perjantai 3. toukokuuta 2013

Syöpätutkimusta - eturistiriitoja?

Voisiko  89%  tuntomerkeiltään  syöpätutkimuksiksi arvioidusta tutkimuksista olla vilpillistä?


Viime vuosien lukuisat eri tutkimukset, jotka selvittivät tieteellisen tutkimuksen objektiivisuutta, ovat osoittaneet, että tämän hyvänlaatuisen tieteen maine saattaa olla teollisuuden rahoittamana vakavasti vaarantumassa. Itseasiassa näyttää siltä, että tieteellinen kirjallisuus on saastunut kasvavalla määrällä ´pilaantuneita´ tutkimuksia tainted studies, joita voi olla jo 89% tutkimuksista, joiden tuloksia ei sitten voida millään tavoin toistaa. Tämä tarkoittaa, että olemme perustaneet terveydenhuoltomme ja kliiniset ohjeistuksemme jossain määrin tekaistuihin tutkimuksiin, ja ne ovat raportoineet epätosia tuloksia, joiden  tarkoituksena on sovittaa ne teollisten yhtiöiden eturyhmien etujen mukaisiksi.  

Syöpä on suurin tappaja USAssa. The American Cancer Society raportoi, että 2012 enemmän kuin puoli miljoonaa amerikalaista kuoli syöpään, kun uusia syöpätapauksia diagnosoitiin enemmän kuin 1.6 miljoonaa.  Kun on tiedossa näiden tilastojen vakavuus ja näyttöön operustuvan lääketieteen välttämättömyys, olisi luonnollista luottaa siihen, että rehellinen, objektiivinen tutkimus yrittää väsymättömästi löytää parhaat olemassa olevat syöpähoidot. Maaliskuussa 2012, Nature, kuuluisa tieteellisen journalismin vaikuttaja-lehti, julkaisi shokeeraavan tutkimuksen. Glenn Begley ja Lee Ellis tutkivat molemmat 53´n merkittävänä pidetyn syöpätutkimuksen tulokset, mutta he pystyivät toistamaan vain 11%:a  julkaistuista tuloksista.   

Tähän sisältyy kaksi hyvin huolestuttavaa piirrettä. Ensiksikin: uudestaan tutkitut tutkimukset oli julkaistu kuuluisissa vaikuttajajulkaisuissa, toiseksi: niitä on pidetty sellaisten "huipputasoa olevien" syöpähoitojen perustoina, joita miljoonat ihmiset saavat juuri tälläkin hetkellä. Valitettavasti uudelleen tehdyn tutkimuksen kirjoittajat eivät kyenneet paljastamaan tekaistuja tutkimuksia, koska ottaessaan yhteyttä alkuperäisiin kirjoittajiin ja kysyessään heiltä kokeitten yksityiskohdista heidän oli allekirjoitettava sopimus siitä, etteivät he paljastaisi näitten havaintoja tai tutkimusten lähteitä.  Tämä osoittaa, että tiedemiehet, jotka olivat julkaisseet  nämä  ´pilaantuneet´ tutkimukset, olivat kautta linjan täysin tietoisia artikkeleidensa ristiriitaisuudesta ja siitä,  että he itse osoittautuivat näin tietoisesti syyllisiksi siihen tosiasiaan, että he olivat harhauttaneet sekä lääketieteellistä että yleisön mielipidettä.

Yhteydet ja tuet, joita monet tiedemiehet nauttivat suurilta lääketehtailta, näyttävät olevan koko tämän ongelman ydin.Tällaisten yhteyksien paljastamisen pitäisi riittää sekä rajoittamaan että ainakin   kyseenalaistamaan kyseessä olevan tutkimuksen luotettavuus. Kuitenkin useimmat näihin vuorovaikutuksiin sotkeutuneet henkilöt yrittävät salata sen mahdollisimman tarkkaan. Vaikka kaikkia tutkimusartikkeleiden kirjoittajia kannustetaan hellävaraisesti vahvistamaan eturistiriitansa ja rahoitusselvityksensä ennen työnsä julkaisemista, tilastot osoittavat ainoastaan pienen prosentin syövän hoidoksi tehtyjen tieteellisten tutkimusjulkaisujen paljastavan nämä mahdolliset yksipuolisen suhtautumisen lähteet.Yksi University of Michigaissa tehty tutkimus osoitti, että vain 29%:a syöpätutkimuksista ilmoittaa eturistiriidoista. 

Tämä tilanne ei todellakaan rajoitu vain syöpätutkimuksen alueelle. Itse asiassa samoin myös kliinisten kokeiden  ohjeistuksia tehdään yksipuolisesti. Vaikka hyvin harvat kliinisten käytäntötapojen ohjeistusten kirjoittajat ilmoittavat eturistiriidoistaan, suurella prosentilla niistä, jotka sen ilmoittavat, on sellaisia taloudellisia yhteyksiä lääketeollisuuden kanssa, jotka voivat rajoittua konsultoinnista, osakkeista/ yhtiön omistajuudesta aina perinteiseen tutkimustyön tukeen. Nämä raportit maalailevat tilanteesta todella huolestuttavan kuvan ja vihjaavat, että on hyvin mahdollista, että suurin osa kliinisestä terveydenhuollosta ja lääkintäjärjestelmästä on hitaasti vakiintunut korruptoitunneelle perustalle established on corrupted foundations.



Viitteet

1 kommentti:

  1. Englantia osaaville vielä aiheeseen liittyvä linkki, kuinka (ainakin USAssa) lääkäreitä palkitaan:
    http://www.propublica.org/article/about-our-pharma-data

    VastaaPoista