sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Geenimanipulaatio - uhka koko maailmalle

Lähde:
http://topinfopost.com/2013/05/28/russia-warns-obama-monsanto


Venäjä varoittaa Obamaa: Monsanto´sta

Shokeeraavat minuutit presidentti Putin´in viime viikon tapaamisessa USA´n valtiosihteeri John Kerry´n kanssa paljastivat Venäjän johtajien " äärimmäisen paheksunnan" Obaman vallitsevaa järjestelmää kohtaan, joka on jatkanut globaalin siementen ja kasvien bio-geneettisten jättiläisten Syngenta´n ja Monsanto´n suojelemista kasvavien "mehiläiskuolemien" nenän edessä, joka " tulee aivan varmasti" johtamaan maailmansotaan.    

Näitten minuuttien aikana Kreml´istä paljastui Ministry of Natural Resources and Environment of the Russian Federation (MNRE)´n kautta tänään, että Putin oli niin närkästynyt Obaman hallituksen kieltäytydyttyä keskustelemasta tästä tärkeästa, vakavasta asiasta, että hän kieltäytyi kolmen tunnin ajan ( refused for three hours)  jopa tapaamsta Kerry´ä, joka oli matkustanut Moskovaan ennalta suunnitellun ohjelma-aikataulun mukaisesti diplomaatin tehtävässä, mutta antoi sitten periksi, jottei aiheuttaisi vieläkin suurempia säröjä näiden kahden maan välisiin suhteisiin.  

Venäjän ja USAn välisen väittelyn keskipisteenä, sanoo tämä MNRE-raportti, on " kiistämätön  todistuaineisto" siitä, että ryhmä nikotiinin kaltaisia neuro-aktiivisia hyönteismyrkkyjä nimelträän neonicotinoids, on hävittämässä planeettamme mehiläiskannan, ja jos tämä asia jätetään tutkimatta, se voi tuhota maailmamme kyvyn kasvattaa tarpeeksi ruokaa ihmisten ruokkimiseksi.

Niin huolestuttavaksi on tämä tilanne muodostunut - raportoi MNRE - että koko Euroopan komissio (EC) pani toimeen viime viikolla 2-vuotisen varovaisuuskiellon (alkaen 1.12.2013) (set to begin on 1 December 2013) näille "mehiläisiä tappaville" hyönteismyrkyille ( “bee killing” pesticides)  noudattaen Sveitsin, Ranskan, Slovenian ja Ukrainan ohjetta; nämä kaikki maat olivat jo aikaisemmin kieltäneet näiden erittäin vaarallisen geneettisesti muunneltujen organismien käytön tässä maanosassa.

Kaksi pelätyintä, kiellettyä neonicotinoidia ovat Actara ja Cruiser , joita valmistaa sveitsiläinen maailmanlaajuinen biotekninen siementen ja tuholaismyrkkyjen jättiyhtiö Syngenta AG , joka työllistää yli 26 000 työntekijää yli 90 maassa, ja joka listataan kolmanneksi suurimmaksi kokonaismaailmallisilla maatalouden kaupallisilla siemenmarkkinoilla.

Tärkeä huomautus, klikkaamalla luettava raportti sanoo, että Syngeta ja muut biotekniset jättiläiset: Monsanto, Bayer, Dow and DuPont kontrolloivat  nyt lähes 100%.sesti ( control nearly 100% ) geneettisesti muunneltujen tuholaismyrkkyjen, kasvien ja siementen globaaleja markkinoita.

Huomionarvoista on myös, että Syngenta´aa  -  tämä raportti jatkaa  -  on syytetty vuonna 2012  Saksassa rikoksesta ( criminally charged in Germany ), että se salasi tosiasian, että sen geneettisesti muunneltu maissi tappoi karjaa; ja sille asetettiin  yleiskanne- oikeusjutussa USAssa 105 miljoonan dollarin korvaukset (settled a class-action lawsuit in the US for $105 million ), kun sen oli havaittu saastuttaneen lähes 52 miljoonan amerikkalaisen juomaveden yli 2 000:lla vedenottoalueella  "sukupuolta muuttavalla" kasvimyrkyllään Atrazine´lla ( “gender-bending” herbicide Atrazine ).

Se, kuinka pöyristyttävän pelottava tämä tilanne on  -  sanoo MNRE  -  voidaan nähdä viime maaliskussa American Bird Conservancy´n  (ABC) (=Amerikan lintujensuojelu) julkaisemasta raportista, jossa he varoittivat koko planeetan olevan vaarassa, ( warned our whole planet is in danger, and as we can, in part, read ) ja josta seuraavana osa:

“Kuten tutkimuksen osassa kerrotaan, maailman laajimmin käytetyn tuholaismyrkkyluokan, nikotiininkaltaisten kemikaalien, nimeltään neonicotinoidit, American Bird Conservancy (ABC)´n vedonneen niiden käytön kieltämisen puolesta siementen käsittelyssä ja kaikkien käyttömahdollisuuksien lopettamisesta siihen asti kunnes riippumaton katsaus tuotteitten vaikutuksista lintuihin, maa- ja vesi- selkärankaisiin ja muihin villieläimiin ja luonnonkasveihin on tehty.    



“On selvää, että nämä kemikaalit voivat  mahdollisesti vaikuttaa kokonaisiin ravintoketjuihin. Neonicotinoidien itsepintainen pysyminen ympäristössä, niiden taipumus valua maaperään ja tunkeutua pohjaveteen, ja niiden kasautuva ja suuresti irreversiibeli, palautumaton, toimintatapa selkärankaisiin nostattaa merkittäviä huolia niiden ympärisövaikutuksista," sanoi Cynthia Palmer, yksi tämän raportin kirjoittajista ja tuholaismyrkkyohjelman manageri ABC´ssä, yhdessä  kansakunnan johtavista lintujen suojelujärjestöistä.

ABC´ toimeksiannosta maailmaa uudistava ympäristötoksikologi (ympäristön myrkkyjen tutkija) tri. Pierre Mineau  johtaa tutkimusta. 100-sivuinen raportti nimeltään “The Impact of the Nation’s Most Widely Used Insecticides on Birds,” (= Kansakunnan laajimmin käytettyjen tuholaismyrkkyjen  vaikutus lintuihin) tarkastelee 200 neonicotinoidieista tehtyä tutkimusta ja teollisuuden tekemää tutkimusta, jotka on saatu  US Freedom of Information Act´in (= USAn Tiedonsaannin vapaussäädöksen) kautta. Tutkimus arvioi myrkkyhaittoja linnuille ja vesijärjestelmille, ja siihen liittyy laaja vertailu vanhempiin tuholaismyrkkyihin, jotka neonicotinoidit ovat syrjäyttäneet. Arvioinnin johtopäätöksenä on, että neonicotinoidit ovat tappavia linnuille ja vesijärjestelmille, joista ne ovat riippuvaisia. 

“Yksi ainoa maissinjyvä, jota peittää neonicotinoidikerros, voi tappaa laululinnun,” sanoi Palmer. “Jopa pienen pieni vehnän jyvän hiukkanen tai vanhimmalla neonicotinoidilla  -  nimeltään imidacloprid  - käsitelty canola voi myrkyttää tappavasti linnun. Ja niinkin vähäinen kuin 1/10-osa neonicotinoidilla käsitellystä siemenestä/ päivässä munimisaikaan on kaikki, mitä tarvitaan regeneraation (sukupuuttoon kuolemisen) aiheutumiseen.”

Uusi raportti esittää johtopäätelmänään, että saastumistasot neonicotinoidilla sekä pinta- että pohjavedessä USAssa ja ympäri maailmaa ovat jo nyt ylittäneet vähimmäistason, jonka on todettu tappavan useita vedessä eläviä selkärangattomia." 






 = 5 syytä miksi GMO´t ovat maailmanlaajuisen nälänhädän, puutteen aikaansaamisohje

1. Patentoidut siemenet - Geenimanipuloituja viljoja kasvattavilta maanviljelijöiltä on kielletty heidän perinnäiset oikeutensa säilyttää siemeniä seuraavaa vuotta varten. Jos biotekniikka epäonnistuu yht´äkkiä, he eivät pysty kasvattamaan uusia kasveja.
2. Maaperän hedelmättömyys - geenimanipuloitu maanviljelys on kemiallista tehoviljelyä. Maanviljelyn kehittäminen aiheuttaa maaperän hedelmättömyyttä. Erityisen ongelmallista on glyfosaatti kasvinsuojeluaine.
3. Yksipuolinen viljely/ biodiversiteetin häviäminen - GMO-maanviljely on yksipuolista viljelyä, 75% siementen moninaisuudesta on jo menetetty teollisessa maanviljelyssä. Irlantilaisen perunan loppuminen johtuu yksipuolisesta viljelystä. Biodiversiteetti luo ruoansaantiin turvallisuutta.
4. Terminaattorisiementeknologia - Tämä on suunniteltu katkaisemaan kaikkien kasvien kyky kasvaa toisen kerran. Kasvit, joilla on terminaattoririgeenejä, voivat ristipölyttää luonnonmukaiset variaatiot aiheuttaen muuten hedelmällisille siemenille steriiliyttä.
5. Riippuvuus keskitetystä ravintojärjestelmästä - Kotipuutarhaverkosto ja pienet ja keskisuuret maatilat tarjoavat paljon suuremman ruoansaantiturvallisuuden kuin keskitetty maailmanlaajuinen järjestelmä. Mitä suuremmiksi ne tulevat sitä vaikeampaa siitä tulee. Ajattele globaalisti - syö lokaalisti = paikallisesti!
GMO-maanviljely on kestävän kehityksen vastaista      


Pian tämän musertavan raportin jälkeen - sanoo MNRE - syytti suuri joukko amerikkalaisia mehiläistenkasvattajia ja ympäristöaktivisteja Obaman hallitusta neonicotinoidien käytön jatkumisesta todeten: " Viemme EPAn oikeuteen, koska se on epäonnistunut suojelemaan mehiläisiä hyönteismyrkyiltä. Huolimatta parhaista yrityksistämme varoittaa virastoa neonicotinoidien aiheuttamasta ongelmasta, on EPA jatkanut huomioimasta selviä varoitusmerkkejä tämän maanviljelyjärjestelmän ongelmista." ( “We are taking the EPA to court for its failure to protect bees from pesticides. Despite our best efforts to warn the agency about the problems posed by neonicotinoids, the EPA continued to ignore the clear warning signs of an agricultural system in trouble.”)

Ja siihen kuinka huonoksi maailman maanviljelyjärjestelmä on itseasiassa muodostunut, johtuen geneettisesti muunnelluista kasveista, hyönteismyrkyistä ja siemenistä - tämä raportti jatkaa - voidaan nähdä Euroopan Komission tästä viimeviikkoisesta esityksestä kieltää neonicotinoidien käyttö, jossa he suunnittelevat lähes kaikkien sellaisten siementen ja kasvien kriminalisoinnin, joita Euroopan Unioni ei ole rekisteröinyt, ja voimme lukea osiosta seuraavasti ( as we can, in part, read) :

“Eurooppa kiirehtii kohti hyviä vanhoja päiviä n. vuosina 1939,- 40...  Euroopan Komission esittämä uusi laki tekisi laittomaksi "kasvattaa, toisintaa tai kaupata" mitään kasvien siemeniä, joita ei ole " testattu, hyväksytty ja kelpuutettu" uudessa EU´n byrokratiassa nimeltään "EU´n Kasvivalikoinnin Virastossa".

Lain nimi on Plant Reproductive Material Law, ja se koettaa panna virassa olevan johdon valvonnan alaiseksi lähes kaikki kasvit ja siemenet. Kotipuutarhurit, jotka kasvattavat omat kasvinsa ei-säädetyillä siemenillä arvioidaan tämän lain rikkojiksi."  




Tämä MNRE-raportti painottaa, että vaikka tämä Euroopan Komission toimenpide saattaa tuntua julmalta, se on kaikesta huolimatta välttämätön pitämään maanosa puhtaana näiltä jatkuvasti lisääntyviltä geneettisesti  jalostetuilta "siemenhirviöiltä". 

Kaikkein hämmentävintä -  sanoo MNRE  - ja se mikä johti Putin´in vihaan USAa kohtaan, on ollut Obaman hallituksen yritykset suojata hyönteismyrkkyjen tuottajien liikevoitot (protect pesticide-producer profits ) tästä katasrofisesta ympäristövahingosta, ja kuten Guardian News Service eritteli toukokuun 2. päivän artikkelissaan nimeltään " USA kieltää EU´n vaateen hyönteismyrkkyjen olevan ensisijaisena syynä mehiläisyhteisöjen katoamiselle" (US rejects EU claim of insecticide as prime reason for bee colony collapse”) ja vaatessa todetaan, osittain lainattuna: 

“The European Union voted this week for a two-year ban on a class of pesticides, known as neonicotinoids, that has been associated with the bees’ collapse. The US government report, in contrast, found multiple causes for the collapse of the honeybees.”

