keskiviikko 12. lokakuuta 2011

RAVINTOLISÄT VAARALLISIA


Ravintolisissä piilee vaara?

 Näin otsikoi pääkirjoitus Kalevassa 12.10.2011 ja kertoo meille, että paras tapa saada ihmisen tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet on syödä riittävän ravintorikasta ruokaa.                                                          

Nyt, kun hehkutetaan tätä yhdysvaltalaisten ja suomalaisen tekemää yhteistä tutkimusta ravintolisien vaaroista, herää kysymys: Mistä tämä tutkimus löytyy? – Vertaisarvioidusta tutkimuksesta, arvostetussa lääketieteellisessä julkaisussa? Miksei lehden uutinen, eikä myöskään illan TV-uutiset, kertoneet meille ”keskivertokansalaisille nappien nappaajille” (kuten Kaleva kärkevästi asian ilmaisee) tätä tietoa? Emmekö me tarvitse faktoja? Mistä tutkimus löytyy, jotta voidaan tarkastaa avoimesti tutkimukseen osallistujien taustat, lähtöterveys ennen kokeen aloittamista, elinolosuhteet, elintavat ja kokeen asettelu kokonaisuudessaan sekä käytetyt ravintolisät ja niiden seuranta verikokein? Tutkijat olivat ravintotieteilijöitä? Mistä rahoitus tutkimukseen saatiin? Olivatko tutkijat taustoiltaan esteettömiä?

Onko meillä tänä päivänä mahdollisuus saada täysipainoista ravintoa? Onko meidän Suomessa ja ulkomailla tuotettu ravintomme tieteellisillä tutkimuksilla standardisoitua ja siis tutkitusti kaikki tarpeemme tyydyttävää? Löytyvätkö nämä tiedot myös meille kansalaisille helposti saatavilla olevista julkaistuista tieteellisistä tutkimuksista? Ja mistä ne löytyvät?

Saatavilla on esim. internetin kautta tutkimustilastoja, joista selviää ravintomme vitamiini- ja hivenainepitoisuuksien voimakas lasku viimeisten vuosikymmenten ajalta.                                                                                                                                                Riippumattomat tutkimukset USAssa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja muissa maissa todistavat, että ruokamme ravintoainesisältö on huonontunut merkittävästi muutaman viimeisen vuosikymmen aikana. Tutkimuksista voidaan nähdä esim. Kanadasta 1951–1999 välisenä aikana yhden, ennen keittämistä kuoritun perunan ravintoainepitoisuuksien vähenemiset. Ne olivat: kalkki – 27,55 %; rauta – 57,14%¸ A-vitamiini (I.U.) – 100%; C-vitamiini (mg) – 57,35%; tiamiini (B1-vit.) mg – 18,18%; riboflaviini (B2-vit.) mg – 50,00%  ja niasiini(B3-vit) mg – 45,00% (http://www4.dr-rath-foundation.org/newsletterlinks/faqs.html#1).  

Ovatko vitamiinien ja hivenaineiden päivittäiset suositusarvot (= RDA:t), riittäviä?  Eivät. On paljon tutkimusmateriaalia, joka todistaa, että monet vitamiinit ja hivenaineet - suositeltua suurempina päiväannoksina kuin nämä RDAt - auttavat säilyttämään optimaalisen terveyden ja ehkäisevän kroonisten sairauksien kehittymistä. (http://www4.dr-rath-foundation.org/newsletterlinks/faqs.html#3).   

Jo Kaleva 23.4.-11 kirjoitti artikkelin ”Vitamiineja voi syödä liikaa”. Viesti oli, että lisäravinteita käyttämällä voi tulla yliannoksia.

Niin todellakin on: minkä tahansa aineen nauttimisesta, myös lääkkeiden nauttimisesta, ” tekee annos myrkyn”, sanoi jo 1500-luvulla Paracelsus, toksikologian = myrkkyjen tutkimuksen perustaja. Yksilöiden välisiin aineenvaihdunnallisiin eroihin ei saantisuosituksissamme puututa. Myöskään ei huomioida tutkimuksia esim. synteettisten ja luonnollisten vitamiinien ja hivenaineiden erilaisesta imeytymisestä ja synergiasta sekä näin seuraavista tehoeroista.


Sieltä löysin linkin tutkimukseen: American MedicalAssociation´in  Archives of Internal Medicine´n Less is More- sarjan artikkeliin:

Näistä linkeistähän selvisikin, että tällä kolmeen eri haastattelukyselyyn (1986, 1997 ja 2004) (joista 2 kpl todella toteutui) perustuvalla, 38 772:lle iowalaiselle, silloin keski-iältään 62-vuotiaalle naiselle tehdyllä tutkimuksella olikin tarkoitus saada tässä vaikeassa taloustilanteessa säikyteltyä ihmiset luottamaan farmaseuttisen lääketeollisuuden tuottamiin lääkkeisiin ja karttamaan ”tutkimattomia”, ”vaarallisia” ravintolisiä.

 Julkaisemalla tulokset juuri nyt 10.10.2011. Media on ylläolevien linkkien perusteella saanut levitettyä tämän tutkimuksen tuloksen ainakin 299 linkkiin esim. Googlessa. Myös muu media otti iloisesti tämän uutisen viestimiinsä, ja tietysti myös Suomessa, koska yksi tutkija on suomalainen Itä-Suomen Yliopiston tutkija, TV-uutisissakin haastateltu filosofian tohtori.                                                                                                                                                                   40,2% kokeeseen osallistunutta naista, 15 594, kuoli 31.12.2008 mennessä. – Aika tavallista tuossa iässä, n. 81-vuotiaana? "Kuolemat olivat hiukan yleisempiä kuparia nauttineiden ryhmässä ja hiukkasen alhaisempia kalkkia nauttineiden ryhmässä. Yleensä tällaisella tuloksella ei ole luotettavuutta pätevässä tieteellisessä tutkimuksessa, sillä tämä materiaali on suurpiirteisesti sanottuna ”epäluotettavaa”., sanoo tutkimusyhteenveto.

Ravintolisien vuosittaiset markkinat USAssa ovat jatkuvasti kasvaneet ja niitä käytti vuonna 2000 lähes puolet aikuisväestöstä. Niiden markkinatulot olivat 20 biljoonaa dollaria/vuosi. Big Pharma haluaa itselleen nämäkin markkinat.

ANH:n (Alliance for Natural Health) executive and scientific Director Robert Verkerk, filosofian tohtori, arvioi tätä tutkimusta liialliseksi tieteelliseksi yksinkertaistamiseksi (scientific reductionism), ja tulosten raskaaksi pyörittelyksi ja sitä käytettiin tiettyyn tarkoitukseen, tässä tapauksessa ravintolisien lyttyyn lyömiseksi, mikä on Big Pharman hyvin tunnettu huolenaihe.                                                                                                                                                               Robert Verkerk´in artikkeli löytyy kokonaisuudessaan: http://www.anh-europe.org/news/anh-feature-iowa-women%E2%80%99s-health-study-do-supplements-kill-older-women-more-quickly  

Ravintolisien riskit tutkimuksessa olivat hyvin alhaiset ja tilastollisesti merkityksettömät eikä niitä perusteltu millään lääketieteellisellä tutkimuksella tai ne saaneet tukea biologisista tutkimuksista.       

a) Käytettyjä vitamiini- tai hivenaineyhdistelmiä ei analysoitu. 

b) Kuolemien syitä ”syöpien, sydän- ja verisuonitauti tai muiden” – nimikkeiden takana ei analysoitu lainkaan. 

c) Mahdollisten yhdisteiden välisten yhteisvaikutusten riskitekijät ovat aina erittäin monimutkaisia – ja ne jätettiin täysin huomiotta näissä niin kutsutuissa tutkimuksissa.

d)”Multivitamiinien” sisältö muuttui varmasti 19 vuotisen tutkimuksen aikana huomattavasti. Olivatko ne korkealaatuisia? Olivatko ainesosat synteettisiä vai luonnosta peräisin? Kuinka paljon niitä otettiin? Otettiinko niitä todellisuudessa lainkaan? Muuttuivatko naisten ruokavaliot lainkaan tutkimuksen aikana?      

e) Mitään analyyseja ravintolisien vaikutuksista naisten kokonaisterveyteen ei tehty, eikä niiden vaikutuksista eri-ikäisiin naisiin.     

Lyhyesti sanottuna tämä tutkimus on vähintäänkin tarpeeton; se on vaarallinen, koska media käyttää sitä hyväkseen ja valtavirran lääketieteellinen järjestelmä mustamaalaa ravintolisät käyttämällä surkeaa tieteellistä materiaalia, huonoa analysointia ja näennäisiä johtopäätelmiä – joka yleensä tunnetaan nimellä              ”junk science”. (1 linkki)   

Kannattaa perehtyä alkuperäistutkimukseen!

Lehdistötiedote tutkimuksesta:  http://www.eurekalert.org/pub_releases/2011-10/jaaj-cds100611.php

Tri Rath Foundation´in kommentti: 

The latest attempt of the drug lobby
to discredit the health benefits of vitamins

Comments by Dr. Aleksandra Niedzwiecki on the observational study on micronutrient intake and mortality rates in older women:

  http://wwhttp://www4.dr-rath-foundation.org/THE_FOUNDATION/comment_on_study_oct-2011.html



Codex Alimentarius on askeleen lähempänä toteutumistaan! - Varsinkin nyt, kun perustuslakimme 1 § on lisätty kuulumisemme EU:n liittovaltioon.

1 kommentti:

  1. Osa tieteellisistä tutkimuksista on todellakin pahasti tarkoitushakuisia! Ja pitäisi olla selvää, että esim synteettisissä ja luonnollisista lähteistä saatavissa vitamiineissa voi olla merkittävä ero elimistön kannalta.

    Harmi, että tämänkin tutkimuksen takia monille voi tulla erinäisistä asioista aivan väärä kuva. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista