. Olemme kaikki turvassa! Aina olen elämään ikuisuudessa ja kouluumme täällä maan päällä uskonut, tiennyt.Tästä lähtien olen työtäni elämän tietoisesti oppimiseksi tehnyt, - edistynyt? Välillä minua on kauniisti työstä ylhäältä muistutettu.
     
   Isä sairasti ja hänelle annettiin elinaikaa korkeintaan vuosi. Rukoilin n. 10-vuotiaanlapsen uskolla ja lauloin isälle enkelilauluja puhelimessa, kun en sairaalaan häntä katsomaan päässyt. Niin rukoili isäkin Taivaan Isältä; saisiko lisäaikaa 10 vuotta, että lapset ehtisivät aikuisiksi. Ja lisäaika isälle myönnettiin. - Siis rukouksiin vastataan.
  10 vuoden kuluttua isä sitten uuden sairauden uuvuttamana pääsi taivasmatkalleen  tahtonsa mukaisesti tietoisena, ilman lääkkeitten turruttavaa vaikutusta. Kävi unessa luonani toisella paikkakunnalla tuona lähtönsä varhaisena aamuna. Ojensi työkalunsa, sirpin ja vasaran, joita oli opettanut minua käyttämään. Sanoi minulle: ”Nyt on sinun vuorosi töitä tehdä!” Tyynen, rauhallisen järven selän taakse sitten äidin tekemässä raidallisessa flanellipyjamassaan katosi. - Aamulla, kun puhelin soi, kerroin jo viestin tietäväni ja isän käyneen hyvästelemässä.
   Ikävä pyrki olemaan, minullakin, vaikka ymmärsin voivani olla hänen kanssaan edelleenkin kosketuksissa. Keskittymällä yhteys löytyi.
   Noin 30 vuotta myöhemmin isä tuli sitten viimeisen kerran unessa tervehtimään. Sanoi korkealla paikalla maan näkyessä kaukana alhaalla valoineen: ”Nyt minä lähden matkallani eteenpäin! Selviät kyllä yksin nyt.”- Aamulla autoradiosta sitten kuului kappale ”Isän tyttö”. En ollut sitä koskaan ennen kuullut, mutta minut täytti suunnaton ilo ja kiitollisuus elämälle. Tiesin, että näin todella elämässä tapahtuu, uskoimme tai emme: Elämän koulu jatkuu! Oi armoa suurta!

   Äiti aina toisten kuolemat etukäteen tiesi, ja paljon muutakin etukäteen tiesi. Sodassa oli  häneltä kaksi veljeä kaatunut. Vanhempi haavoittui aivan sodan viimeisenä päivänä  kuolettavasti. Nuorempi veli, äidin lemmikki, ”haudattiin” kadonneena. Äiti ei uskonut  hänen kuolleen. Kertoi sitten yllättäen harmaana kevätpäivänä toistakymmentä vuotta  myöhemmin: ”Nyt on Tauno kuollut. Rauhan on hän nyt saanut.”  
   20 vuotta isän kuoleman jälkeen taisi taivasikävä äidin sitten tavoittaa. 6 lastenlastaa viimeisenä kesänään huvipuistopäiväksi Särkänniemeen kustansi. Kaikki nauttivat ja rahaa  kului. Taisi lähtönsäkin tietää jo tuolloin, vaikkei meille vielä mitään kertonut. Seitsemättä lapsenlastaan kaipaamaan jäi, kun kuolema juuri ennen tämän syntymää hänet kotiin kutsui.
   Lähtönsä iltana sain olla hänen luonaan. Junalla tulin varta vasten viimeisen kerran kaukaa  häntä tapaamaan. Olin tuntenut, että hänen kotiinpaluunsa hetki oli tullut. Sain hänet  hyvästellä, iltalaulut laulaa, peitellä ja rohkaisten kotimatkalle toivottaa. Sain kertoa hänelle vastaanottajien olevan valmiina vastassa jo. Vain kyynel silmässään kertoi äidin kaiken kuulleen. Hyvillä mielin yöjunalleni kiirehdin; ilosta ja rauhasta onnellisena tiesin äidin  silloin taivaaseen saapuneen. Oi armoa suurta, kun maiset vaivat ovat poissa! - Aamulla  tieto sitten vahvistettiin.
                                                                                                                                                     
