sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

HOMEOPATIA AUTTAA HELLÄVARASESTI !

Raiskauksen uhrit ja homeopatia (Rape victims and Homeopathy)


OIKEA HOITO. HELLÄVARAINEN HOITO.. 
Raiskaus on kauhistuttavaa. Vaikka syylliselle annetaan lainmukaisesti ankara rangaistus se ei helpota millään tavalla uhrin kärsittäväksi tullutta kroonista kärsimystä. Se jättää jälkeensä syvät arvet, ja jos se jätetään hoitamatta, se johtaa sekä henkisen että fyysisen tason sairastumiseen. Potilas tarvitsee tukea ja vielä tärkeämpää, varauksetonta rakkautta. Nykypäivän materialistisessa, itsekkäässä maailmassa rakkaus on harvinainen etu. Homeopatia on erittäin käyttökelpoista tällaisille uhreille, ei ainoastaan poistamaan teosta aiheutuneita syviä henkisiä arpia, vaan myös tekemällä tämän hellävaraisesti, ilman mitään haittavaikutuksia.

Alla annetaan joitakin homeopaattisia lääkeaineita, jotka saavat aikaan ihmeitä raiskausten uhreille.

Aconitum: Tätä lääkeainetta annetaan mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen, korkeassa potenssissa. Se parantaa shokkitilaa, jonka uhri on väistämättömästi kokenut välittömästi teon jälkivaikutuksena. Aconitumia voidaan tarvita myös myöhemminkin, jos potilas saa paniikkikohtauksia ja hänelle kehittyy syviä kauhutiloja.

Arnica: Hourailuun ja hallusinaatioihin, kun potilas pitää itseään terveenä ja lähettää lääkärin pois.  Arnica sopii vammoihin, ruhjeisiin ja saatuihin iskuihin. Se auttaa pitkäaikaisten traumojen parantumiseen. Potilaalla on hakattu olo. Kaikki tuntuu raskaalta.  

Carcinosinum: Tämä on päälääke raiskauksen aiheuttamiin huonoihin vaikutuksiin sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. Se auttaa käsittelemään uhrin mahdollisesti kokemia tunneperäistä tukahduttamista ja syyllisyyden tunteita. Tällaisen lääkkeen tarvitsija rakastaa tanssia ja laulamista. Hän rakastaa ukonilmoja. Hän voi huonommin iltapäivällä (klo 13 -16) ja myöhään yöllä (klo 2-4). Lääke sopii erityisesti silloin, kun potilaalla itsellään tai hänen perheellään on taustalla syöpää tai diabetesta. Tai hänen ihollaan on paljon tummia, kuumottavia syntymämerkkejä.  

Ignatia: Tämä lääke auttaa välittömästi surun ja masennuksen jälkivaikutuksiin. Potilas huokailee ja itkee, eikä voi nukkua. Lääke helpottaa pettymyksen tunnetta. Potilas vihaa tupakan hajua. Hänellä on sisäisen ristiriidan tunne. Hän on ylitunteellinen ja hermostunut. Myöhemmin lääkettä voidaan antaa aina, kun potilas tuntee masentuneisuutta

Natrium Mur.: Tämä auttaa käsittelemään pitkään jatkunutta surua. Tällainen potilas haluaa olla yksin, eikä pidä lohduttamisesta. Hän rakastaa suolaista ruokaa ja on erittäin nälkäinen klo 10 ja tuntee pyörtyvänsä, jos ei syö mitään. Hän tuntee olonsa kuumaksi kaiken aikaa. Auringossa vointi on huonompi, ja saa siitä ehkä päänsärkyä.
Oopium: Raiskauksen uhrit reagoivat erilailla tapahtuneeseen. Jotkut heistä joutuvat apaattiseen tilaan. Tällöin on Oopium hyödyllinen. Tällainen henkilö ei tunne kipua. Hän nukkuu syvää unta ja hengittää raskaasti. Hänellä on rasvainen iho ja hän on rauhallinen. Mutta hänellä on hallusinaatiokausia. Hänestä tulee puhelias, iloinen ja äkkipikainen, ja hän tuntee olonsa rohkeaksi. Hän valehtelee, ja hänen ulkonäkönsä pettää.

Staphysagria: Tämä lääkeaine auttaa selviytymään nöyryytyksestä, syvästä syyllisyydestä ja häpeästä, joita raiskauksen uhri tuntee. Hän on erittäin herkkä sille, mitä muut hänestä sanovat. Lääke auttaa käsittelemään tukahdutettua vihaa. Potilaalla voi olla yht´äkkisiä  vihanpurkauksia, ja hän heittelee esineitä ympäriinsä.

Kirjalliset lähteet:
1. Desktop Guide to Keynotes and Confirmatory Symptoms by Roger Morrison
2. Homeopathic Remedy Guide by Robin Murphy
3. Homeopathic Medical Repertory by Robin Murphy

Kirjoja raiskauksen uhrien hoidosta


The Rape Recovery Handbook: Step-By-Step Help for Survivors of Sexual Assault
= Raiskauksesta selviämisen käsikirja; Kuinka seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutumisesta voi selvitä askel askeleelta.

Surviving Childhood Sexual Abuse Workbook: Practical Exercises For Working On Problems Resulting From Childhood Abuse
= Lapsena koetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä selviytymisen työkirja: Käytännöllisiä harjoituksia lapsuudessa tapahtuneesta hyväksikäytöstä johtuviin ongelmiin.