"Euroopan Unioni äänesti tällä viikolla 2-vuotisesta kiellosta, joka koskee hyönteismyrkkylajia, joka tunnetaan nimellä neonicotinoidit, ja jotka on yhdistetty mehiläisten kuolemiin. USAn hallituksen raportti sitä vastoin löysi useampia syitä mehiläiskuolemiin."

Obaman hallituksen varsinaista syytä  suojata näitä bio-tekniikan jättiläisiä, jotka tuhoavat maailmamme  -  MNRE sanoo  -  voidaan tarkastella raportista nimeltään "Kuinka Barack Obamasta tuli Monsanto´n mies Washongtonissa?" ( “How did Barack Obama become Monsanto’s man in Washington?”) Ja näin  artikkelissa sanotaan (osittain lainattuna):

“Voitettuaan vaalit vuonna 2008, Obama täytti avainasemassa olevia virkoja Monsanto´n henkilöstöllä liittovaltion virastoissa, jotka käyttelevät suunnatonta valtaa ruokaa koskevissa asioissa, USDA´ssa ja FDA´ssa: USDAn (= US National Institute of Food and Agriculture) johtajaksi Roger Beachy´n, Monsanto´n entisen johtajan Monsanto Danforth Center´istä. Varavaltuutetuksi FDA´han, uudeksi ruokaturvallisuusasioiden tsaariksi huonomaineisen  Michael Taylor´in, joka oli aikaisemmin Monsanto´n yleisen toimintataktiikan varatoimitusjohtaja. Taylor oli ollut vaikuttamassa, kun haettiin hyväksyntää Monsanto´n geneettisesti muunnellulle karjan kasvuhormonille (= bovine growth hormone).”

Ja yhä pahempaa: Kun Venäjä peruutti Monsanto´n geenimuunnellun maissin maahantuonnin ja käytön ( suspended the import and use of an Monsanto genetically modified corn ) vedoten tutkimukseen, joka  näytti osoittavan sen yhteyden rintasyöpään ja elinvaurioihin viime vuoden syyskuussa, Russia Today´n uutispalvelu raportoi Obaman hallituksen vastausta seuraavasti ( Russia Today News Service reported on the Obama regimes response ):

“ USA´n edustajainhuoneen jäsenet päästivät viime viikolla hiljaisesti  läpi viime minuutilla tulleen lisäyksen: Lakialotteeseen Maatalouden Määrärahasta vuodelle 2013  – joka sisälsi erillisen määräyksen suojata geneettisesti muunneltuja siemeniä oikeudenkäynneiltä,   niiden aiheuttamista terveyshaitoista huolimatta

Asiakirjan lisäpykälää, joka julkisesti tunnetaan nimellä: Maanviljelijöiden vakuusjärjestely (= Farmer Assurance Provision), ovat biotekniikan lobbausta vastustavat pilkanneet  "Monsanto´n suojelulaiksi". koska se riistäisi liittovaltion tuomioistuimilta oikeuden pysäyttää välittömästi geneettisesti muuneltujen (GMO) siementen sadon käytön kaikesta kuluttajien terveyteen liittyvästä huolestuneisuudesta huolimatta.

Tämän erillisen määräyksen, jota on arvosteltu terävästi myös " biotekniikan pönkittämiseksi", olisi pitänyt käydä  Agricultural or Judiciary Committee´n läpikatselmuksessa. Sen sijaan mitään kuulemisia ei ole tehty, ja tämä lisäpykälä oli ilmiselvästi tuntematon useimmille demokraateille    ( jotka ovat senaatissa enemmistönä) ennen sen hyväksymistä osaksi HR 993´a, lyhennys  tästä rahoituslaista, joka hyväksyttiin tällä tavoin liittovaltion hallituksen epäämisen välttämiseksi.”

Maaliskuun 26.´na, Obama  allekirjoitti kaikessa hiljaisuudessa tämän "Monsanto´n suojelupäätöksen" laiksi (quietly signed this “Monsanto Protection Act” into law) varmistaen näin sen, että amerikkalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta turvautua tätä biotekniikan jättiläistä vastaan, kun he sairastuvat kymmenin miljoonin ja kun monet miljoonat tulevat varmasti kuolemaan siihen, mitä tämä MNRE-raportti nimittää suurimmaksi maanviljelyyn liittyväksi apokalypsiksi ihmiskunnan historiassa, kun yli 90% kesyttämätöntä (villiä) mehiläisyhteisöistä USA´ssa on jo kuollut, ja lähes 80 % kasvatetuista mehiläisistä on myös jo kuollut (over 90% of feral (wild) bee population in the US has already died out, and up to 80% of domestic bees have died out too ).

                                          
                                                               * * * * *
http://worldtruth.tv/extensive-list-of-politicians-paid-off-by-monsanto/ : Laaja lista poliitikoista USAssa, joiden vaientamiseksi Monsanto on maksanut heille lahjuksia

http://uruknet.info/?p=m97967&hd=&size=1&l=e
Food Justice: Monsanto, Factory Farming, and Beyond

http://worldtruth.tv/horrifying-things-about-monsanto/
Pelottavia asioita Monsanto´sta

http://worldtruth.tv/human-genes-engineered-into-experimental-gmo-rice-being-grown-in-kansas/
Ihmisgeeneja käytetään kokeessa kasvattaa GMO-riisiä Kansas´issa

http://yubanet.com/scitech/Former-Monsanto-employee-put-in-charge-of-GMO-papers-at-journal.php#.UaiIpNjm5mO
Entinen Monsaton työntekijä pantu vastuuseen GMO-papereiden julkaisemisesta sanomalehdessä

 http://hallituksenkorruptio.blogspot.fi/2013/05/fantastista-eu-haluaa-rekisteroida.html
EU haluaa rekisteröidä kasvit ja siemenet ja estää kotiviljelyn, www.magneettimedia.com 

 http://worldtruth.tv/800-scientists-demand-global-gmo-experiment-end/
800 tiedemiestä vaatii maailmanlaajuisesti GMO- "kokeitten" lopettamista

jne. - jne. --- 

Suomeen tuodaan nyt geenimanipuloitua rehua teuraskanojen ja -lehmien ruokintaan!!! Ne eivät kai siis tuota munia ja maitoakaan ennen teurastusta? (Gm-merkintää ei USAssa tarvitse myytyihin pakkauksiinkaan  lisätä. Siitä on Monsanto pitänyt huolen. Miten lienee myynnissä globaalisti?) - Onko meidän eduskuntamme hyväksynyt tämän, vai ovatko päätöksen tehneet tuotantolaitokset? Missä on kansan ääni ja demokratia?

Suomi ei muuten ottanut mitään kantaa EUn neonicotinoidi-kieltoäänestykseen, koska ´meidän margariiniteollisuutemme raaka-aine, terveelliseksi mainostettu rypsi tarvitsee kasvaakseen neonicotinoideja´.

15.5.-15 Näin ajatellaan neonicotinoideista Suomessa :http://www.tukes.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/Kasvinsuojeluaineet/Tukesilta-poikkeuslupa-neonikotinoideja-sisaltavien-kasvinsuojeluaineiden-kayttoon/

http://www.forbes.com/sites/kavinsenapathy/2015/12/07/no-monsanto-is-not-going-on-trial-for-crimes-against-humanity/#b7433332d145

Artrasiini - kasvin´suojelu´- myrkky ja sen vaikutus ympäristöön: http://www.naturalblaze.com/2016/08/atrazine.html?utm_source=Natural+Blaze+Subscribers&utm_medium=email&utm_campaign=3956375efe-RSS_EMAIL_CAMPAIGN&utm_term=0_b73c66b129-3956375efe-387880325


http://www.naturalblaze.com/2016/11/bombshell-secret-documents-show-monsanto-knew-glyphosate-cancer-link-35-years-ago.html

2 kommenttia:

  1. Kannattaa kuitenkin aina kuunnella myös toistakin mielipidettä:

    http://www.snopes.com/politics/conspiracy/monsanto.asp

    joka arvioi, yllä olevan uutisen toisin: - Putin´in arvostelu Obamaa kohtaa kohdistuu erityisesti USAn Syyria-politiikkaan.

    Yleinen tiede ei näy ymmärtävän syitä mehiläiskuolemiin samalla tavalla kuin yllä oleva suomennos.

    VastaaPoista
  2. Monsanton ROUNDUP-myrkkyä vastaan nostettu syyte USAssa:

    http://www.realfarmacy.com/class-action-lawsuit-monsanto/

    VastaaPoista