lauantai 25. tammikuuta 2014

Hänen lapsensa kuoli rokotuksiin

Miltä tuntuu äidistä, kun hänen vauvansa kuolee rokotteiden seurauksena ja hän kuulee lääkäreiltä, hallitukselta ja mediasta, että rokotteet ovat turvallisia ja tehokkaita?

Kirjoittanut  Stephanie Messenger
naturematters.info



Tämä on minun matkani….

En voi sanoa luottaneeni rokotuksiin. En tiennyt niistä mitään, annoin ne kuitenkin. Etkö sinäkin tee niin?  Teet sen, mitä lääkärit ja lastenklinikat sanovat ja mitä vanhempasi ja media neuvovat sinua tekemään. No niin tein minäkin, kyselemättä tai ajattelematta sen enempää. Hetken kuluttua poikani saatua rokotteensa hän alkoi kirkua. Tätä jatkui melkein koko päivän ja silloin kun hän ei kirkunut hän itki. Tämä oli epätavallista, sillä hän oli tyytyväinen, rauhallinen vauva, joka pyörähti vatsalleen jo 8-viikkoisena ja päästeli ääniä heti äitinsä nähdessään. Lääkäri sanoi minulle, että hänen reaktionsa olivat ´normaaleita´ ja hän olisi OK muutaman päivän kuluttua rokotuksista.  
Ensimmäisen päivän mentyä rokottamisesta hän oli melkein kunnossa ja vain vähäistä ärtymystä ja levottomuutta oli havaittavissa. Kun oli kulunut viikkoja, hänen kehittymisensä jatkui ja kaikki tuntui olevan OK. 
4-kuukautisena vein hänet tunnollisesti hänen seuraaviin rokotuksiinsa.Tällä kertaa hän kiljui kovempaa enkä pystynyt ollenkaa lohduttamaan häntä. Yritin imettää häntä, mutta hän oksensi sen pois ja kiljuminen jatkui yhä. Hän ei ollut koskaan oksentanut, ei milloinkaan. Kun hän oli oksentanut 2 syöttökertaa, soitin lääkärille  mitä tapahtui ja hän pyysi lopettamaan rintaruokinnan ja antamaan hänelle vain mehua. Vähän mehua pysyi sisällä, mutta hän oksensi yhä usein. 
Seuraavana päivänä soitin lääkärille ja kerroin, että uskoin rokotusten saaneen aikaan tämän, mutta hän sanoi ´se on vain sattumaa´, mutta pyysi tuomaan hänet tarkastettavaksi. Tein niin. Hän ohjasi minut erikoislääkärin luokse. Odottaessani hänen tapaamistaan muutamia päiviä poikani alkoi reagoida oudosti. Hän alkoi köyristää selkäänsä ja itkemään kivusta. Hän oli jäykkä kuin lauta. Hänen silmänsä kääntyivät ympäri. Hänellä ei ollut kuumetta. Hän alkoi myös tutkista vaikka ei ollut kylmä. (Myöhemmin sain lääkäriltä tietää, että nämä olivat kouristuskohtauksia.) Oksentelu jatkui ja klinikan sairaanhoitaja vakuutti minulle, että rintaruokinta piti lopettaa. Poikani oksensi myös korvikkeen. Tuli hyvin pelokkaaksi.
Menimme erioislääkärin tapaamiseen ja hän otti verinäytteitä ja sitten meidän piti niitä odottaa. Vauvan oireet jatkuivat ja monien päivien kuluttua saimme tietoa erikoislääkäriltä, että vauva oli allerginen vehnälle. Lopetin viljan antamisen, jonka olin aloittanut joitakin viikkoja aikaisemmin, mutta mikään oire ei hävinnyt. Myöhemmin asiaa ajateltuani muistin, että antamani vilja olikin ollut riisiä.)
Päätin muuttaa isoon kaupunkiin saadakseni enemmän apua. Kerran tapasin siellä lääkärin ja poikani pääsi heti moninaisiin kokeisiin - monet niistä tehtiin nukutuksessa, jotka vaativat tietysti lupani, jossa huomautettiin, että lapseni saattaisi kuolla kokeiden oton aikana. Minua ei opastettu tässä asiassa, mutta allekirjoitin sen tietämättä kaikkea lääketieteellistä erikoissanastoa, mutta jonka tarvitsin saadakseni lapseni taas kuntoon, ja luotin heidän tietävän mitä he olivat tekemässä. 
Tällä kertaa rakas pieni poikani oli pudottanut painoaan eikä mikään, mitä yritin tehdä (lääkärien ja lastenklinkoiden ohjeistusten mukaan) toiminut.
Sairaalassa (hän jäi sinne) kuukausia sitten tehtyjen kokeiden jälkeen meidät kutsuttiin toimistoon ja meille kerrottiin, että " he ´eivät tienneet´ miksi pienokaiseni tila huononi, mutta he arvioivat hänen kuolevan muutaman kuukauden kuluessa."   
Pian sen jälkeen toin lapseni kotiin kuolemaan.
Se oli mielenkiintoista aikaa. Et huomaa asioiden muuttuvan paljoakaan, kun olet jonkunn kanssa joka päivä. Kävin shoppailemassa, eivätkä ihmiset katselleet lastani, vaan katsoivat sen sijaan toiseen suuntaan. Muistan menneeni lihakauppaan ja tilasin mitä halusin. Lihakauppias kieltäytyi ottamasta rahojani kun hänen katseensa jähmettyi katsomaan poikaani. En ymmärtänyt tästä mitään. Ajattelin ihmisten vaan käyttäytyvän oudosti. En  tajunnut kuinka sairaalta hän näytti – juuri sellaisilta kuin nälkääntyneet lapset TV:ssä., joita nyt olemme tottuneet näkemään Afrikan maissa. 
Rakas pieni poikani ei enää kääntynyt ympäri, kontannut tai ryöminyt, itse asiassa hän ei tehnyt mitään muutakaan enää. Hän oli nyt yli vuoden ikäinen eikä ollut kehittynyt viimeisten 4 kuukauden aikana, jolloin hänet oli rokotettu viimeisen kerran. Tosiasiassa hän oli taantunut vastasyntyneen tasolle, vaikka olikin nyt taaperon kokoinen. Kantelin häntä kantoliinassa lähellä sydäntäni ja odotin päivää, jona hän jättäisi minut lopullisesti.   
Kun hänen suustaan alkoi tulla verta enkä voinut nukkua ollenkaan tarpeeksi, katselin häntä. Hänet otettiin taas sairaalaan. Hän kuoli muutama viikko myöhemmin. Rokotukset tappoivat hänet, siitä ei ollut epäilystäkään. Jos hän olisi ryöminyt pesualtaan alle ja juonut samanlaisten raskasmetallien, formaldehydin, vieraitten proteiinien, moninaisten virusten ja monien muiden myrkkyjen sekoitusta, ensiapuhuoneessa sitä olisi kutsuttu myrkytykseksi. Mutta koska se kuitenkin injektoitiin hänen kehoonsa, sitä kutsutaan ´sattumaksi´! Outoa, vai mitä, ja siitä lähtien olen tavannut useita vanhempia, joille on kerrottu samoja tarinoita.  
Meni muutama vuosi ja aloin odottaa toista lasta. Tällä kertaa en aikonut olla miellyttävä. Olin vuosien mittaan tutkinut paljon rokotusasiaa.  Luin tuoteselostuksia ja huomasin, että kaikki seuraamukset oli printattu sinne, joten pahat aavistukseni saivat vahvistuksen lääketehtaalta (tuotteen valmistajalta) vaikkeivät lääkäreiltä.  
Minulle oli valehdeltu ja huolestuneisuuttani hänen rokotuksistaan ei koskaan pantu seurantaan millään tavalla.  Kaikki kiellettiin, ja sokean lääketieteeseen uskomiseni takia en kyseenalaistanut niitä. 
Siitä lähtien olen lukenut satoja kirjoja, jotkut erittäin rohkeiden lääkäreiden kirjoittamia, jotka ovat vaivautuneet tutkimaan huolellisesti tätä aihetta, lukenut lääketieteellisiä julkaisuja ja katsonut joitakin  DVD´tä, jotka ovat tehneet lääkärit, kaikki varoittaakseen vanhempia rokotusten vaaroista. 
Minulla on 3 tervettä, täysin rokottamatonta lasta, joilla ei ole koskaan ollut lastensairauksia. Toisin ovat  heidän rokotetut ystävänsä sairastuneet vakavasti niihin sairauksiin, joita vastaan heidät on rokotettu. Pidin heidän kuntonsa hyvinä ja terveinä käyttämällä luonnontuotteita – luonnonmukaisia ruokia, puhdasta vettä, auringonpaistetta, liikuntaa, riittävää unta ja rakastavaa ja kannustavaa ympäristöä.

Joitakin yksinkertaisia tosiasioita ihmisille tarkasteltavaksi:

1. Japani lopetti pienten lasten rokottamiset ja heidän SID-tilastonsa (= kätkytkuolema) laskivat lähelle nollaa. SID-tapaukset tapahtuvat Australiassa pääasiassa 2´n, 4´n ja 6´n kuukauden iässä  – sattumaltako – arvelen, että ei, sillä jotkut ovat ehdottomasti rokotuksista johtuvia kuolemia!
2. U.S.A. on maksanut miljardien dollarien edestä rokotevauriokorvauksia. Miksi lääkärit täällä kieltävät tämän tapahtumisen  –  pelkäävätkö he, että heidät haastetaan oikeuteen? 
3. Ei ehdottomasti ole mitään TIETEELLISTÄ NÄYTTÖÄ siitä, että vasta-ainetason nousu vastaa puolustuskyvyn nousua. Todennäköisesti lääkärit haluavat tieteellistä todistetta näistä reaktioista, mutta kuitenkaan ei ole mitään tieteellistä testiä, joka osoittaisi kohonneen vasta-ainetason lisäävän vastustuskykyä.

On todistettu, ettei vastustuskyky lisäänny. Koska useimmat hinkuyskätapaukset ilmenevät rokotetuilla, kuten nyt tapahtuneessa epidemiassa.
Minua surettaa tietää, on olemassa tuhansia vaurioituneita, invalidisoituneita tai menetettyjä vauvoja joka vuosi, eikä heillä ole äänioikeutta nousta vastustamaan mahtavaa lääketeollisuutta ja sitä, mitä tämä teollisuus on nyt - tuskin ainakaan mikään lääketieteellinen ammattikunta. 
Tutkikaa kaikki tarkkaan määritelmät turvallisuudelle ja tehokkuudelle. Huomaat pian, että ne eivät ole sellaisia kuin lääkärit ja lääketehtaat sanovat ja haluavat meidän uskovan. Koska meillä on järjestelmä, joka kieltää ja mitätöi rokotteista johtuvat haittavaikutukset ja juuri siihen sairauteen sairastumisen riski on olemassa, emme todellakaan saa tietää todellista haitta-/hyötysuhdetta. Mutta muistakaa, että vahingoittumisen uhka on 100%, kun vaurio tapahtuu omalle lapsellesi!  
Nyt on olemassa niin paljon tietoa sellaisilta  ihmisiltä, jotka eivät hyödy taloudellisesti rokotuksista – kannustan teitä tutkimaan sitä läpikotaisin ja vertaamaan niitä omiin pelkoihisi.
Tiedon saanti voittaa pelon.
Jos poikani tarkoitus täällä maan päällä oli opettaa olemaan parempi, vastuuntuntoisempi vanhempi, hän onnistui. Ellei hän olisi elänyt ja kuollut, olisin mahdollisesti yhä ´mukava´ vanhempi, joka olin silloin, kun vein hänet rokotettavaksi. Siitä minä ja hänen 2 veljeänsä ja sikonsa olemme ikuisesti hänelle velallisia.  Saan kiittää häntä. Sillävälin ihmettelen millainen hän olisi tänään. Kun laitoin kahdenkymmenenensimmäisen muistokiven hänen haudalleen, saatoin vain olla surullinen siitä, etten laittanut sitä hänen kaulanauhaansa.  
Rokottamattomat lapseni ovat elossa ja voivat hyvin ja rokotukset saanut lapseni on kuollut! Tämän kanssa olen ja elän elämääni jokainen päivä. 
Terveyttä ja hyvinvointia Teille:

Stephanie Messenger - Lue artikkeli kokonaisuudessaan: http://naturematters.info/

saying no to vaccines sm So how does a mother feel when her baby is dead from vaccines and all she hears from doctors, the government and media is that vaccines are safe and effective?
Sano EI rokotteille = Saying NO To Vaccines
Kirjoittanut Dr. Sherri Tenpenny
Teillä on laillinen valinnanmahdollisuus!  


More Info

USA johtaa maailmassa annettujen rokotteiden määrässä, jotka annetaan lapsille ennen 1:n vuoden ikää 
Yhteenveto kansainvälisistä rokotusohjelmista
 
USA johtaa vauvojen kuolleisuusluvuissa
Vuoden 2009 imeväiskuolleisuudet, 34:ssä tilastoa johtavassa maassa

 
USA on viimeisenä kaikista syistä johtuneissa kuolemissa
Kaikista syistä johtuneet kuolemat
 



                Tarkkailkaapa noista tilastoista SUOMEN lukemia!
Gardasil Changed my Health, my Life, and Family’s Lives Forever

Gardasil Changed my Health, my Life, and Family’s Lives Forever

Gardasil (and Cervarix) changed my health, my life, and family’s lives forever; physically, mentally, emotionally, and financially.
We have had to educate ourselves about health in ways we never did before. I have a humbled appreciation to be alive after how ill I was nearly three years ago. We have learned to educate, read, and research what we put into our bodies.
We encourage everyone we know to do their own research on everything that is put into their body, especially through injection. The HPV vaccine adverse reactions will not stop until these vaccines do.
What I can give and share with others through this experience is the truth, my experiences, and the real facts and statistics regarding Gardasil. I plan to do this until this vaccine exists no more.

Organic, Cage-Free, Free-Range or Pastured: Sorting Through the Confusion on Egg Labels

Organic, Cage-Free, Free-Range or Pastured: Sorting Through the Confusion on Egg Labels

Organic, Cage-Free, Free-Range, or Pasture-Raised Eggs?
Dr. Mercola does a good job of defining some of the many terms used to label and market eggs.
However, not only is the amount of free-range pasture an egg-laying chicken has access to important, but the quality of their feed as well, as the feed makes up the majority of their diet, even in pasture-based operations.
Tests conducted at The Ohio State University have shown that chickens fed a high concentration of soybeans, will pass on the soy protein to the egg yolks of chickens. Hence, if soy is something you are allergic to or trying to avoid in your diet, you may not even realize that you are getting soy protein from your eggs – even organic pastured eggs!

Your Child is Vaccine Injured– Just Like Mine

Your Child is Vaccine Injured– Just Like Mine

If you wait until your child is born to think about vaccines, a vaccine injury is almost impossible to recognize. You are too tired and overwhelmed when it strikes. Now I see these signs in other infants and I try to intervene. I try to warn the parents that these sensitivities mean so much more than their doctor tells them. I know that these parents are too down in it to see for themselves.
My son was born and like a lot of people, we put more thought into the paint in his bedroom than we had into vaccinations. I knew one person, nearly a decade ago, who didn’t vaccinate his children. He said, “We don’t put that crap into our kids.” He scared me. I thought he was a conspiracy theorist. I would never be like that guy.
When he was nine weeks old I took my fussy baby in for his 2-month checkup and was attacked with paperwork. I wasn’t prepared for what the check-up would entail. “Sign here, sign here, sign here, he needs his vaccinations.” They were three injections and two orals that covered 7 diseases. “Is this safe? Why are there so many?” They don’t want you to ask questions. They don’t have any answers. There is a list of side-effects on the package inserts but they do not share it with you. You are rushed to hurry up.
They try to strip you of all maternal instinct when you are in your most vulnerable postpartum state.
My postpartum anxiety was sky-high. I was a shell of my former self and sleep-deprived. I had been screamed at for hours on end by this tortured baby. I was too down in it to think.
I asked to nurse him through the shots and was denied. I signed off on the vaccines. Within 20 minutes he fell into a deep unwakeable sleep. This colicky child of ours did not usually fall asleep out in the middle of commotion. He did not ordinarily pass out the moment I put him into the car. I called my husband to tell him that something was wrong. I put our son into his crib but even the transition did not wake him. I hovered over him as he slept for hours—something he’d never done before.
When he finally did wake, he screamed a high pitched scream I’d never heard before or since.
I stayed up all night doing the research I should have done 2 months before.
His scream was cry-encephalitis, also known as the DTaP scream. It is brain inflammation. It is literally an allergic reaction to vaccines in the brain. It is not uncommon. Had I taken him to the ER, it would have been documented with an EEG. Instead I was lied to by my pediatrician’s office until the event had passed.
That was the beginning of the end of vaccines for us.
My child was 16 months old when he was diagnosed with the slew of allergies and I didn’t make the connection that he was harmed by the vaccines even then. I was mystified. I asked the allergist what caused these problems in my child. His answer was, “He’s under-vaccinated. We need vaccines to challenge our immune systems in order to eat food without our bodies attacking it.”
Although I did not believe such an unfounded statement, I was too busy putting band-aids on symptoms to see the syndrome. It wasn’t until The Greater Good was released in October of 2011—nearly 2 years after the fateful vaccinations—that the anvil hit me on the head. It all made sense. The colic, the encephalitic scream, the rashes, the mast cell issues, the hyper-vigilant immune system.
There is now no doubt in our minds what path we were forcing our sensitive child to go down had we continued vaccinating. I know in my heart that he cannot handle vaccines and he would have autism today had we continued. All the signs were there. My second child who statistically shares half of his DNA is nothing like this. A needle has never pierced her skin. She can eat anything. She does not get contact rashes. She never had colic. She does not have eczema.
This is what really gets to me, though: The staunchest defenders of vaccines. The parents who will go toe-to-toe with me in a public forum saying what a bad parent I am for not vaccinating. And then what do I find out months later, years later, always in private?
Their child has food allergies. Their child has a learning disability. Their child is medicated for ADHD. Their child is crippled with asthma. Their child is on the spectrum.
How do they publicly proclaim, “We vaccinated on schedule and my child turned out just fine!” but in private they are dealing with these problems?
Welcome to the new normal. Your child isn’t fine. Your child is vaccine injured– just like mine.

The Vaccine Myth of “Polio-free” Status – Polio Vaccine Caused 53,000 Paralysis Victims in India Last Year

The Vaccine Myth of “Polio-free” Status – Polio Vaccine Caused 53,000 Paralysis Victims in India Last Year

There is a dirty secret in the vaccine business that is very well documented: the live oral polio vaccine can actually spread polio and causes “non-polio acute flaccid paralysis.”
This is very well-known throughout the world, but in the pro-vaccine U.S. mainstream media, this information is seldom, if ever, published, so most Americans are still under the assumption that polio has been eradicated due to vaccines.
Unfortunately, that is a false belief not supported by the facts.
As usual, we need to look at reports outside the U.S. media to find out what is happening with vaccines around the world.
This week, LiveMint in India reported on the polio-free myth in India, explaining how the live polio vaccine was responsible for increases in paralysis. LiveMint is the second largest business newspaper in India, and has an exclusive relationship with the Wall Street Journal. So this report was from “mainstream” media in India.
What is clear from this report, and well documented in peer-reviewed literature, is that the term “polio-free status” is completely meaningless. The designation of a country as “polio-free” is simply a triumphant marketing cry by pharmaceutical interests to continue promoting their live polio vaccines, even in the face of overwhelming evidence that it does more harm than good.

Chicken Pox – Bad Vaccine or Bad Reaction?

Chicken Pox – Bad Vaccine or Bad Reaction?

The chicken pox is going around a community in the San Juan Islands in Washington State. The first case was in a boy who was vaccinated for chicken pox 10 days prior. So the vaccinated kids started the outbreak. Two other kids who got vaccinated also got the chicken pox. Chicken pox is a LIVE virus vaccine and live virus vaccines can in fact cause disease. Just like in this case.
Now get this. These children who contracted the chicken pox from the vaccine have been deemed to have not had the chicken pox but rather “a negative reaction to the immunization”. In an even greater twist of logic, these children who got the chicken pox from the vaccine have been cleared to return to school – even though a vaccinated child who contracted the disease from the vaccine started the outbreak – but the unvaccinated kids who DO NOT have the chicken pox, must stay out of school for 21 days.
So let me get this straight. If my kid is vaccinated and gets the chicken pox, it is not the chicken pox and he can go back to school but if he is unvaccinated and has no symptoms, he has to stay home?!?!?



                                                  * * * * *

Tämän suomentamisella oli mielestäni kiire, koska media hehkuttaa rokotuksia. - Se jopa mainostaa kaikenlaisia rokotuksia esim. televisiossa, vaikka oman maamme oma perustuslaki kieltää kaikkien reseptillä saatavien lääkkeiden, joihin rokotteetkin kuuluvat, mainostamisen. Tämä on siis rikollista! - Koska Suomen Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos ja sen useat tutkijat ovat sidoksissa lääke- ja rokoteteollisuuteen ollen siis eturistiriiraisessa työssä, tämä laitos saa toiminnalleen näiltä rahoitusta. Voidaanko tämän laitoksen toimintaan luottaa riippumattoman tieteen tekemisen laitoksena?

Edellisen äidin tavoin olisi omallekin lapselleni voinut käydä samoin! Siksi tiedän itseni ja valtavan monen muun vanhemman alkaneen tutkia rokotuksia juuri tästä syystä. Tietoa on saatavilla. Se vaatii kielitaitoa ja pitkäjänteisyyttä.  Valitaan terveydenhuoltomme niin kauan kuin se on mahdollista!
                                                   Tutkikaa itse!  

2 lasta kuoli rotavirus-rokotteen jälkeen Ranskassa:  http://www.thelocal.fr/20150401/two-babies-die-in-france-after-vaccination 

Iatrogeeniset, rokotteiden aiheuttamat kuolemat: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8323232

perjantai 17. tammikuuta 2014

Miksi sairauksien nimet muutetaan?













 

Lähde: http://vactruth.com/2012/04/25/change-names-of-diseases/

Lääkärit vaihtavat sairauksien nimet kun rokotteet niihin eivät toimi



Kun rokotteet eivät toimi, on olemassa luova tapa peitellä tämä muuttamalla sairauksien nimet.

Lääkärit kautta maailman kohtaavat sen tosiasian, että lasten saamat sairaudet ovat niitä, joita vastaan heidät on rokotettu. Sen sijaan, että diagnosoisivat nämä lapset oikein, ovat asiantuntijat huomanneet lääkäreiden antavan sairauksille uusia nimiä. Tämä panee ajattelemaan, että tapahtuu salaamista ja että meille kerrottujen rokotteiden turvallisuudet ja tehokkuudet ovat tosiasiassa täysin kelvottomia.

Rokotuksia on nykyään annettu lapsille pitämään heidät turvassa kaikilta ihmisten tuntemilta sairauksilta. Näyttää löytyvän rokotus kaikkeen, poliosta murtuneeseen sormenkynteen. Kuitenkin monet asiantuntijat uskovat nyt, että rokotukset itseasiassa aiheuttavat niitä sairauksia, joilta niiden pitäisi suojata.

Näyttää siltä, että he saattavat olla oikeassa, koska on juuri julkaistu uutinen, että 47,500 lasta halvaantui Intiassa vuonna 2011 poliorokotuksen jälkeen. Tri Jacob´in, kansallisen teknisen immunologian neuvonantajaryhmän ja ravinto- ja lääkesäätelyn työryhmän jäsen vuonna 2011, mukaan poliorokotteen saatuaan oli 47,500 lasta äskettäin halvaantunut, ja tämä lukumäärä oli liikaa ja enemmän kuin normaaliarvo: 2 lasta / 100,000:sta ei-poliosta johtuvasta AFP-tapauksesta (= acute flaccid paralysis = akuutista velttoushalvauksesta). (1)

Tri Viera Scheibner on asiantuntija, joka ei ole lainkaan yllättynyt yllä olevista luvuista. Hän on vakaasti uskonut monien vuosien ajan, että vastoin sitä uskoa, että rokotukset estävät lasten sairastumisia, ne altistavat lapset saamaan niitä sairauksia, joita vastaan heidät on rokotettu. Parhaiten hän selvittää tämän erinomaisesti kirjoittamassaan, äskettäin British Medical Journal (BMJ)´issa julkaisemassaan kirjeessä..(2) Hänen kirjeensä poliorokotuksista sisältää merkittävän tutkimuksen ja avaa suunnattoman purkillisen matoja, joita farmaseuttisten teollisuuksien tulee olemaan vaikeaa jättää huomioimatta.Vastauksessa artikkeliin, jonka nimi on  ‘Polio eradication: a complex end game – Polio Eradication by Vaccination,’ (= Polion hävittäminen: monimutkaisen pelin loppu - Polion hävittäminen rokotuksilla) hän kirjoitti:

Polion hävittäminen rokotuksilla?
Saanen siteerata joitakin merkittäviä lääketieteellisiä tutkimuksia.
Anderson et al. (1951) artikkelissaan:  “Polio, lapsihalvaus joka ilmenee antigeeni-injektioiden jälkeen” (Pediatrics; 7(6): 741-759) kirjoitetaan “ Viime vuoden aikana ovat monet tutkijat raportoineet lapsihalvauksen ilmenevän muutaman viikon kuluttua jonkin antigeenipistoksen jälkeen. Martin Englannissa havaitsi 25 tapausta, joissa yhden ruuminjäsenen halvaantuminen tapahtui 28 päivää antigeenin ruiskuttamisesta tuohon jäseneen, ja 2 tapausta seurasi penisilliiniruiskeista..”

Hän jatkaa:
Geffen, joka tutki lapsihalvaustapauksia Lontoossa 1949, havaitsi 30 potilasta, jotka olivat  saaneet jotakin antigeeniä 4 viikon aikana, huomauttaa myös, että  halaantuminen kohdistui siihen ruumiinjäseneen, mihin injektio oli annettu."  

Tri Scheibner esitti monia esimerkkejä tutkituista tapauksista, jotka todistivat, että rokotukset ovat aiheuttaneet halvaantumisia sekä poliota monien vuosien ajan.
Hän voi olla oikeassa, koska huolestumista tästä oli osoitettu jo polio-rokotteen varhaisimpinakin aikoina.
Vuonna 1954, kokeiden tekemisen aikana, tri Bernice Eddy (3) huolestui kovin 18 apinan inaktovoidulla poliorokotteella rokottamisen jälkeen. Hän havaitsi, että rokote aiheutti apinoiden halvaantumisen.

Hän kirjoittaa:
Meillä oli 18 apinaa. Rokotimme nämä 18 apinaa jokaisella rokotteella, joita tutkimme. Ja aloimme saada halvaantuneita apinoita.”
//
//

Pelästyneenä hän informoi välittömästi ylempiään lähettämällä apinoista valokuvia.Odottamiensa kiitosten sijaan ja rokotusohjelman välittömän lopettamisen sijasta tapahtui yllättävää. William Sebrell, NIH´n (= National Institute of Health) johtaja, pistäytyi koe-eläinten talossa, jossa he olivat työskennelleet, ei kiittääkseen häntä asian paljastamisesta, vaan kysyäkseen halusiko hän ja hänen työntekijänsä ottaa rokotuksen, kun se pian tulee jakeluun. Tarpeetonta sanoa pitivätkö hän ja hänen tutkijansa rokotetta riskinoton arvoisena.
Pian Eddy’n havainnon jälkeen Peterson et al julkaisivat tutkimuksen JAMA-  (=Journal of American Medical Association) lehdessä. (4) Peterson puhui myös rokotteen aiheuttamasta poliosta, tällä kertaa Idaho´ssa Salk´in (injektoitavan) rokotteen tutkimuksessa. Tämä tutkimus sisältyy osana tri. Scheibner’in BMJ´ssä julkaisemaan kirjeeseen.

 

Poliorokotteiden puutteellisuuden salaamiseksi kehitellään uusi tautinimike

Monet asiantuntijat uskovat, että säilyttääkseen voimassa väitteen, että sairaudet on kitketty pois, he ovat yksinkertaisesti nimenneet uudelleen ne salatakseen sen tosiasian, että rokotteet eivät tehoa. Tämä tieto löytyy www.whaleto.com ´ista.(5)

Greg Beatie kirjoitti:
Terveysviranomaiset saivat kiinalaiset nimeämään suurimman osan polio-tapauksistaan  Guillaine Barre Syndroomaksi (GBS). Eräs tutkimus osoitti, että uusi sairaus (Chinese Paralytic Syndrome = kiinalainen halvaus-oireyhtymä) ja GBS olivat tosiasiassa poliota. Massarokotusten jälkeen vuonna 1971, raportit poliosta vähenivät, mutta GBS-raportoinnit nousivat noin 10-kertaisesti……. WHO´n poliorokotteella pois kitkemisessä Amerikasta, ilmeni 930 halvaantumissairaustapausta - kaikki nimellä polio. 5 vuotta myöhemmin, tämän kampanjan lopussa, tapahtui karkeasti arvioiden 2000  halvaantumissairaustapausta - mutta vain 6:tta niistä nimitettiin polioksi.  Halvaantumistapausten lukumäärä kaksinkertaistui, mutta sairauden määritteleminen muuttui niin  repäisevästi, että tuskin mitään niistä enää nimitettiin   polioksi.”

Näyttää siltä, että Kiina ei ehkä ollut ainoa maa, joka otti käyttöön tämän nimitystavan. Anla et al raportoivat, että lapset diagnosoitiin GBS-nimikkeellä heti Turkin poliorokotusten jälkeen. Artikkelissa, joka julkaistiin Neurology of India´ssa. (6) Anla raportoi, että 5 lasta sairastui GBS´aan kansallisen, suun kautta annosteltavan polio-rokotuskampanjan seurauksena, jonka oli tarkoitus kitkeä tämä sairaus Turkista. Hän kirjoitti: 

Havaittiin, että GBS-tapaukset lapsilla lisääntyivät suunkautta otettavan (=OPV) poliorokotekampanjan aikana Turkissa, ja näillä voidaan arvella olevan syy-yhteys.

He kirjoittivat pohdinnassaan: 
Tutkimuksessamme kaikki lapset olivat nuorempia kuin 5 vuotta. GBS liittyi ensisijaisesti suun kautta annosteltavaan (=OPV) rokotteeseen kaikilla lapsilla paitsi  tapauksessa-Case 4, jossa oli mukana  samanaikainen viruksen aiheuttama gastroenteritis (= maha-suolitulehdus),jonka tiedetään olevan GBS-taudin laukaiseva tekijä.[13] Kun OPV´tä (=suun kautta annosteltavaa rokotetta) ei annettu vuoden 1999 aikana, diagnosoimme klinikallamme vain 2 lasta, joilla oli  GBS ja jotka olivat 5-vuotiaita nuorempia. Vaikka tulokset vaihtelevat eikä näyttö ole vankka, on tärkeää harkita OPV´tä mahdollisena GBS:n aiheuttajana lapsilla, varsinkin kansallisesaa kampanjassa, ja lapsia pitäisi seurata.  
Havaittiin, että GBS-tapausten määrä lapsilla lisääntyi suun kautta annosteltavan poliorokotuskampanjan (OPV) aikana Turkissa, aiheuttaen mahdollisen syy-yhteyden. 

Kärsisivätlö nämä lapset itseasiassa rokotteen aiheuttamasta poliomyelitiksestä, poliosta, joka on uudelleen nimitettynä yksinkertaisesti GBS, jotta voidaan salata tosiasia, että rokote on aiheuttanut sairauteen sairastumisen eikä ole suojannut heitä siltä? Tämä on todella erittäin mahdollista.  

Guillain Barre Syndrooma ei ihme kyllä ole ainoa uusi nimike, joka annetaan potilaille, joille kehittyy polio poliorokotuksen jälkeen. Beddow Bayly, kirjan “The Case against Vaccination” kirjoittaja (7), kirjoitti:

Kun rokottaminen on otettu käyttöön, on tartunta-aineettomat aivokalvontulehdukset  raportoitu useammin poliosta erillisiksi sairauksiksi, mutta sellaiset tapaukset luettiin polioksi ennen rokotteiden käyttöönottoa.  Terveysministeriö myönsi, että henkilön saamien rokotteiden määrä antaa viitteitä diagnoosin teossa. Jos henkilö on rokotettu sitä sairautta vastaan, niin sairaus tullaan yksinkertaisesti luetteloimaan eri nimellä.

Tämä saa meidät esittämään kysymyksen - onko polio ainoa rairaus, jonka nimi on yhtäkkiä muutettu? Valitettavast vastaus tähän kysymykseen on raikuva "EI!"; näin siksi, että muidenkin sairauksien on raportoitu saaneen äkillisiä nimenmuutoksia.    

 

Isorokko saa lisää uutta elinvoimaa  

On kauan esitetty, että isorokkoa esiintyy edelleen ja se on yksinkertaisesti nimetty uudelleen sen huijauksen ylläpitämiseksi, että rokotukset ovat pelastaneet meidät isorokkoepidemioiden mahtavasta kidasta.

Artikkelissa nimeltään ‘Smallpox: a New Threat (= Isorokko: Uusi Uhka) Susan Claridge (8) kirjoitti:
Suosittu menetelmä rokotteiden kannattajien joukossa on nimittää uudestaan sairaus, kun se esiintyy rokotetuilla, niin että tilastotieteilijät eivät pohdi tämän sairauden saaneiden rokotettujen ihmisten lukumääriä, ja näin tulevat salatuiksi ne tosiasiat, että rokotteet eivät ole tehokkaita. 
George Bernard Shaw oli jäsenenä Health Committee of London Borough Council´issa vuosisadan vaihteessa:  “Opin sen, kuinka luottamusta rokotuksiin pidettiin yllä tilastoimalla kaikki uudelleen isorokkorokotteella  rokotetuilla ilmenneet (isorokko)tapaukset diagnosoimalla ne märkärakkulaihottumaksi, isorokonkaltaiseksi taikka muuksi sellaiseksi - miksi muuksi tahansa, mutta ei isorokoksi.  

Susan Claridge ei ole uskossaan yksin;  tri R Obomsawin (9) yhtyy häneen ja selkärankaisten viruksiin, joihin on kiinnitetty huomiota, esim. jo vuodesta  1970 lähtien, sairauteen nimeltään "apinarokko", josta sanotaan, ettei sitä voida "kliinisesti erottaa isorokosta". Tämän sairauden esiintymistä on tavattu Zairessa, Kamerunissa, Nigeriassa, Norsunluurannikolla, Liberiassa ja Sierra Leonessa (toukokuussa 1983, 101 tapausta on raportoitu). On huomattu, että ” . . . tämän viruksen, joka aiheuttaa kliinisen isorokon, olemassaolo, herättää levottomuutta, ja tilannetta seurataan tiiviisti. 

Loppuuko petollisuus tähän? Eipä tietenkään, seuraava uuden nimen saava sairaus on hinkuyskä

 

Hinkuyskä pannaan uuteen uskoon

Hinkuyskänkin on havaittu saaneen nimenmuutoksen. On raportoitu kerta toisensa jälkeen, että hinkuyskätapauksia on diagnosoitu täydellisesti rokotetuilla lapsilla. Tosiasiassa yksi raportti osoitti, että tämän rokotteen epäonnistuminen on tällä hetkellä myönnetty.
                                          Natural News (10) raportoi:
Uusi tutkimus selostaa Reuters-lehdessä, että hinkuyskäepidemiat ovat YLEISEMPIÄ rokotetuilla lapsilla kuin ei-rokotetuilla lapsilla. Tämä pohjautuu tri. David Witt´in johtamaan tutkimukseen. Hän on infektiolääketieteen spesialisti Kaiser Permanente Medical Center in San Rafael, California´ssa.

Lääkärit ovat tienneet tämän hyvin kauan,  ja voi olla paljon enemmän tapauksia kuin voimme edes kuvitella. Asiantuntijat ovat huomanneet, että lääkärit ovat diagnosoineet hinkuyskän kuristustaudiksi!  

Tri Viera Scheibner sanoo:
Journal of Infectious Diseases´ssa 1994 on julkaistu: “Ikään liittyvän bakteriologisesti varmistetun hinkuyskän esiintyminen vuosina 1981 ja 1991 - 10 vuotinen seuranta”.(11)    Suurin osa tapauksista tapahtui kaikkein haavoittuvimmassa ikäryhmässä, yhden vuoden iässä, parhaiten rokotetuilla lapsilla. Itseasiassa suurin osa tapauksista sattui 4´n ensimmäisen elin-kuukauden aikana.  Rokote aiheuttaa hinkuyskän. Monet lapset saivat hinkuyskän rokotteesta, mutta jos heidät on  rokotettu, se diagnosoidaan ´kuristustaudiksi´.

Bronwyn Hancock Vaccine Information Service´stä on samaa mieltä (12) ja tuo julki:
“(2) Lääkäreille annettuja diagnosointiohjeita täydennettiin näin: “Rokotteilla ei ollut minkäänlaista historiaa", kun rokotteet otettiin käyttöön.  Jopa ilman näitä kirjallisia ohjeita, lääkäreille opetetaan, että rokotteet ovat tehokkaita. Seurauksena on, että nähdessään sairauden, jota "vastaan" lapsi on rokotettu, lääkärit ovat noudattaneet johtopäätösohjeistusta, että tämän sairauden pitää olla eri sairaus, ja näin sairaustapausta ei ole raportoitu. 

Esimerkiksi hinkuyskää nimitetään "kuristustaudiksi", kun se esiintyy rokotetuilla lapsilla, ja kurkkumätää pitää nimittää sellaisilla nimillä kuin: “epiglotitis (=kurkunkansi)”, tai, kuten tässä tapauksessa, joka on kuvattu  kirjassa “Raising a Vaccine Free Child (Rokottamattoman Lapsen Kasvattaminen)”, kirjoittanut Wendy Lydall (2005, s. 68),
´Hänen tätinsä hoiti kurkkumätätapauksia Britanniassa 1950-luvulla, ja sanoi, että hänen veljentyttärellään oli kurkkumädän tyypilliset oireet. Tyttö lennätettiin  helikopterilla suurempaan sairaalaan Auckland´iin, missä otettiin  harsotaitoksella kurkkunäyte ja se todettiin kurkkumädäksi. Kun siellä saatiin selville, että tyttö oli rokotettu täydellisesti kurkkumätää vastaan, yksi lääkäreistä sanoi äidille: "Sitten se ei voi olla kurkkumätää." He vaihtoivat diagnoosin bakteerin aiheuttamaksi henkitorventulehdukseksi.’
Joten lääkäreille annettu opetus, että rokotukset vähentävät *reported* (raportoitujen) sairauksien määrää toteuttaa itse-itsensä-toteuttavaa ennustusta, huolimatta siitä, kuinka monia tapauksia niitä todellisuudessa ilmeneekään.”

Kun asiaa selvitetään pohjia myöten, niin vanhempia petkutetaan uskomaan, että rokotuksilla suojellaan lapsia tappavilta taudeilta, mutta tosiasiassa ne eivät yksinkertaisesti suojele heitä miltään. Totuus on, että enemmän ja enemmän rokotuksia saaneet lapset ovat tulossa sairaammiksi niitä vastaan saamistaan rokotuksista, ja tutkimus paljastaa, että lääkäreitä ohjeistetaan ovelilla tavoilla salaamaan tämä. Ei vain tämä, vaan myös haittavaikutukset, joita lapset saavat rokotteista, ovat mahdollisesti pahempia kuin itse sairaudet.  Minusta näyttää siltä, että rokotukset ovat vähän enemmänkin kuin nopeasti rikastumisen näytelmä, jota pyörittävät lääketeollisuudet ja jonka hallitukset hyväksyvät. Tämä ei ole ainoastaan rikollista, vaan se on toiselta nimeltään petosta.

Linkit tutkimuksiin: 

 1) K.P. Sethunath – Deccan Chronicle Rise in Paralysis Cases After Polio Vaccine  http://www.deccanchronicle.com/channels/cities/thiruvananthapuram/rise-paralysis-cases-after-polio-vaccine-234

2) Dr Viera Scheibner Polio eradication: a complex end game – Polio Eradication by Vaccination http://www.bmj.com/content/344/bmj.e2398/rr/578260 

3) Book extract. The Health Century] Dr. Bernice E. Eddy, whose lab tests found that the Cutter vaccine had been improperly inactivated. http://www.whale.to/vaccine/eddy_h.html

4) Peterson et al (Vaccination-induced poliomyelitis in Idaho. Preliminary report of experience with Salk poliomyelitis vaccine. JAMA; 159 (4): 241-244). http://jama.ama-assn.org/content/159/4/241.extract

5) Greg Beatie  Hiding Polio http://www.whale.to/vaccine/polio1.html

6) Neurology Of India – Report of five children with Guillain-Barré syndrome following a nationwide oral polio vaccine campaign in Turkey Anlar O, Tombul T, Arslan S, Akdeniz H, Caksen H, Gundem A, Akbayram S Department of Neurology, Yuzuncu Yil University Medical School, Van http://www.neurologyindia.com/article.asp?issn=0028-3886;year=2003;volume=51;issue=4;spage=544;epage=545;aulast=Anlar

7) Dr M Beddow Bayly M.R.C.S., L.R.C.P. Case Against Vaccination http://www.whale.to/vaccines/bayly.html

8) Susan Claridge  Smallpox: a new threat? http://www.archetypeltd.co.nz/Smallpox.htm

9) Hiding Smallpox http://www.whale.to/vaccine/smallpox1.html

10)  Natural News Vaccine Failure Admitted: Whooping Cough Outbreaks Higher Among Already Vaccinated Children  http://www.naturalnews.com/035466_whooping_cough_vaccines_outbreaks.html#ixzz1sYoBPd4W

11) Dr Viera Scheibner Consumer Health VACCINATIONS: PART I – MEDICAL RESEARCH ON SIDS AND EPIDEMICS http://www.consumerhealth.org/articles/display.cfm?ID=19990705002005

12) Bronwyn Hancock, Co-ordinator, Vaccination Information Service Turramurra NSW Australia - Letter to the BMJ http://www.whale.to/vaccine/hancock9.html


                                                                    * * * * *

Tämä artikkeli antaa mielestäni aivän oikean kuvan tästä aiheesta. - Ja lääkärit uskovat! - Ja suurin osa ihmisistä uskoo!
(Suzanne Humphries,MD, Roman Bystrianyk: Dissolving Illusions: Disease, Vaccines, and the Forgotten History.2013)

Eräs ihminen kertoi, etteivät lääkärit myöskään tunnista lapamadon jaokkeita, kun heille niitä näyttää tutkittavaksi. Vastauksena oli tullut:" Nehän ovat suolen osia....!"

Näin 5:n lähes rokottamattoman lapsen äitinä haluan kertoa sen ikävimmän, todistetun tapauksen lähipiiristämme. - Lapsethan saivat koulussa -70,-80,-90-luvuilla rokotuksia koulujen terveydenhoitajilta. Itse kirjoitin aina lapsille lapun terveydenhoitajalle annettavaksi: EI ROKOTUKSIA, kiitos! ja nimeni alle.

Sitten tuli eräänä päivänä se suun kautta otettava sokeripala-SALK-poliorokotus (OPV) -80-luvulla, jota suositeltiin meille kaikille vanhemmillekin ihmisille ja jaettiin yleisesti. Emme ottaneet perheessämme sitä kukaan. ONNEKSI!
Se onneton naapurin tyttö, koulutoveri, sairastui siitä sitten - ei polioon - vaan Guillain Barren Syndroomaan.
Näinhän se jo silloin meidänkin maassamme diagnosoitiin! Perhe kävi kovia oikeustaisteluita ja sai korvaukset - silloin. Mutta tämän nuoren elämää se ei paranna.

Nythän lääketehtaiden vastuu aiheuttamistaan rokote-vaurioista on siirretty kansallisille terveydenhuollon osaajille - ja siis veronmaksajille! Näinhän esim. nyt narkolepsia-tapauksien vuosien mittaan yhä vaan  lisääntyessä. - Lisää vaan rokotehankintoja meidänkin THL´n tukien saamiseksi lääkefirmoilta tarvitsee!

Tämän kaiken takia ovat lääketehtaat väittäneet turvallisuus- ja tehokkustutkimusten tekemisen ´epäeettiseksi´! Näin meitä on huijattu uskomaan, koska nämä kaikki rokotuskampanjat ovat olleet näitä ihmisillä tehtäviä kokeita.

Jokohan nyt opitaan tekemään lääkkeiltä vaadittavia pitkäaikaisseurantoja (= elinikäisiä) rokotteistakin? Toivottavasti ilmenevien sairauksien taustalta löydetäänkin pian usein olevat ROKOTUKSET!

Itse aloitin rokotusten tutkimisen esikoiseni 1970-luvun lopussa saamista 2:sta DPT-rokotuksesta seuranneista kouristuksista, kuumeista ja kirkumisesta. Pelkäsin menettäväni hänet. - Olisipa keino tehdä tutkimus siitä, mitkä vauriot lapselle juontavat alkunsa juuri niihin aikoihin???


 http://preventdisease.com/news/15/063015_Medical-Journal-Verifies-Vaccinated-Populations-Transmitting-Disease-Without-Symptoms.shtml

 http://edgytruth.com/2015/12/07/60-lab-studies-now-confirm-cancer-link-to-a-vaccine-you-probably-had-as-a-child/#

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Hampaat ja kookosöljy 1.

Kuinka hampaiden reiät parannetaan luonnonmukaisesti                                           (mutta älä kerro hammaslääkärillesi....)

Lähde:
http://www.healthy-holistic-living.com/how-to-heal-cavities-naturally.html

Maailma on hitaasti heräämässä totuuteen, että kun keholle annetaan sitä mitä se tarvitsee, se osaa parantaa asioita, joita aikaisemmin pidettiin mahdottomuuksina. Hienona esimerkkinä parantumattomaksi tuomitusta terveysongelmasta ovat hampaiden reiät, mutta laajat tutkimukset hampaiden reikiintymisen oikeasta luonteesta tulevat nyt yleisemmiksi, samoin kuin tosiasia, että on olemassa tutkittuja lääkkeitä, joilla se pystytään parantamaan.   

Valheisiin syyllistyminen hampaiden reikiintymisestä 
Amerikan Hammaslääkäriyhdistyksen =  American Dental Association´n (=ADA) mukaan syy siihen, että meillä on hampaissamme reikiä, selviää seuraavasta: 

"[Hampaitten reikiintyminen] syntyy, kun hiilihydraatteja (sokereita ja tärkkelystä) sisältäviä ruokia, kuten maitoa, popkornia, rusinoita, makeita leivonnaisia tai karamelleja jää alituisesti hampaisiin. Bakteerit, jotka elävät suussa voivat hyvin näiden ruokien ansiosta ja tuottavat tuloksena happoja. Jonkun ajan kuluttua nämä hapot tuhoavat hammaskiilteen ja seurauksena hampaiden reikiintymistä."

Tässä teoriassa on joitakin ongelmia, mm.:
  • Alkuperäisten ihmisten ryhmät, joilla oli fermentoituja, käyttämällä hapatettuja, hiilihydraatteja juuttuneina hampaisiinsa kaiken aikaa eikä niitä harjattu tai poistettu hammaslangalla, olivat pääasiassa täysin vapaita hampaiden reikiintymiseltä.   
  • Bakteerit eivät käytä prosessoitua sokeria tai jauhoa ravinnokseen, koska niistä puuttuu ravinteet.
  • Ruokia, joista bakteerit pitävät ja syövät, kuten maitoa, vihanneksia, lihaa kalaa ja hedelmiä ei yleisesti pidetä hammaskarieksen syinä.
Niinpä jos hammaskarieksen moderni syy ei olekaan oikea, niin mikä sen sitten aiheuttaa?         

Mikä todella aiheuttaa hammaskarieksen
Hammaskaries, jota tutkivat tri. Weston Price ja muut hammastutkijapioneerit, supistui kolmeen tekijään:
  • Ravinnossa ei ollut riittävästi mineraaleja (hivenaineita).
  • Ravinnossa ei ollut riittävästi rasvaliukoisia vitamiineja (A, D, E, ja K).
  • Ravintoaineet eivät olleet valmiiksi biologisesti käytettävässä muodossa, eikä ruoansulatusjärjestelmä kyennyt sulattamaan niitä. Fytiinihapon läsnäolo vaikuttaa suuresti tähän tekijään. 
Jonkin ajan kuluttua, jos ruokavaliosta puuttuu vitamiineja ja mineraaleja huonosta ruoasta/tai se sisältää suuria määriä fytaatteja (viljasta, siemenistä, pähkinöistä ja palkokasveista), veren koostumus ja kalkin ja fosforin välinen tasapaino särkyy, ja tästä johtuu mineraalien häviäminen luustosta, ja tästä seuraa hampaiden ja luuston haurastumista. Joten  pitkäaikainen usko siihen, että sokeri aiheuttaa hampaiden reikiintymistä on oikea, mutta tämä tapahtuukin kehosta puuttuvien ravintoaineiden seurauksena, eikä siitä, että bakteerit syövät ja tuottavat happoja, jotka sitten tuhoavat hampaat. 

Ravinnosta saatavat lääkkeet, jotka voivat parantaa reiät ja reikiintymisen 
Jotta kalsiumin ja fosforin määrät veressä saadaan korjattua, ja jotta mineraalit pystyvät sitoutumaan hampaisiinmme, ei riitä, kun vain välttää liiallisten makeiden ja prosessoitujen ruokien syömistä. Täytyy syödä myös terveyttä ylläpitäviä ja rakentavia ruokia, jotka sisältävät runsaasti mineraaleja ja vitamiineja, jotka rakentavat kiiltävän kovan hammasrakenteen.   

Ruokia, joihin kannattaa keskittää:
  • Kookosöljy, ruoholla ravittujen luomu-eläinten maitotuotteet (varsinkin voi) ja liha, merenelävät ja  luista keitetyt liemet.
  • Orgaaniset keitetyt vihannekset (varsinkin luuliemikeitossa)
  • Orgaaniset elimistä saadut lihat, kuten maksa.
Rajoita ruokia, joissa on paljon fytiinihappoa, kuten viljoja, papuja, pähkinöitä ja siemeniä, rajoita samoin täysin prosessoitujen jauhojen käyttöä ruoassa sekä sokereita, jotka romuttavat sokeritasapainon.

Harkitse lisäksi: 
  • Fermentoitu (käymisellä hapatettu) kalanmaksaöljy - jossa on hyvin runsaasti rasvaliukoisia A-, D- ja K-vitamiineja. 
  • Magnesiumia - jota tarvitaan kalkin ja fosforin tehokkaaseen hyödyntämiseen
  • Gelatiinia - jos ei ole aikaa valmistaa luulientä, on tämä hyvä vaihtoehto ja tekee hyvää ikenille ja ruoansulatukselle 
Lopuksi:  näin saat helmenvalkean hymysi takaisin.

Kirja: Cure Tooth Decay: Heal And Prevent Cavities With Nutrition - Limit And Avoid Dental Surgery and Fluoride by Ramiel Nagel, on ´ryhdy toimeen´-opas ruoan käyttämisestä hammashygienian parantamiseksi.


Samanlaisia artikkeleita:
Nämä seuraavat artikkelit sisältävät samanlaisia menetelmiä kuin tämä ´How to Heal Cavities Naturally´:
Lähteet tähän artikkeliin:
http://www.westonaprice.org
http://wellnessmama.com
http://www.naturalnews.com
http://science.naturalnews.com

Kirjoittajasta:
Motivoituneena omasta kokemuksestaan, oltuaan sairas ja raajarikkoinen 30-vuotiaana ja parannuttuaan ja päästyään kivuista 5 vuotta myöhemmin, Derek on erinomainen auttaja kannustaessaan ihmisiä pääsemään alkuun vähemmässä ajassa kuin hän alkuaan oman matkansa aikana. Tutkiessaan aktiivisesti luonnonmukaisia terapioita yli 5:den vuoden ajan, Derek on kuluttanut yli 2500 tuntia (ja yhä vaan enemmän) opiskeluun ja yhteistyöhön huipulla olevien ravintotutkijoiden kanssa ja käyttää tätä laaja-alaista tietoaan kehittääkseen menetelmiä, jotka auttavat ihmisiä selviämään omista terveysongelmistaan.
Derek on tällä hetkellä ´Master Health Coach´ja kirjoittanut yli 200 artikkelia luonnonmukaisesta terveydestä, joista useita on hänen alkuperäisellä nettisivustollaan:  http://healingthebody.ca/, ja Facebook-sivustollaan Healing the Body Facebook page.
Derek keskittyy erityisiin ravinnollisiin ja hyvinvointiohjelmiin, yksinkertaisesta elämäntavasta perinpohjaisiin parannusprosesseihin. Tutustu hänen suosittuihin ilmaisiin terveysohjeisiinsa: Check out his popular free health consult.
Alkuperäinen artikkeli: Natural News.com

Hampaat ja kookosöljy 2.

Hampaiden reikien parantaminen (Aito - "Me Teimme Sen!"- kertomus!)


Hei, ihmiset. Aion paljastaa teille jotakin, joka vaati minulta kuukausien mietinnän rohjetakseni tunnustaa tämän. 
Oletteko nyt valmiita tähän?{Itse en ole aivan varma, mutta näin se menee …}

                                        En ole yli vuoteen käyttänyt hammastahnaa.
Voi pahus. En voi uskoa, että sanoin sen nyt tässä ääneen. Internetissä.
Arvelenpa, että minun pitää selvittää nyt, miksi?

 

Tutkimusmatka vaihtoehtoiseen hammashoitoon…

Noin vuosi sitten aloin etsiä luonnonmukaista hampaidenhoitoa osana tavoitettani tehdä parempia, luonnollisempia valintoja terveyteeni ja taloudenhoitooni liittyvissä valinnoissa.

Luulin meidän tehneen hyvin tällä alueella käyttäessämme ´luonnonmukaista´ hammastahnamerkkiä. Kunnes havaitsin, että jopa luonnonmukainen hammastahnani sisälsi ainesosia, joita halusin välttää - kuten makeutusaineita, fluoria ja glyseriiniä.  .
Ei mennyt kauankaan, kun tutkiessani luonnonmukaisia, holistisia hampaiden hoidon lähestymistapoja huomasin, että sillä, mitä syömme, on paljon enemmän vaikutusta hampaisiimme, kuin se, millä aineilla niitä harjaamme, joten ´turvallisen´ hammastahnan etsiminen oli energian tuhlausta. Ja sitten luin ihmisistä, jotka eivät käyttäneet hammastahnaa ollenkaan, niin ja siitä lähtien hammastahnat (ja ihmisten kertomat käyttövaihtoehdot niistä) jäivät ja päätin luopua tästä tavasta kokonaan.     
Joten, harjasin hampaat vain vedellä. Ja se tuntui toimivan hienosti.

 

Mitä ihmettä sitten on ´Oil Pulling´ = öljyllä purskuttelu?

Myöhemmin kuulin öljyllä purskuttelemisesta. Se oli outo termi, enkä edes tutkinut asiaa vähään aikaan, kunnes huomasin, että kokemani kipu ja herkkyys hampaissani vähän väliä muistutti tästä toimenpiteestä. Joten päätin lukea siitä - ja siinä oli järkeä (kookosöljy on antibakteerista ja pystyy poistamaan myrkyt suusta, kun sitä purskutellaan suussa 15-20 minuuttia) — ja kokeilin sitä.

healing cavities with oil pulling--we tried it and it really works!

Postitin yllä olevan kuvan facebook-sivuilleni ja monet ystäväni pyysivät kertomaan kuinka se se toimi. Tässä seuraa selostus:
Pidin siitä, miltä hampaani tuntuivat tämän uuden puhdistusmenetelmän jälkeen - minusta tuntui, että se poisti plakkia ja vahvisti hampaitani. Kuukauden kuluttua kaikki aikaisemmin kokemani herkkyys alaleuan poskihampaissani oli poissa.  
Niinpä jätin hammastahnan pois ja korvasin sen öljypurskuttelulla, ja hampaani ovat pysyneet terveempinä kuin koskaan.  
Siten tämä on minun kokemukseni, mutta otsikoin sen sen ´me´ sanalla, koska miehelläni Jeremy´llä on seuraavaksi oma tarinansa myös.

 

Ja sitten Mr. Holden kokeili sitä…

Monta kuukautta sitten  puolisoni tuli luokseni ja sanoi: "Luulen, että minulla on reikä." Katsoin hänen suuhunsa ja tulin pahalle tuulelle. Hänen takana oleva viisaudenhampaansa oli - enkä narraa - vihreä ja ruskea ja musta ja syöpynyt, eikä todellakaan näyttänyt terveeltä. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin nähnyt reikää, mutta olin melko varma, että tämä oli nyt sellainen. 

Sanoin: " Kulta, sinun pitää aloittaa öljyllä purskutteleminen nyt heti!"

No, sinähän tiedät; hän katsoi samalla lailla, kuin sinä olisit katsonut minua silloin, kun sanoin lopettaneeni hammastahnan käytön.
Mutta viikko myöhemmin hän tunsi  paksun palan irtoavan tuosta nimenomaisesta hampaasta, ja seuraavana aamuna hän purskutteli kookosöljyllä ennen aamiaista. (Sanotaan, että hampaat pitäisi huuhdella ensimmäiseksi aamulla.)

Hän alkoi purskutella uskollisesti joka aamu, samoin hän otti kalanmaksaöljyä ( tärkeää ravintoainetta, jonka olin lukenut olevan reikiintymistä parantavaa). Kolmen päivän kuluttua hän sanoi kivun hävinneen. Ja kuukausi myöhemmin, purskuteltuaan öljyllä 5-6 kertaa viikossa, katsoin hänen suuhunsa ja hänen hampaansa oli - oletko valmis kuulemaan? Valkoinen. Valkoinen ja hieman kellertävä, mutta musta ja vihreä olivat kaikki poissa, ja hampaan pinta oli tasoittumassa kuoppien sijasta.

Hei, en todellakaan valehtele tätä.

 

Hampaiden uudentuminen on mahdollista ja yllättävän yksinkertaista …

Jumala suunnitteli kehomme niin uskomattomiksi. Kun ravitsemme kehoamme hyvin, Hän suunnitteli sen kykenevän parantamaan itse vammansa ja sairautensa - myös hampaat.
Kerron teille omat tarinamme, koska ajatus ´hampaiden parantamisesta´on aika outoa ihmisille. Mutta kuunnelkaapa tätä ...
“Se, että hampaiden reikiintymisen aiheuttaa ravintoaineiden puutos eivätkä bakteerit, on osoitettu sekä eläin- että laboratoriokokeissa, jotka on julkaistu kirjoissa sekä hammastieteellisissä julkaisuissa.
… Jos harjaus, hammaslanka, massiiviset fluorauskampanjat sekä hammaskirurgia olisivat tehokkaita hammasmädän estämisessä, tilanne ei huonontuisi ajan myötä. Tilanne pysyisi samanlaisena tai paranisi."  (Ramien Nagel of CureToothDecay.com)
Mutta näinhän ei tapahdu, eikös niin? On normaalia, että hampaamme mätänevät pois 40- 60-vuotiaasta alkaen, mutta myös jopa lapsilla ja jopa pikkulapsillakin.
“Se mikä puuttuu American Dental Associationin (=ADA’n) bakteeriteoriasta hampaiden  reikiintymisen suhteen, on se, että vahvat hampaat pysyvät vastustamaan ja kestämään happoja ja bakteereita. Ja kun sinä, kuluttaja, ymmärrät, että vahvat hampaat kestävät happoja rajattomasti, niin seuraava looginen kysymys kuuluukin, mikä tekee hampaista vahvoja?"    (Ramien Nagel)
Vastaus, jonka Ramien selostaa seikkaperäisesti e-kirjassaan (linkki alempana) on hyvä ravitsemus. Ja tiedät, mitä tarkoittaa, kun käytän tätä termiä täällä joka paikassa …Paljon terveellisiä ruokia, hyviä rasvoja, käsittelemätöntä maitoa, maukkaita lihoja ja oikein valmistettua viljaa ja vihanneksia. Ramien painottaa erityisesti käsittelemätöntä raakamaitoa ruokavaliossa ja runsaasti erittäin ravitsevia rasvoja kuten voita, öljyjä sekä kalanmaksaöljyä.

Joten, saitko hammassärkyä? Haluatko vahvemmat hampaat? Älä luovu toivosta. Voi todellakin tehdä muutakin kuin vedättää ne pois ja laitattaa tekohampaat. (Kyllä vaan!) Lisää ravintoaineita ja kokeile öljyllä purskuttelua!

 

Kuinka kookosöljyllä purskutellaan

  1. lusikoi n. 2 teelusikallista kookosöljyä purkistasi ja tupsauta suuhusi
  2. pureskele tai pidä öljyä suussa kunnes se sulaa ja nesteytyy (vie noin 30 sekuntia)
  3. aloita purskuttelu, edestakaisin, poskiin päin ja läpi kaikkien hampaitten 
  4. huljuttele n. 20 minuuttia, sylkäise öljy suusta roskiin, kun olet lopettanut 

 

Miksi öljyllä purskuttelu toimii:

Hampaamme ovat itseasiassa huokoisia, muodostuen jaardeista ja taas jaardeista (= pituusmitta 0,9144 m) pieniä käytäviä (kuten pesusienessä), jotka vievät ravintoaineita ulkoiseen hammaskiilteeseen, kun hyviä ravintoaineita on ruokavaliosta saatavilla .. tai ne imevät hampaaseen myrkkyjä, kun ravintoaineita puuttuu. Öljyllä itsellään on kyky mennä hammmasplakin pinnan läpi hampaan pinnalle, ja varsinkin kookosöljyllä on runsaasti antibakteerisia (= bakteereja tappavia) ominaisuuksia. Arvellaan, että yksi syy, miksi öljyllä purskutteleminen vahvistaa hampaita on se, että se pystyy kääntämään myrkkyjen kulkusuunnan vetämällä bakteerit ulos hampaasta ja hävittämään mennessään myrkyt. Olemme myöskin havainneet  huuhtelemisreaktion olevan yhtä tehokasta kuin hammaslangan käyttö, eikä se vahingoita ikeniä (kyllä - olen saanut popkornin jyvän pois öljyllä purskuttelemalla!)  

 

Mistä saa hyvää kookosöljyä:

Mikä tahansa luonnonmukainen, kylmäpuristettu, neitsytkookosöljy käy tähän. Jos se tuoksuu kookokselta, se on merkki siitä, ettei sitä ole käsitelty liikaa ja sillä on yhä kaikki ne ominaisuudet, jotka Jumala laittoi kookokseen alunalkaen! Itse käytän Green Pastures -merkkistä tai tätä Amazon´ista saatavaa laatua  this brand available right from Amazon. Etsi kookosöljyä, joka on kylmäpuristettua, extra-neitsyt- ja luonnonmukaista laatua.

 

Tässä joitakin lähteitä lisää hampaiden reikien parantamisesta..

Muista, että öljyllä purskuttelu on vain osa luonnonmukaista hampaiden hoito-ohjetta. Hampaamme pysyvät vahvoina, kun kehomme ovat oikein ravittuja runsailla, käsittelemättömillä ruoilla. Avuksi oikealle ruokamatkalle alkuunpääsyyn tutki this series I wrote just for you =tämä kirjoitussarja, jonka kirjoitin juuri sinua varten. Jos et löydä täysipainoista ruokaa, kuten kokomaitoa, tutki “What to do if you can’t find or afford raw milk = jos et löydä tai pysty maksamaan kokomaitoa” tai resource page  =keinoja sivustoani. Ja löytääksesi parhaat salaisuuteni ravitessani perhettäni hyvin silloinkin, kun elämä on kiireistä, tarjoan pikaruokakirjaani :  Real {Fast} Food!

 Huomautus: Johtuen saamastani suuresta postimäärästä ja tosiasiasta, että olen vain tavallinen bloggari eikä minulla ole palkattua apua eikä minulla ole joutoaikaa, olen joutunut poistamaan kommentoinnin tästä postauksesta, koska en pysty käsittelemään niitä kaikkia. Toivottavasti pidät alla olevista keskusteluista (katso alkup. linkki) ja innostut tutkimaan itse ja opit ravitsemaan kehoasi hyvin. Muista myös, etten ole terveydenhoidon ammattilainen enkä anna terveysohjeita. Olen tavallinen nainen, jolla on intohimo oppia, jakaa joitakin asioita, jotka ovat toimineet minulle ja perheelleni.  .
                                
                                                  Kiitos, että pistäydyit sivustollani!


                                                              * * * * *
Mistä luonnonmukaisista hampaidenhoidoista meillä vaietaan:
http://www.naturalnews.com/051043_holistic_dentistry_suppressed_natural_cures_oral_health.html

Fluoridi:  http://www.huffingtonpost.com/dr-mercola/fluoride_b_2479833.html

 http://www.hsph.harvard.edu/news/features/fluoride-childrens-health-grandjean-choi/

https://easyhealthoptions.com/coconut-oil-stops-deadly-gut-bacteria-tracks/