    Työn tuiskeen keskellä piti hetkeksi pysähtyä. Mikä oli? Vanha mies siinä halusi jostain puhella. Kiireellä ja epäselvästi, epäröiden, aloitti, kuin anteeksi pyytäen. Kertoi kolme kuolemaa 10-vuotiaana kokeneensa. Oli ollut keväällä yksin pitkän  päivän pellolla kyntämässä. Pois lähtiessään oli auran yli yrittänyt loikata, mutta työn uuvuttamana ei ollut onnistunutkaan. Toisen jalan oli aura syvältä luusta asti halkaissut. Ei ollut lähin lääkäri mitään osannut tehdä. Viimein oli lapsi jouduttu henkihieverissä sairaalaan kaupunkiin viemään. Siellä poika oli kolmesti kovalla elvytyksellä ja rintakivulla  takaisin maahan kutsuttu ja lopulta takaisin eloon saatukin. Taivaassa olivat kivut olleet  poissa ja ihana kirkkaus hänet ympäröinyt. Tuttu oma setä siellä oli vastassa ollut. Setä oli sanonut sinne jäävänsä, mutta pojan pitävän takaisin palata. Poika palasikin ja pääsi sitten sairaalasta pois juuri tämän setänsä hautajaisiin.
    - Nyt vanhana oli taas tämä kokemus hänen mielessään kirkkaana! Oli hän siitä ystävilleen
 kertonut, mutta hulluna olivat pitäneet; eivät uskoneet; agnostikot. Nyt sitten minulle kertoi,
-  kuinkahan?
    - Oman käyntini taivaan portilla hänelle kerroin – ja kanssani kätellä tahtoi, vasemmalla
 kädellään, nojaten oikealla keppiinsä! Riemu oli suuri yhteistä kokemusta jakavien kesken!
 Kyyneleet silmissä molemmilla.  ”Ei tarvitse meitä muiden uskoa  –  me molemmat itse
  TIEDÄMME!”
        -          Kaikille saamme tästä kertoa! Niin tahdomme tehdä. Ja ilomme, onnemme,
                                            varmuutemme toistenkin kanssa jakaa!

     Vuosia on jo kulunut siitä, kun sain olla mukana eriskummallisessa. tilanteessa. Olin juuri synnyttänyt terveen pojan, neljänteni. Olimme sairaalassa odottamassa kotiin pääsyä. Mutta vielä piti pojan veriarvoja seurata ja tuloksia odottaa. Aikani kuluksi lähdin huoneestani käytävälle kävelemään koska kummasti siltä tuntui. Siinä oli käytävällä istuskelemassa tuttu odottava äiti. Hän oli vähän kummissaan kun en vielä ollutkaan päässyt kotiin. Hän kertoi olleensa sairaalassa jo pitkän ajan, koska hänen edellinen lapsensa oli ollut vaikeasti kehitysvammainen ja hän oli nyt siksi erikoistarkkailussa. Hän halusi keskustella kanssani ja menimme yhdessä lehtisaliin istumaan. Keskustelu olikin aivan ihmeellinen eikä kukaan keskeyttänyt meitä tai tullut saliin.
         Tämä äiti sitten kertoi monivammaisesta lapsestaan, jota hän oli hoitanut 4 vuotta kotonaan, vaikka olisi lapselleen hoitopaikankin saanut. Äidillä ja lapsella oli telepaattinen kyky keskustella keskenään, eikä äiti siksi voinut jättää tätä vieraitten hoitoon, koska nämä eivät olisi hänen ”puhettaan” ymmärtäneet. Nämä vuodet oli äiti siis lapsestaan huolehtinut vuorokaudet ympäriinsä. Lapsen tila huononi. Lapsi oli rukoillut äitiään päästämään hänet jo pois, kun oli sairaalahoidossa letkujen varassa. Äiti oli peloissaan. Mitä tehdä? Kuinka muu perhe suhtautuisi? Miten lääkärit suhtautuisivat? -  Mutta sairas lapsi oli anellut äitiään päästämään hänet sairaasta kehostaan pois, sillä hän halusi tulla takaisin äidin luo terveenä pian uudestaan. Viimein äiti oli saanut asian sovittua perheensä ja lääkäreiden kanssa, vaikkei koko tilannetta ollutkaan voinut kaikille sananmukaisesti kertoa. Lapsen letkuista irrottamistilaisuus kynttilöineen ja hartauksineen oli liikuttanut syvästi kaikkia osanottajia, niin kaunis ja lempeä oli hänen lähtönsä ollut.
          Nyt oli äidillä epävarma olo odottamastaan lapsesta. Keskustelumme aikana lehtisalin oli täyttänyt ihmeellinen rauha ja lämpö. Tuntui kuin enkelit olisivat olleet kanssamme siellä. Totta!   Suustani tulivat sanat: ” Nyt lapsesi on tulossa takaisin! Ole turvallisella mielellä! Kaikki on hyvin nyt! Mutta, - älä hämmästy, jos lapsi onkin nyt toista sukupuolta!”
            Keskustelimme hetken vielä, ja aika oli lopussa. Erosimme kumpikin varmoina ja
onnellisina! Ehkä lapsi oli halunnut rohkaista äitiään jonkun muunkin kautta? – Elämä on ihmeellistä! Heti, kun tulimme ulos lehtisalista, minulle tultiinkin kertomaan, että nyt voimme lähteä poikani kanssa kotiin. Ajoitus oli ollut osuva!
             Noin vuoden kuluttua äiti soitti iloisena, että synnytys oli mennyt hyvin ja toista sukupuolta    oleva lapsi kasvaa ja on terve. – Ihmeellinen on elämä!