Cognitive Processing Therapy for Rape Victims: A Treatment Manual (Interpersonal Violence: The Practice Series)
= Kognitiivinen prosessointiterapia raiskauksen uhreille: Hoitokäsikirja ( Väkivalta: Käytännön ohjesarja)

Treating the Trauma of Rape: Cognitive-Behavioral Therapy for PTSD
= Raiskauksen aiheuttaman trauman hoito: Kognitiivinen käyttäytymisterapia post-traumaattisessa  stressihäiriössä (PTSD)

Myös näistä saattaa olla apua:

* Homeopatia on siunaus äideille = Homeopathy is a boon to mothers :   http://gentlecare.blogspot.com/2008/02/homeopathy-is-boon-to-mothers.html

* Bollywood-näyttelijätär LARA DUTTA luottaa homeopatiaan = Bollywood actress LARA DUTTA believes in homoeopathy:    http://gentlecare.blogspot.com/2009/06/bollywood-actress-lara-dutta-believes.html

* Paranna sikainfluenssa (H1N1) homeopatialla = Cure of Swine Flu (H1N1with Homoeopathy :  http://gentlecare.blogspot.com/2009/08/cure-of-swine-flu-h1n1-with-homoeopathy.html


* TVn Nadia: Homeopatia auttoi minua keskenmenossani = TV's Nadia: Homeopathy helped me deal with my miscarriage :  http://gentlecare.blogspot.com/2009/01/tvs-nadia-homeopathy-helped-me-deal.html


Näistäkin voit pitää:  
·                          Homeopathy: An introduction, my way
·                          For newcomers to Homeopathy: Combination number remedies
·                          Homeopathy works
·                          Principles of Homeopathy. Also about Hahnemann. Some useful sites
·                          'Proof' that homeopathy works

Pakko lukea: lisää tietoa homeopatiasta.

-- How to choose the right remedy?
--
How will you know if the homoeopath is good?
--
WHO speaks against Homoeopathy: Is it justified?
--
Lovers of Homoeopathy: Now is the time to act
--
WHO advice against Homoeopathy: Another attempt to deride
--
IGNORAMUSES AND VESTED INTERESTS IN BRITAIN: STAY OFF HOMOEOPATHY

--
Some useful links for cure of swine flu with Homoeopathy
--
Cure of Swine Flu (H1N1) with Homoeopathy
--
Swine flu: Homoeopathy can give a gentler, painles cure
--
H1N1 virus to be homoeopathetically potentised
--
Managing stress with Homoeopathy
--
Curing stress with Homoeopathy: Knowing the cause of stress is vital
--
Dealing with fear and nervousness before exams
--
Dealing with sexual abuse of children with Homoeopathy
--
Child abuse treatment with Homoeopathy
--
Alzheimer's Disease and Homoeopathy
--
Loss of sexual desire and impotence in men cured with Homoeopathy
--
Care and cure of rape victims with Homoeopathy
--
Breast cancer and Homoeopathy
--
Curing hepatitis (acute and chronic)
--
Prescribing on mind symptoms alone (PROMISALONE)
--
WHY IS HOMOEOPATHY DERIDED?
--
HOMOEOPATHY IS COOL!
--
It is not easy to be a believer of Homoeopathy
--
Prescribing in Homoeopathy: Keynotes: Some
books
--
WHY A LAYMAN SHOULD LEARN HOMOEOPATHY
--
MIASMS in Homoeopathy with Roger Morrison
--
Chronic diseases: Miasms are vital: Some books on MIASMS
--
More on Homoeopathic prescribing
--
Some books to get the mental picture
--
Good books on Homoeopathic THERAPEUTICS
--
Finding the RIGHT REMEDY. PRESCRIBING in Homoeopathy
--
Finding the RIGHT REMEDY: Some hints
--
Homoeopathy: Some suggested books
--
Hinduism 'AATMA' and Homoeopathy
--
COMBINATION NUMBER REMEDIES
--
12 TISSUE SALTS of SCHLUESSLER
--
Only Homoeopathy can cure CHRONIC DISEASES
--
Some THOUGHTS: LEARNING Homoeopathy

                                                         * * * * *

“Homeopatia parantaa suuremman prosentin potilaista kuin mikään muu hoitomenetelmä ja on epäilyksettä turvallisempaa ja taloudellisempaa sekä täydellisintä lääketieteellistä hoitoa.”
                                           ---- Mahatma Gandhi

"Aude sapere" = "Rohkene olla viisas”.
                                 
---- Samuel Hahnemann, homeopatian isä  

"Älä juutu hoitamaan syöpää, sillä tärkeintä ei ole hoitaa syöpää vaan potilasta.”                            ---- J T KENT, kuuluisa amerikkalainen 1900-luvun alun homeopaatti  

Edellisestä artikkelista välittyy selkeästi tieto, kuinka homeopatiaa on käytetty ja käytetään edelleen erikoisesti INTIASSA, koska se on TEHOKASTA, TALOUDELLISTA ja TUTKITTUA, toisin kuin EU-Euroopassa väitetään, lukuunottamatta Britannian kuningashuonetta ja saksalais- ranskalaisten kokemuksia!  

Meillähän ON Suomessakin hyviä homeopaatteja!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti