MONSANTO´n, "Maailman pahamaineisimman yrityksen" täydellinen historia
by E Hanzai
Kaikista hurjana raivoavista mega-korporaatioista on Monsanto voittanut kilpakumppaninsa johdonmukaisesti, ansaiten kruunun "Maailman pahimpana yrityksenä"! Tyytymättä vain lepäämään tuhonsa valtaistuimella, se pysyttelee paikoillaan keskittyen uudempiin, tieteellisesti innovatiivisempiin tapoihin aiheuttaa vahinkoa planeetalle ja sen asukkaille.
- Vuosi 1901: Yhtiön perusti John Francis Queeny, Maltan Ritarien Knights of Malta jäsen, 30-vuotta farmasiassa toiminut rintamamies, joka oli naimisissa Olga Mendez Monsanto´n kanssa, jonka mukaan Monsanto Chemical Works on saanut nimensä. Yhtiön ensimmäinen tuote on kemiallisesti valmistettu sakkariini, jota myytiin Coca-Cola´lle keinotekoisena makeutusaineena.
Jo siihen aikaan hallitus tiesi sakariinin olevan myrkyllistä ja vetosi sen valmistamisen lopettamisen puolesta sen valmistajaan, mutta hävisi oikeudessa ja avasi näin Monsanto Pandora’s Box ´in aloittamaan maailman myrkyttämisen virvoitusjuomalla.
- 1920-luku: Monsanto laajentaa tuotantonsa teollisiin kemikaaleihin ja lääkkeisiin, ja siitä tulee maailman suurin asperiinin, asetyylisalisyylihapon (myrkyllinen tietenkin) valmistaja. Tämä on myöskin sitä aikaa, jolloin asiat rupesivat menemään nopeasti kamalan väärään suuntaan maapallolla, kun heidän polychlorinated biphenyls (PCB´t = moniklooratut bifenyylit) laskettiin markkinoille.
Vaikka PCB´t julistettiin lopulta pannaan 50 vuoden kuluttua niiden aiheutettua pahaa hävitystä, sitä löytyy yhä lähes kaikkien ihmisten ja eläinten verestä ja kudossolukoista ympäri maailmaa. Dokumentit, jotka esitettiin myöhemmin oikeudessa, osoittivat Monsanto´n olleen täysin tietoinen kuolettavista vaikutuksista, mutta salanneen ne rikollisesti yleisöltä pitääkseen PCB´n helpon ja tuottoisan homman täydessä vauhdissa!“PCB´ta pidettiin teollisuuden ihmekemikaalina, öljynä, joka ei palanut, oli hajoamaton ja sillä oli lähes rajattomat käyttömahdollisuudet. Tänä päivänä PCB´tä pidetään yhtenä pahimpana uhkana koko planeetalle. Sitä käytetään voiteluaineena, hydraulisissa nesteissä, leikkaavina öljyinä, vedenpitävissä päällysteissä ja nestemäisissä kyllästysaineissa, ja se on mahdollisesti syöpää aiheuttavaa ja siitä seuraa ongelmia lisääntymiskykyyn, kehittymiseen sekä sairauksien syntymistä immuunipuolustusjärjestelmään. Maailman keskuspaikka PCB´n valmistamisessa oli Monsanto’n tehdas itäisellä laidalla St. Louis´ia, Illinoisissa, missä on korkeimmat kuolleena syntyvyden ja keskenmenojen luvut.”(1)
- 1930-luku: Luotiin ensimmäinen maissihybridisiemen ja laajennettiin tuotantoa puhdistusaineisiin, saippuoihin, teollisuuden puhdistusaineisiin, synteettisiin kumeihin ja plastiikoihin. Juuri niin, kaikki niistä ovat tietenkin myrkyllisiä!
- 1940-luku: He alkoivat tutkia uraania ja sen käyttöä Manhattan Project’in ensimmäisessä atomipommissa, joka tultaisiin myöhemmin pudottamaan Hiroshimaan ja Nagasakiin, tappamaan satoja tuhansia japanilaisia, korealaisia ja yhdysvaltalaisia armeijan palveluksessa olleita ja myrkyttäen vielä lisää miljoonia ihmisiä.
Yhtiö jatkaa laantumatonta tappovillitystään kehittämällä maanviljelyyn hyönteismyrkkyjä, jotka sisältävät tappavaa dioksiinia, joka myrkyttää ruoka- ja vesivarannot. Myöhemmin Monsanton todettiin epäonnistuneen sen paljastamisessa, että dioksiinia käytettiin laajasti heidän tuotevalikoimissaan, koska näin tekemällä heidän olisi ollut pakko tunnustaa, että se oli luonut ympäristökatastrofin maapallolle.
- 1950-luku: Ollen läheisessä yhteistyössä The Walt Disney Company´n kanssa, Monsanto luo lukuisia nähtävyyksiä Disney’s Tomorrowland ´iin, edesauttaen kemikaalien ja plastiikan mainetta. Heidän “House of the Future” (= Tulevaisuuden Talonsa) on suunniteltu täysin myrkyllisestä plastiikasta, jota ei ole suunniteltu biologisesti hajoavaksi, niinkuin he olivat väittäneet. - Mitä, Monsantoko valehteli? Olen järkyttynyt!
“ Saatuaan houkuteltua kaikenkaikkiaan 20 miljoonaa vierailijaa vuodesta 1957 vuoteen 1967, Disney lopulta repi hajalle talon, mutta havaitsi, ettei se kaatuisi taistelutta. Monsanto Magazine´n mukaan, roskien murskaaminen vain polyestereillä vahvistettua lasikuitupalloa pompottamalla antoi lisäpontta polyesterimateriaalien käytölle. Puhalluslamput, käsiporakoneet, moottorisahat ja lapiot eivät toimineet. Lopulta käytettiin puristusvaijereita rutistamaan talon osia pala kerrallaan poisvietäviksi." (2)Monsanto’n Disney-mallinen tulevaisuuden näky:
- 1960-luku: Kemikaalirikospartneri DOW Chemical, tuotti dioksiinilla terästettyä Agent
Orange-myrkkyä Monsanto´n käyttöön USAn Vietnamiin tunkeutumista varten. Seuraukset? Yli 3
miljoonaa ihmistä saastui, puoli miljoonaa vietnamilaista siviiliä kuoli, puoli miljoonaa vietnamilaista lasta syntyi vaurioituneena ja tuhannet yhdysvaltalaiset sotaveteraanit kärsivät tai kuolivat sen vaikutuksiin tähän päivään asti!
Monsanto vedetään taas oikeuteen ja heidän sisäiset muistionsa osoittavat heidän tienneen dioksiinin tappavista vaikutuksista omassa tutkimuksessaan Agent Orange´sta, kun he myivät sen hallitukselle. Törkeää silti, että Monsanto´n sallittiin esittää oma "tutkimuksensa", jonka johtopäätelmänä oli dioksiinin turvallisuus ja ettei se aiheuttanut kerrassaan yhtään mitään kielteisiä terveyshaittoja. Toteen näytettynä, ostettuna ja maksettuna oikeuden puolelleen saanut Monsanto jättää asian. Jälkeenpäin ilmenee, että Monsanto valehteli löydöistään ja heidän alkuperäisen tutkimuksensa johtopäätös oli, että dioksiini tappaa erittäin tehokkaasti.
Myöhempi julkaistu sisäinen muistio tutkimuksesta vuodelta 2002 myönsi:
“että näyttö todistaa näitten yhdisteitten pysyvyyden ja niiden maailmanlaajuisen läsnäolon ympäristöjääminä olevan täysin kyseenalaistamatonta ... julkiset ja lailliset paineet niiden poistamiseksi globaalin saastumisen ehkäisemiseksi ovat välttämättömiä. Asia paisuu lumivyöryn tavoin. Minne me menemme täältä? Vaihtoehdot: lopetamme liiketoiminnan; myymme koko roskan niin kauan kun voimme, emmekä tee mitään muuta; yritämme pysyä bisneksessä mukana; teemme muita tuotteita.”(3)Monsanto´n partnerit I.G. Farben ´issa, Bayer´in asperiiin tekijät ja Kolmannen Valtakunnan aikalaiset tekivät kemikaaleja, kuten tappavaa Zyklon-B-kaasua Toisen Maailmansodan aikana. Yhteisvoimin yhtiöt käyttävät kollektiivista asiantuntemustaan kehittääkseen aspartaamin, toisen äärimmäisen tappavan hermomyrkyn käytettäväksi elintarvikkeissa. Kun tulee ilmi kysymyksiä sakkariinin myrkyllisyydestä, Monsanto käyttää häikäilemättä hyväkseen tätä tilaisuutta esitelläkseen taas toisen tappavista myrkyistään pahaa aavistamattomalle kansalle.
- 1970-luku: Monsanto´n partneri, lääketehdas G.D. Searle, tuottaa monia sisäisiä tutkimuksia, jotka väittävät aspartaamin olevan turvallista, kun taas FDA’n omat tieteelliset tutkimukset paljastavat selvästi, että aspartaami aiheuttaa kasvaimia ja suuria koloja aivoihin rotilla, ennenkuin aiheuttaa koe-eläimille kuoleman. FDA panee alulle suuren valamiestutkinnan G.D. Searle´sta " heidän tietoisista, tosiasioita vääristelevistä löydöistään ja niiden saalamisesta sekä väärien väittämien tekemisestä " aspartaamin turvallisuudesta.
Tänä aikana, Searle rummutti strategisen huomiota herättävästi Washingtonilaisen sisäpiiriläisen, Donald Rumsfeld´in, joka palveli puolustusministerinä Gerald Ford´in ja George W. Bush´in presidenttikausina, pääsemistä CEO´ksi. Tämän yhtiön ensisijainen tavoite oli saada Rumsfeld käyttämään hyväkseen poliittista vaikustusvaltaansa ja valtavaa kokemustaan yritysten tappamisesta saadakseen FDA´n mukaan pallopeliinsä.
Muutamia kuukausia myöhemmin, Samuel Skinner vastaanottaa “tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä”, ja vetäytyy pois tutkimuksesta ja irtisanoutuu työstään U.S. Attorney’s Office´ssa mennäkseen töihin Searle’n lakifirmaan. Tämä koplan taktinen veto pitkittää asian käsittelyä juuri tarpeellisen verran käsittelyn vanhenemiseksi ja suuren valamiehistön tutkinta jätetään sikseen odottamattomasti ja mukavasti.
- 1980-luku: Kiistämättömän tutkimuksen aikana, joka paljastaa aspartaamin myrkylliset vaikutukset ja juuri kun sitten FDA´n komissaari tri. Jere Goyan aikoo allekirjoittaa vetoomuksen, että lailla estettäisiin aspartaami pois markkinoilta, pyytää Donald Rumsfeld apua Ronald Reagan´ilta päivä sen jälkeen, kun tämä astuu virkaansa, ja Reagan antaa potkut yhteistyökelvottomalle Goyan´ille ja nimittää tri. Arthur Hayes Hull´n FDA´n johtajaksi, joka sitten kiepsauttaa nopeasti vaakakupin FDA´n johtajan puoleen, joka sitten kumoaa nopeasti vaakakupin Searle’n puolelle ja näin NutraSweet hyväksytään ihmisten kulutukseen kuivissa elintarviketuotteissa.Tästä syntyy surullista sen jälkeen kun Reagan, tunnetusti karamellien ja makeisten innokas harrastaja, sairastuu myöhemmin Alzheimerin tautiin toisella hallintokaudellaan, ja tämähän on yksi aspartaamin käytön kauheista vaikutuksista.
Searle’n varsinainen tavoite oli kuitenkin saada aspartaami hyväksyttyä nopeasti virvoitusjuomissa käytettäväksi makeutusaineeksi, koska perusteelliset tutkimukset paljastivat, että yli 85 Fahreheit-asteessa "aspartaami hajoaa tunnetusti myrkyllisiksi aineiksi:diketopiperatsiineiksi (DKP), metyyli (puu)-alkoholiksi (= metanoliksi) ja formaldehydiksi.”, ja näin ollen monta kertaa kuolettavammaksi kuin tämä jauhemainen aine!
The National Soft Drink Association (NSDA) pelkää tulevaisuutta tässä alunperin sekasortoisessa tilanteessa, jossa on tulossa pelottavia pysyviä vaurioita, tai kuolemaa, tätä myrkkyä juoneilla kuluttajilla. Kun Searle pystyy osoittamaan, että nestemäisessä muodossa oleva aspartaami, on kuitenkin uskomattoman tappava, ja se on paljon addiktoivampaa kuin `crack cocaine`, on NSDA vakuuttunut, että käsiinräjähtävät aspartaamia sisältävät virvoitusjuomien miljoonamyynnit saattavat aiheuttaa tulevaisuudessa vastuuvelvollisuuksia. Näin ollen, yhtiön ahneus kuitenkin voittaa ja pahaa aavistamattomat virvoitusjuomien kuluttajat maksavat siitä menettämällä terveytensä.
Cocis näyttää tietä taas kerran (muistathan sakkariinin?) ja rupeaa myrkyttämään Dieetti-Colan juojia aspartaamilla vuodesta 1983 lähtien. Kuten oletettiinkin, alkoivat myynnit nousta pilviin kun miljoonat ihmiset alkoivat addiktoitua toivottomasti ja sairastuivat tästä pullossa tarjoillusta makeasta myrkystä. Muu virvoitusjuomateollisuus pitää näkemästään ja mukauttaa tuotteensa nopeasti, mukavasti unohtaen kaikki alkuperäiset epäilyksensä siitä, että aspartaami on tappava kemikaali. Tässäpä voikin tienata rahaa ja paljon ja tämä onkin sitten kaikki, mikä heille kuitenkin kaikesta huolimatta merkitsee!
- Vuonna 1985, säikkymättä korruptiokierrettä tai moninaisia syytteeitä saaneista, Searlen tekemistä
väärennetyistä tutkimuksista, Monsanto lunastaa itselleen yhtiön ja kehittää uuden yhtiön aspartaamia valmistamaan, nimittäen sen nimen NutraSweet Company´ksi. Kun moninaiset riippumattomat tiedemiehet ja tutkijat jatkavat aspartaamin myrkyllisistä vaikutuksista varoittamista, Monsanto ryhtyy hyökkäykseen lahjomalla National Cancer Institute´n (=NCI) ja antaa heidän omien väärennettyjen tutkimustensa avulla saamaan NCI´n väittämään, että formaldehydi ei aiheuta syöpää, ja näin aspartaami saa pysyä edelleen markkinoilla.
Aspartaamin tunnetut vaikutukset koko elimistöön ovat:
“mania, riehunta, väkivalta, sokeus, nivelkipu, väsymys, painon lisääntyminen, rintakipu, kooma, nukkumisvaikeudet, tunnottomuus, masennus, tinnitus (= korvien soiminen), heikotus, kouristukset, ärsyyntyvyys, kärsimättömyys, pahoinvointi, kuuroutuminen, muistin heikentyminen, ihottuma, huimaus, päänsärky, sydänkohtaus, ahdistuneisuus, sydämen tykytys, pyörtyminen, krampit, ripuli, paniikkikohtaukset, polttava tunne suussa.
- Sairaudet joita aspartaamin vaikutus laukaisee tai muistuttaa ovat mm. diabetes, MS, lupus, epilepsia, Parkinsonin tauti, kasvaimet, keskenmeno, hedelmättömyys, fibromyalgia, lapsikuolleisuus, Alzheimer’in tauti… "
- Lähde: : U.S. Food & Drug Administration (=FDA).
Lisäksi: 80% FDA´lle tehdyistä valituksista liittyen ruoan lisäaineisiin, ovat aspartaamiin liittyviä, ja niitä on tällä hetkellä yli 5,000 tuotteessa kun niihin luetaan mukaan: dieetti- ja ei-dieettivirvoitusjuomat ja urheilujuomat, piparminttua sisältävät karamellit, purukumit, pakastetut jälkiruoat, keksit, vitamiinit, lääkkeet, maitojuomat, valmiit teejauheet, kahvit, jogurtit, lasten valmisruoat ja monet, monet muut!
==> Lukekaa pakkausselosteet tarkkaan älkääkä ostako mitään, mikä sisältää tätä tappavaa, kauheaa ainetta!
Kaiken kuoleman ja sairauden keskellä FDA’n Arthur Hull eroaa virastaan korruptiopilven alla ja hänet palkataan välittömästi lääketehdas Searle’en suhdetoimintafirman PR-päälliköksi, vanhemmaksi tieteelliseksi konsultantiksi.- EI, tämä EI OLE vitsi! - Monsanto´sta, FDA´sta ja monista hallituksen terveysasioita sääntelevistä virastoista on tullut yksi ja sama virasto! Näyttää siltä, että se yksi ja ainoa edellytys päästä FDA´n komissaariksi on se, että he ovat viettäneet aikaansa joko Monsanto´ssa tai jossakin lääkekartellin organisoimassa rikollisyhtiössä.
:- 1990-luku Monsanto kuluttaa miljoonia kumotakseen valtion ja liittovaltion lainsäädännön, joka kieltää yhtiötä jatkamasta dioksiinien, hyönteismyrkkyjen ja muitten syöpää-aiheuttavien myrkkyjen kippaamista juomavesijärjestelmiin. Kaikesta huolimatta heitä syytetään lukemattomia kertoja sairauksien aiheuttamisesta tehdastyöläisilleen, ihmisille, jotka asuvat heidän tehtaittensa lähialueilla ja lasten syntymävioista.
Ruumisarkkunsa täynnä massiivisia määriä miljardeja dollareita myyntivoittoinaan, $100 miljoonan dollarin maksuistaan, heitä pidetään alhaista tuottoa tekevänä bisneksenä ja kiitos FDA´n, Kongressin ja Valkoisen Talon, bisness pyörii erittäin hyvin. Jopa niin hyvin, että Monsanto´a syytetään radioaktiivisen raudan antamisesta tutkimuksessa 829 raskaana olleelle naiselle, jotta nähtäisiin mitä heille tapahtuisi.
- Vuonna 1994, FDA hyväksyy taas kerran rikollisesti Monsanto’n viimeisimmän luonnottomuuden, Synthetic Bovine Growth Hormone (rBGH), (= keinotekoisen naudan kasvuhormonin), joka on tuotettu geenimuunnellusta E. coli bacteria´sta, siitäkin huolimatta, että tyrmistynyt tiedeyhteisö paheksui sen ilmiselvää vaarallisuutta. Tietenkin Monsanto estittää vastalauseessaan, että sairas märkäerite, täynnä antibiootteja sekä hormoneja, ei ole ainoastaan turvallista, vaan se tekee sinulle itseasiassa hyvää!
Yhäkin pahempaa, meijeriyhtiöt, jotka kieltäytyvät tämän myrkyllisen lehmänmärkäeritteen käyttämisestä ja merkitsevät tuotteensa siitä vapaiksi “rBGH-free” haastaa Monsanto oikeuteen, väittäen sen aiheuttavan heille epäreilun etu-aseman muihin sitä käyttäviin kilpailijoihin verrattuna. Varsinaisesti se, mitä Monsanto sanoi, on: “jees, tiedämme, että rBGH sairastuttaa ihmiset, mutta on epäoikeudenmukaista, että sitä ei ole teidän tuotteissanne.”
Seuraavan vuonna pirullinen yhtiö alkaa tuottaa geenimanipuloituja kasveja, GMO, jotka kestävät käsittelyä heidän myrkyllisellä hyönteismyrkyllään Roundup´illa. Roundup-ready-rapsinsiemenöljy (= canola oil, rapeseed), soijapavut, maissi ja BT-puuvilla saapuivat markkinoille, ja niitä mainostettiin turvallisempina, terveellisempinä vaihtoehtoina luonnonmukaisiin ei-GMO kilpailijoihinsa verrattuna. Propaganda toimi ilmeisesti, koska nykyään yli 80% markkinoilla olevasta rapsinsiemenöljystä on heidän GMO-laatuaan.
Muutamia asioita, joita haluat ehdottomasti välttää ravinnossasi ovat: GMO-soija, -maissi, -vehnä ja rapsiöljy, siitä tosiasiasta huolimatta, että monet "luonnollisen" terveyden asiantuntijat väittävät niiden olevan terveellisempiä öljyjä. Näin ei ole, mutta voi huomata niiden saastuttavan monia tuotteita kauppojen hyllyillä.
Koska nämä GM-viljat on suunniteltu ´pölyttämään itse itsensä´, ne eivät tarvitse luontoa tai mehiläisiä pölyttämään itseään. Tämä on erittäin pimeä puoli tässä työjärjestelmässä ja tämän tarkoituksena on panna päiviltä maapallon mehiläiskanta.
Monsanto tietää, että linnut ja erityisesti mehiläiset asettavat uhkan heidän monopolilleen, koska ne, siis erityisesti mehiläiset, kykenevät pölyttämään kasvit, ja saavat aikaan ravintoa yhtiön ulkopuolella ja yhtiön " täydellisen monopoliaseman kontrolloinnin ulkopuolella." Jos mehiläiset yrittävät pölyttää GM-kasvia tai kukkaa, se myrkyttyy ja kuolee. Tosiasiassa mehiläisyhdyskuntien luhistumista on havaittu ja se on ollut käynnissä siitä lähtien kun GM-viljelmät otettiin käyttöön ensimmäisen kerran.
Vastustaakseen syytteet siitä, että he aiheuttivat tämän mehiläisten täydellisen murhan harkitusti Monsanto ostaa pirullisesti mehiläisyrityksen, Beeologics, suurimman mehiläistutkimusta suorittavan toiminimen, joka oli omistautunut tutkimaan mehiläiskuolema-ilmiötä ja jonka laaja-alainen tutkimus nimesi tämän jättiläisyrityksen itsensä ensisijaiseksi syylliseksi! Tämän jälkeen sanottiin, että ne ovat " mehiläisiä, mitkä mehiläiset? Kaikkihan on aivan loistavasti!" - Enkä taaskaan sepittänyt tätä, vaikka toivonkin, että olisipa niin!
1990-luvun keskivaiheilla he päättivät sepittää uuden yrityksensä keskittyvän kontrolloimaan maailman ruokavarantoja keinotekoisilla, bioteknologisilla keinoilla suojellakseen Roundup´ista saatavia lypsylehmäkassavirtoja menettämättä markkinaosuuksiaan kilpailun nimissä ja vähemmän-myrkyllisen hyönteismyrkkynsä nimissä. Katsohan, Roundup on niin myrkyllistä, että se tuhoaa täydellisesti ei-GMO- kasvit, hyönteiset, eläimet, ihmisten terveyden ja ympäristön kaikki samalla kertaa. Kovin tehokasta se onkaan!
Koska Roundup-ready- kasvit on suunniteltu olemaan myrkyllisiä hyönteismyrkkyjä, jotka ovat naamioituneet ruoaksi, ne on kielletty EU´ssa, mutta ei Amerikassa! Onkohan olemassa mitään yhteyttä tämän ja sen tosiasian kanssa, että amerikkalaiset, huolimatta kalliista ja saatavilla olevasta terveydenhuollosta, ovat kollektiivisesti maailman sairaimpia ihmisiä? Eipä tietenkään!
Kuten Monsanto’n suunnitelma oli alusta alkaen, että kaikki ei-Monsanto´n kasvit pitää tuhota pakottamalla maanviljelijät kautta koko maailman käyttämään vain sen myrkyllisiä lopunajan siemeniä terminator seeds. Ja Monsanto varmisti virrasta kieltäytyvien maanviljelijöitten joutumisen ulos bisneksestään ja syytettyinä silloinkin, kun tuuli puhalsi lopunajan terminaattori-siemenet myrkyttämään orgaaniset maatilat.
Tämä antoi yhtiölle näennäisen monopolin, kun terminaattori-siemenet ja Roundup työskentelivät käsikädessä toistensa kanssa, eikä sato selvinnyt hengissä ei-kemiallisessa ympäristössä ja maanviljelijelijöiden oli pakko ostaa molempia.
Heidän seuraava tavoitteensa oli kuluttaa miljoonia maailmanlaajuisesti ostamalla niin monta siemeniä myyvää yritystä kuin mahdollista ja muuttaa ne terminaattori-siemenyrityksiksi tarkoituksenaan pyyhkäistä pois mikä tahansa kilpailija ja eliminoida orgaaniset ruoat eliminate organic foods maankamaralta. Monsanto’n kanta oli, että kaiken ruoan täytyi olla heidän täydellisen kontrollinsa alla ja geenimanipuloitua, jotta ne olisivat turvallista syötävää!
He teeskentelivät olevansa kauhuissaan siitä, että heidän kritiikkonsa tiedeyhteisössä kyseenalaistivat sen olivatko kasvit geneettisesti muokattuja geeneillä, jotka olivat peräisin sairaista sioista, lehmistä, hämähäkeistä, apinoista, kaloista, rokotteista ja viruksista, ja ovatko ne terveellisiä syötäväksi. Vastaus tähän kysymykseen on ilmeisesti hyvin suuri "ei missään tapauksessa!"
Luulisitko yhtiön olevan niin ylpeä GMO-ruuistaan, ja että he tarjoilisivat niitä työntekijöilleen, mutta kun eivät tarjoile. Tosiasiassa, Monsanto has banned GM foods Monsanto on kieltänyt tarjoilemasta omille työntekijöilleen GMO-ruokia heidän kahviloissaan. Monsanto vastasi epävarmasti: “me uskomme valinnanvaraan.” Mitä he tällä oikeastaan tarkoittavat on: "emme halua tappaa avustajia."
Tämä on aikalailla okay, vaikka köyhien kansakuntien ja amerikkalaisten pakkosyöttäminen näillä muunnelluilla luonnottomuuksilla nälkäkuolemien lopettamiseksi onkin ihan okey, koska kuolleitten ihmisten ei tarvitse syödä! Lyön vetoa, että useimpien ihmisten mielessä on se ajatus näinä päivinä, että Monsanto keskittyy selkeästi rotuhygieniaan ja kansanmurhaan, eli päinvastoin kuin tuottamaan ruokia, jotka elättävät maailmaa. Kuten Monsanto partnerina Disney’n Lumikissa, ilkeä noita antaa ihmisille myrkytettyjä GMO-omenoita, jotka panevat heidät nukkumaan ikuisesti!
- 2000-luku: Tähän aikaan Monsanto hallitsee suurinta osaa maailman GMO kaupasta. USAn hallitus vuorostaan kuluttaa satoja miljoonia rahoittaakseen paikallisia Roundup- ruiskutuksia, jotka aiheuttavat massiivista ympäristön tuhoutumista. Kalat ja eläimet kuolevat tuhansittain muutamissa päivissä ruiskutusten jälkeen ja kun hengityssairaudet ja syöpäkuolemat ihmisillä lisääntyvät kauheasti. Mutta tätä kaikkea pidetään epätavallisena sattumana ja näin ruiskutukset jatkuvat. Jos pidit Monsanto´a ja FDA´ta yhtenä ja samana, niin voit lisätä siihen myös hallituksen tähän surulliseen luetteloon nyt.
Hirviö kasvaa suuremmaksi: Monsanto: sulautuu yhteen lääketehdas Pharmacia & Upjohnín kanssa, ja sitten eroaa sen kemikaalibisneksestä ja brändää itsensä uudestaan - maanviljely-yhtiöksi. Kyllä vain, juuri niin, kemianyhtiö, jonka tuotteet ovat tuhonneet ympäristön, tappanut miljoonia ihmisiä ja villieläimiä vuosien ajan haluaa meidän uskovan, että he tuottavat turvallisia ja ravinteikkaita ruokia, jotka eivät enää tapa ihmisiä. Tämä on äärimmäistä tehomyyntiä, jolla yritys jatkaa kasvamistaan yhä suuremmaksi fuusioitumillaan ja salaisilla yhtiökumppaneillaan.
Koska kilpailija DuPont on liian suuri korporaatio salliakseen fuusioitumisen kanssaan, Monsanto muodostaa sen sijaan salamyhkäisen kumppanuussuhteen, jossa kumpikin hyväksyy toisensa vetäytymisen olemassa olevasta patenttihakemuksesta toinen toistaan vastaan ja alkavatkin sitten molemmat jakaa GMO-teknologiaa hyötyen siten molemmin puolin. Lakitermein sanottuna, he voivat olla yhdessä aivan liian mahtavia ja poliittisesti liittoutuneita mihin tahansa, lopettaakseen omistamasta virtuaalista monopoliaan maataloudessa: " kontrolloi ravintoa, niin pystyt kontrolloimaan ihmisiä!"
Kaikki ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista kun hirviötä syytetään jatkuvasti 100 miljoonien dollarien edestä sairauksien aiheuttamisesta, lasten epämuodostumisista ja kuolemista kippaamalla kaikenlaisia PCB-yhdisteitä pohjaveteen, ja valehtelemalla jatkuvasti tuotteittensa turvallisuudesta - tiedättehän, että bisness nyt vaan on sellaista! Jättiläinen pysyy lujana ja osoittaa olevan vaikeaa iskeä sitä vastaan, ja kun se alkaa silotella joutavia kanteita maanviljelijöitä vastaan frivolous suits against farmers se väittää terminaattori-siemen-patenttioikeuksiaan loukatun. Itseasiassa jokaisessa tapauksessa on syynä heidän haitallinen terminaattorisiementensä leviäminen tuulen mukana naapurimaanviljelijöiden maille seeds are windblown onto farmers’ lands . Eivätkä ainoastaan nämä kauhua herättävät siemenet tuhoa orgaanisten viljelijöiden satoja, vaan nämä oikeusjutut ajavat nämä viljelijät itsensä konkurssiin, kun taas Supreme Court-oikeus käyttää sellaista oikeuden sääntöä, joka tukee alempia sääntöjä Monsanto´a vastaan, joka kerta.
Samaan aikaan tämä hirviö alkaa jättää patenttihakemuksia sikojen jalostustekniikoista, väittäen eläinrotujen siittävän toisiaan joka tapauksessa ja heidän patenttinsa voi jokaisessa tapauksessa kattaa niidenkin omistamisen. Niin epätarkkaa oli tämä patentin viilaaminen, että siitä ilmeni, että he halusivat väittää kaikkien siitettyjen sikojen kautta koko maailman loukkaavan heidän patenttioikeuksiaan.
Maailmanlaajuinen terrorismi leviää Intiaan, kun yli 100,000 maanviljelijää, jotka ovat kokeneet vararikon GMO-satojen epäonnistumisen takia, on tehnyt itsemurhan juomalla Roundup´ia commit suicide by drinking Roundup ja heidän perheensä ovat sopivia saamaan kuolemasta vakuutusmaksun. Vastauksena tähän tilanteeseen tämä hirviöyritys ottaa hyödyn tilanteesta ja saa median tajuamaan, että on uusi projekti auttaa Intian pientilallisia lahjoittamalla heille juuri näitä samoja aineita, jotka alun alkujaankin aiheuttivat nämä satojen tuhoutumiset heidän maassaan! - Forbes nimittää sitten Monsanto´n "vuoden yhtiöksi “company of the year.” - Sairasta, mutta totta.
Vieläkin arveluttavampaa on se, että Whole Foods, yhtiön, joka leimaa itsensä orgaaniseksi, luonnonmukaiseksi ja ekologiseksi, on osoitettu olevan aivan jotain muuta. He kieltäytyivät tukemasta Proposition 37, Kalifornia’n GMO-luokitusmittaria, jonka Monsanto ja sen GMO-yhteisveljeilyt saivat itseasiassa sitten kumottua.
Miksi? - Koska Whole Foods on maannut samassa sängyssä Monsanto´n kanssa jo kauan aikaa, tunkien salaa tämän yrityksen hyllyt täyteen ylihinnoiteltuja, väärin mainostettuja “luonnonmukaista ja orgaanista" roskaa, joka on täynnä GMO-tuotteita, hyönteismyrkkyjä, rBGH´tä, hormooneja ja antibiootteja. Joten he eivät tietenkään halua pakollistaa tuotepakkausten merkitsemistä, koska se saattaisi vaarantaa heidät julkisesti " Whole Frauds and Whore Foods ":iksi (= "Täyttä petosta ja huoran ruokaa"), joita he todellisuudessa ovatkin.
Kuitenkin, kun yli 20 biotekniikalle-ystävällistä yhtiötä, mm. WalMart, Pepsico and ConAgra recently met with FDA tapasi äskettäin FDA´ssa kannattaakseen lakia pakollisten pakkausmerkintöjen puolesta, tämän ´kynsin hampain´-taistellun Prop 37-tappion jälkeen, Whole Foods näkee tilaisuutensa olevan olla nyt kasvojensa menettämistä vastaan ja säilyttääkseen kasvonsa ja siitä on tuleva ensimmäinen ruokatavarakauppaketju, kun se ilmoittaa pakollisen pakkausmerkinnän GMO-tuotteilleen tulevan …vuonna 2018! - Oho, kiitos tyhjästä! Huora.
Ja jos kuvittelet, että Whole Foods ja sen kumppanit ovat tulleet yht´äkkiä asioista tietoisemmiksi, niin mietipä vähän. He reagoivat yksinkertaisesti ainoastaan vain yleisön vaatimuksen saaman Prop 37- tappion takia sommittelemalla ja petollisia GMO-merkistemislakeja kiertääkseen jokaisen oikean muutoksen, pitäen näin status quo´nsa koskemattomattomana.
Lisätäkseen kunnianloukkaustaan näitä kansalaisia ja maailmaa kohtaan,
Monsanto ja rikoskumppanit Archer Daniels Midland, Sodexo ja
Tyson Foods kirjoittavat ja sponsoroivat tätä päätöstä: The Food Safety Modernization Act of 2009: HR 875.
Tämä rikollinen "akti" antaa järjestön tehdasmaisille kotieläintuotantolaitoksille näennäisen monopolin valvoa ja kontrolloida kaikkea, missä tahansa kasvatettua ruokaa, mm. jokaisen omalla takapihalla, ja järjestää ankaria rangaistuksia ja vankilatuomioita niille, jotka eivät käytä kemikaaleja ja väkilannoitteita. Presidentti Obama päätti, että tämä on hyväksyttävää ja antoi sille suostumuksensa.
Tähän "aktiin" perustuen Monsanto vaatii, että ainoastaan GM-ruoat ovat turvallisia ja orgaaniset tai kotona kasvatetut ravintoaineet saattavat levittää sairauksia, ja siksi niiden olemassaoloa pitää säännellä ja valvoa ne pois - maailman turvallisuuden takia. - Jos GM-hyönteismyrkkypallojen syöminen on heidän mielestään turvallista ruokaa, pitäisin ajatuksesta, että muu maailma on kyllin viisas ja luopuu tällaisesta!
Kun lisää paljastuksia on tullut julkisuuteen koskien tämän paholaismaisen jättiläisen todellisista aikeista, Monsanto sommitteli naurettavan HR 933 Continuing Resolution, aka Monsanto Protection Act, Monsanton Suojelemisen Aktin, jonka Obama robottimaisesti signeerasi myöskin lainvoimaiseksi.Tässä laissa sanotaan, että vaikka kuinka vaarallisia Monsanto’n GMO-tuotteet sitten ovatkin ja kuinka paljon tuhoa ne sitten tekevätkään isänmaalle, USAn valtakunnalliset tuomioistuimet eivät voi lopettaa niiden käyttämisen jatkamista siellä missä he itse sitten valitsevatkin. Kyllä, Obama allekirjoitti erillisen määräyksen, joka asettaa Monsanto´n kaikkien lakien yläpuolelle ja tekee siitä voimakkaamman, kuin hallitus itse. Voimme vain ihmetellä, kuka oikeasti on vallassa maassamme (USA), koska se ei ainakaan ole hän itse!
Tästäpä tuleekin paha paikka, jos korporaatioista tulee liian pahoja ja maailma yrittää vastustaa .. vaikeaa! Monet maat jatkavat Monsanto´n ihmiskuntaa vastaan tekemien rikosten tuomitsemista ja ovat kieltäneet ne täysin, käskien heitä " lähtemään ja pysymään poissa!"
Maailma on ruvennut heräämään siihen tosiasiaan, että korporaatiohirviötä ei haluta kontrolloimaan ruoan globaalia tuotantoa yksinkertaisesti vain hyödyn takia. Ei, on selvinnyt tämän yli satavuotisen kuoleman ja tuhon aikana, että varsinainen syy on tuhota ihmisten ja ympäristön terveys ja kääntää koko maailma " Mon-Satanic Hell on Earth´ksi"!
Tutkimus tämän korporaation itsensä nimestä, paljastuu sen latinankielisestä nimestä, joka tarkoittaa “my saint”(= pyhimykseni), joka saattaa selittää, miksi sitä kritiikissä sanotaan usein nimellä “Mon-Satan.” Vieläkin salaliittomaisemmin kiinnostavaa on, että free masons and other esoteric societies assigned numbers (vapaamurarit ja muut esoteeriset yhteisöt ilmoittivat numeroita), joita jokainen kirjaimemme vastaa latinalaisissa aakkosissa, 6-järjestelmässä. Mikähän tässä numerojärjestelmässä on Monsanton luku? Ja miksi? No tietysti 6-6-6!
Tietäkää, että kaikkea ei ole menetetty. Paholainen menettää aina lopussa kerran laajalti paljastavan totuudenvalon hallinnan, kuten nyt on tapahtumassa. Tosiasia, että Monsanto-johtoinen hallitus huomaa tarpeelliseksi esittää epätoivoista lainsäädäntöä suojellakseen todellista johtajaansa, todentuu tässä pisteessä. Häädettynä muualle, USA on ns. Monsanton viimeinen puhujanpaikka.
Kuitenkin myös nyt, ovat monet alkaneet tehdä vastaiskuja protestoimalla vastaan ja torjumalla GMO-luonnottomuudet, valitsemalla omien ruokiensa kasvattamisen itse ja ostamalla paikallisista maatilojen marketeista eikä Monsanton tukemista, tämän korporaation omistamista ruokatavarakauppaketjuista.
Heräävät ihmiset alkavat myös nähdä, kuinka heitä ovat korporaatioiden petkuttajat sekä liittovaltion liian vallan, kontrolloinnin ja ahneuden myrkyttämät rikolliset johtaneet harhaan, ja tästä on seurannut tämän hirmuisen, kontrolloimattoman korporaatio-pedon syntyminen.
Kommentteja:
(1,3) http://bestmeal.info/monsanto/company-history.shtml
(2) http://www.sourcewatch.org/index.php/Monsanto
via: Global Research
* * * * *
http://elamakasissamme.blogspot.fi/2015/05/roundup-rikkaruohomyrkky.html
http://www.naturalnews.com/053938_GMO_farmers_suicides_chemical_pesticides.html
http://www.naturalnews.com/053937_glyphosate_breast_cancer_low_concentrations.html
Vladimir Putin varoittaa Obamaa MONSANTOSTA: http://www.snopes.com/politics/conspiracy/monsanto.asp
KATSOKAA MYÖS TÄMÄ OHJELMA: http://areena.yle.fi/1-3422494?autoplay=true
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/kevytlimsoista-paljastui-hengenvaarallisia-piirteita---pahempaa-luvassa/SvzmGMzD
http://www.elinahytonen.fi/2013/01/uusimpien-tutkimusten-mukaan-aspartaami-tekee-sairaaksi/
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/tietoa-elintarvikkeista/koostumus/elintarvikeparanteet/lisaaineet/tietoa-yksittaisista-aineista/aspartaami
http://magneettimedia.com/aspartaami-kaloriton-muttei-vaaraton/
http://www.wakingtimes.com/2016/05/04/monsantos-next-weedkiller-uses-rna-far-worse-roundup/
http://bestmeal.info/monsanto/company-history.shtml
Lasten aivot myrkyttyvät: http://elamakasissamme.blogspot.fi/2015/06/lasten-aivot-myrkyttyvat.html
Monsanton omistamia ruokafirmoja: http://www.realfarmacy.com/printable-list-of-monsanto-owned-food-producers/
Juoko Monsanton edustaja tarjotun glyfosaatti-drinkin? EI!
https://www.youtube.com/watch?v=2G5dlNzPnzU
https://www.youtube.com/watch?v=B_XtCcMeWrw
Olli Tammilehto:
http://gamma.nic.fi/~otammile/seedsdec.htm
http://elamakasissamme.blogspot.fi/2010/08/geenimanipulaatiosta-roundupista-ja.html
https://www.youtube.com/watch?v=a6OxbpLwEjQ
http://www.naturalnews.com/054092_Monsanto_acquisition_Bayer_Nazi_origins.html
http://www.naturalnews.com/054088_Monsanto_Roundup_cancer_lawsuits.html
http://www.naturalnews.com/054091_glyphosate_testing_chemical_exposure_Portugal.html
http://yournewswire.com/monsanto-has-always-been-evil/
http://www.naturalblaze.com/2016/03/5-pieces-of-monsantos-corporate-history-were-not-supposed-to-think-about.html
https://www.youtube.com/watch?v=UQbBRTP_07Q
http://www.usatoday.com/story/tech/2016/05/17/gmos-safe-academies-of-science-report-genetically-modified-food/84458872/
http://yle.fi/uutiset/venaja_asetti_suomalaisrehun_valiaikaiseen_tuontikieltoon__perusteluna_vaarennosepailyt/8901776
http://yle.fi/uutiset/geenimuunnellun_soijan_kaytto_aloitettu_rehunvalmistuksessa_turun_ja_raision_tehtailla/6730745
http://www.trueactivist.com/wp-content/uploads/2013/11/1c63c0e4c3e0a2d4dd93d2f64dddf848-800x502.jpg
http://www.globalresearch.ca/monsanto-controls-both-the-white-house-and-the-us-congress/5336422
* * * * *
Miten geenimanipulaatio tapahtuu?
Suomen TV1 esitti kesällä 2009 kahdesti ohjelman monikansallisen Monsanton häikäilemättömästä toiminnasta, joka perustuu valheelliseen mainontaan ja jossa ei välitetä ihmisten ja eläinten terveydestä, eikä ympäristön saastumisesta. Monsanton tavoitteena on päästä hallitsemaan koko maailman elintarviketuotantoa ja tässä se on jo suurelta osin onnistunut. Monsatolla on tehokkaampi ja pelottavampi ase kuin mitkään pommit ja muu sotakalusto. - Lähes kahden tunnin ohjelma on sanatarkasti tallennettu. Ohjelma on ranskalaista tuotantoa ja toimittajana toimii Marie-Monique Robin, joka ohjelmaa tehdessään käytti paljon hyväkseen internetiä, jossa on valtavasti tietoa Monsanton petollisesta ja rikollisesta toiminnasta. Kenenkään ei tulisi ottaa kantaa geenimuunteluun ennen kuin on katsonut Monsantosta tehdyn ohjelman, tai esimerkiksi lukenut tämän kirjoituksen.
Toimittaja: ”Uskomaton tarina: havainnot Roundupin myrkyllisyydestä kätkettiin, koska haluttiin suojella geenimanipulaatiokokeiluja.” Robert Belle: ”Oli yllätys, että Roundup vaikuttaa solujakautumisen avainprosessiin, ei itse jakautumiseen vaan siihen mekanismiin, joka säätelee solun jakautumista. Täytyy ymmärtää, kuinka syöpä syntyy. Aluksi solut ovat hyvänlaatuisia. Sitten tapahtuu muunnoksia, jotka tekevät solut geneettiseltä kannalta epävakaiksi. Roundup aiheuttaa tuon ensimmäisen virhetoiminnon. Se saa siis aikaan ensimmäiset muunnokset, jotka johtavat syöpään. Varomme tietenkin sanomasta, että Roundup aiheuttaa syöpää, koska emme näe syövän kehittymistä vielä 30 - 40 vuoteen.”
Palataan geenimanipulaation alkuun. Monsanton sivuston mukaan 1996 kehitetty Roundup Ready -soija oli ensimmäinen Yhdysvalloissa sallittu muuntogeeninen vilja. Sen siementä käyttävät viljelijät kuuluvat samaan yhdistykseen ASA:an, joka on Monsanton sivustolla. Sen varapuheenjohtaja ja innokas biotekniikan kannattaja on John Hoffman: ”Keväällä ruiskutan kerran rikkakasvien torjumiseksi. Kuuden viikon kuluttua on seuraava ruiskutus ja se tuhoaa rikkakasvit kasvukauden loppuun asti. Ennen Roudupia tämä pelto oli täynnä rikkakasveja. (Peltoa oli silmänkantamattomiin.) Kuljimme sitä päästä päähän ja kiskoimme rikkakasvit käsin. Se vaati paljon työväkeä. Roundup -järjestelmä säästää aikaa ja rahaa.”
Toimittaja: ”Ilmeisesti Monsanton luoma `ihme` saa viljelijät haltioihinsa. Mutta kuinka se toimii? Miten soija pystyy elämään, kun siihen ruiskutetaan Roundupia?”
”Soijan solun tuma sisältää DNA:n, eli soijan perintöaineksen koodin. Luodakseen muuntogeenisen kasvin, Monsanto rikkoo lajien rajat. Tutkijat käyttävät Roudupia vastustavaa geeniä, joka otetaan bakteerista. Geeni sijoitetaan mikroskooppisen pieniin kultahiukkasiin, jotka ammutaan soijan soluihin geenitykillä. Geeni tunkeutuu DNA:han ja luo proteiinin (valkuaisaineen), joka tekee kasvista vastustuskykyisen Roundupille. Kun sato myrkytetään, muut kasvit kuolevat paitsi soijapapu.”
”Onhan tuo prosessi toki uskomaton ihme, mutta vahvalla kasvimyrkyllä ruiskutetut soijapavut päätyvät kuluttajan lautaselle! Onko perin pohjin testattu, ennen kuin ne tuodaan markkinoille? Kuka oli tuolloin USA:n maatalousministeri?” ”Bill Clintonin hallituksen maatalousministeri vuosina 1995 - 2000 oli Dan Clickman: ”Olin urani alussa tekemisissä biotekniikan säätelyn kanssa. Agrobisneksessä ja hallituksessa oli yleinen käsitys, että jos ei ollut valmis nopeasti hyväksymään biotekniikkaa ja uusia muuntogeenisiä rehu- ja viljakasveja, oli tieteen ja kehityksen vastustaja. Totta puhuen teollisessa maataloudessa oli paljon väkeä, joka ei halunnut niin monia analyysejä kuin olisi ollut suotavaa, koska he olivat sijoittaneet tuotteisiin suunnattomasti rahaa. Etenkin kun minusta tuli ministeri ja olin vastuussa maataloutta säätelevästä hallinnosta, minua painostettiin, että en saisi vaatia liikaa. Silloinkin kun avasin suuni hallituksessa, sain näpeilleni - en pelkästään teollisuudelta vaan myös hallintoviranomaisilta. Pidin puheen, jossa vaadin tarkempaa harkintaa muuntogeenisiä kasveja koskevassa lainsäädännössä. Clintonin hallituksessa ja etenkin ulkomaankaupassa oli ihmisiä, jotka suuttuivat minuun. He sanoivat, että kuinka maatalousministeri voi kyseenalaistaa säätelyjärjestelmämme.”
Toimittaja: ”Selvää on, ettei maatalousministeri mahda mitään monikansalliselle suuryhtiölle.” Jos joku teistä haluaa koko keskustelun, voi lähettää pyynnön s.postiosoitteesee - liitto@ktkl.fi
* * * * *
→ Vastavalkea - Tilannehuone
Otetaanpa
oppikirjaesimerkki miten hoidetaan viestintää. Monsanton valmistama
Roundup on siis paha ja se tulee kieltää, eikö niin? Ja tämä on se mitä
Monsanto pelkää ja vastustaa?
Ehei suinkaan. Se toivoo että Roundupin valmistaminen ja käyttäminen
kiellettäisiin, Se voisi vaikka maksaa siitä että joku vaatii sen
kieltämistä. Mutta ei tietenkään voi sanoa sitä ääneen.
Monsanton Roundupin eli glyfosaatin patentti raukesi vuonna 2000. Nyt glyfosaattia saa siis valmistaa kuka tahansa. Monsanto on kehittänyt vuosia korvaajaa glyfosaatille. Kun sillä on korvaaja valmiina ja patentoituna, paras mahdollinen tilanne olisi saada edellinen käytetty aine lailla kiellettyä, jolloin kilpailijoilla ei ole enää mitään myytävää.
Syntyneeseen markkinatyhjiöön voi Monsanto sitten tarjota uutta Dicamba -nimistä ainettaan, jota valmistavan tehtaan rakentamiseen Monsanto sijoitti miljardi dollaria 2015.
Onko tämä Dicamba sitten parempi aine? Ei, se käy hyönteisien RNA:n kimppuun ja geenimuuntelee hyönteiset hengiltä:
"New Monsanto Spray Kills Bugs by Messing With Their Genes."
Eli siirrytään kasveista eläimiin. Liekö oikea suunta?
Olisiko tämä ensimmäinen kerta kun näin tehdään? Ei tietenkään. Ensin Dupont kehitti aikoinaan kylmäaineen nimeltä Freon, eli R-12. Kun sen patentit vanhenivat ja kaikki saivat sitä valmistaa, alkoi kauhea meteli YK:n toimesta otsoniaukosta ja siitä että kaikki saavat ihosyövän. Pöö.
Niinpä Freoni kiellettiin, mutta onneksi DuPontilla oli kuin taikaiskusta juuri patentoitu R-123a tarjota, johon oli pakko vaihtaa.
Neljännesvuosisata myöhemmin otsoniaukko oli suurempi kuin koskaan mitatun historian aikana, aivan kuin juuri mitään ei olisi tapahtunut, paitsi että DuPont tehnyt valtavasti rahaa saatuaan taas patentin kylmäaineelleen.
Toki sekin raukeaa kohta ja siksi DuPont haluaa nyt kieltää R-132a:n jotta se voisi myydä uutta patentoitua R-6000 kylmäainettaan. Ja perustelu on tällä kertaa - oikein arvasitte, ilmastonmuutos..
Että näin siinä käy kuin harakalle tervatulla katolla. Kun nokka tarttuu luonto häviää ja kun pyrstö, luonto häviää ja raha virtaa taas Monsantolle.
Koittakaas siitä sitten valita.
Monsanton Roundupin eli glyfosaatin patentti raukesi vuonna 2000. Nyt glyfosaattia saa siis valmistaa kuka tahansa. Monsanto on kehittänyt vuosia korvaajaa glyfosaatille. Kun sillä on korvaaja valmiina ja patentoituna, paras mahdollinen tilanne olisi saada edellinen käytetty aine lailla kiellettyä, jolloin kilpailijoilla ei ole enää mitään myytävää.
Syntyneeseen markkinatyhjiöön voi Monsanto sitten tarjota uutta Dicamba -nimistä ainettaan, jota valmistavan tehtaan rakentamiseen Monsanto sijoitti miljardi dollaria 2015.
Onko tämä Dicamba sitten parempi aine? Ei, se käy hyönteisien RNA:n kimppuun ja geenimuuntelee hyönteiset hengiltä:
"New Monsanto Spray Kills Bugs by Messing With Their Genes."
Eli siirrytään kasveista eläimiin. Liekö oikea suunta?
Olisiko tämä ensimmäinen kerta kun näin tehdään? Ei tietenkään. Ensin Dupont kehitti aikoinaan kylmäaineen nimeltä Freon, eli R-12. Kun sen patentit vanhenivat ja kaikki saivat sitä valmistaa, alkoi kauhea meteli YK:n toimesta otsoniaukosta ja siitä että kaikki saavat ihosyövän. Pöö.
Niinpä Freoni kiellettiin, mutta onneksi DuPontilla oli kuin taikaiskusta juuri patentoitu R-123a tarjota, johon oli pakko vaihtaa.
Neljännesvuosisata myöhemmin otsoniaukko oli suurempi kuin koskaan mitatun historian aikana, aivan kuin juuri mitään ei olisi tapahtunut, paitsi että DuPont tehnyt valtavasti rahaa saatuaan taas patentin kylmäaineelleen.
Toki sekin raukeaa kohta ja siksi DuPont haluaa nyt kieltää R-132a:n jotta se voisi myydä uutta patentoitua R-6000 kylmäainettaan. Ja perustelu on tällä kertaa - oikein arvasitte, ilmastonmuutos..
Että näin siinä käy kuin harakalle tervatulla katolla. Kun nokka tarttuu luonto häviää ja kun pyrstö, luonto häviää ja raha virtaa taas Monsantolle.
Koittakaas siitä sitten valita.
Submitted
by Food Democracy Now on September 10, 2015 - 12:19am By: Jim Hetzer Now
that the patent on Roundup has expired, Monsanto is off on a new quest
to maximize its profits while genetically modifying the world’s food
supply. The new approach is a pesticide that operates to inhibit key
genes in…
* * * * *
http://www.fooddemocracynow.org/blog/2015/sep/9-1
Glyfosaattia löydetty 93%:lla amerikkalaisista, joista sitä on tutkittu:
http://www.naturalhealth365.com/glyphosate-monsanto-roundup-1856.html
http://www.naturalblaze.com/2016/11/bombshell-secret-documents-show-monsanto-knew-glyphosate-cancer-link-35-years-ago.html
HYVÄ - muutosta tapahtuu: https://www.youtube.com/watch?v=HwsOiWYMWBc
http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2017/03/28/epa-monsanto-collusion.aspx
htps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006198867.html?share=14e8fdbbff87d7b63529142b2cc09371&fbclid=IwAR3tNUoBDNJ1hztwmlIQMAOq4K4xTuDuW1IMo9_iRkJdCsHuOjppl46ol6BI
Kiitoksia kirjoittajalle/asian tutkineelle taholla tästä erittäin valaisevasta tekstistä.
VastaaPoista