           Jumalan sanansaattajat, eri uskonnoissa, filosofioissa, ovat kautta aikojen opettaneet samoja viisauksia: Ihminen, tunne itsesi! - Elämä on koulua tulevaa elämää varten. - Kehitys on jatkuvaa. - Kaikki olemme veljiä täällä maailman koulussa yhteisellä asuinpaikallamme, maapallolla. - Elämä on pyhää ja yhtä. - Kaikki on elämää! ( Mooses, Krishna, Buddha, Zarathustra, Jeesus Kristus, Muhammed, Bahá’u’lláh, Pekka Ervast, Eckhart Tolle ym.)

           ”Kun Jeesus sanoi: ´Kiellä itsesi´ hän tarkoitti tätä: kiellä (ja sitten haihduta) minuuden
harhakuvitelma. Jos minuus-ego olisi todellinen minäsi, sen ´kieltäminen´ olisi naurettavaa. Perimmäinen totuus minuudestasi ei ole tätä tai tuota, vaan Minä-Olen-tuntemus”. (Eckhart
Tolle: Uusi Maa, Basam Books 2007)
           
                ”Kuolema on vain elämän poistumista kuluneesta muodosta ja sen pukeutuminen uuteen 
      muotoon. Meille ihmisille kuolema on vain tilan muutos. Me emme häviä emmekä muutu. Me
      olemme sieluja, eläviä, kuolemattomia henkiolentoja. Me olemme sieluja nyt eläissämme ja me  
      olemme sieluja kuolemankin jälkeen. Heitämme ainoastaan päältämme näkyväisen ruumiin,
      joka välitti meidän yhteytemme näkyväisen maailman kanssa, ja olemme puettuina  
      henkiruumiiseen, joka taas välittää yhteytemme henkimaailman kanssa. Eikä henkimaailma
      silloin enää ole näkymätön; peite on pudonnut silmiltämme ja me näemme, että olemmekin
      oikeastaan koko ajan olleet jäseniä toisessa maailmassa eikä suinkaan yksinomaan fyysillisessä.
      Sillä me olemme sieluja ja me olemme jo nyt jäseniä henkimaailmassa, vaikka se maailma
      tavallisesti on meille näkymätön.”(Elian lähetyskirje n:o 4, Kuolema; Pekka Ervast, Kirjapaino
     Valo, Helsinki 1904)

               
                                           Elämän Kysymys  -  Kuolema
                                            
                                              Kiitos Kuolema
          
                                                Kiitos Elämä

                                                Oi elämän armoa suurta!

                   

                                   https://www.youtube.com/watch?v=BMzu9E12D1s

 http://elamakasissamme.blogspot.fi/2014/09/kuolema-kokemuksia.html

 https://www.youtube.com/watch?v=UAnySx2lHC8  

2 kommenttia:

  1. Luin juuri kirjan Sielun ikuinen elämä - Lisa Williams. Kirjoituksessasi oli niin paljon samoja asioita, joita myös kirjassa käytiin läpi. Tuntuu niin ihanalta ymmärtää, että sielu elää ikuisesti ja kuolemassa ei ole mitään pelättävää.

    VastaaPoista
  2. Lääkärin kuolemakokemus:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014091318645525_uu.shtml

    VastaaPoista