Kuinka nämä neljä eteeristä öljyä auttavat puhdistamaan myrkyllisen hometulehduksen pois
Alkuperäinen artikkeli suomennokselle: http://goodbyelyme.com/free_articles/coinfections/mold_essential_oils
Ihmisille, jotka taistelevat vaikeasti käsiteltävää, homeesta johtuvaa tulehdusta vastaan
Kirjoittanut: Greg Lee
Sisarellani oli yli tusina marsua, kun olin lapsi. Ne vinkuivat äänekkäästi joka kerta kun niitten ohi kuljetiin, toivoen saavansa ruokaa. Ne kuluttivat suuren määrän viherrehua, ruohoa ja vihanneksia. Päivittäisiin askareisiini kuului jostain syystä niitten aitauksien siivoaminen. Usein puhdistaminen vaati raaputtimen ja vesiletkun jätteitten puhdistamiseksi vaikeasti tavoitettavista häkin nurkista.
Miten marsujen aitauksen puhdistaminen on samanlaista kuin myrkyllisen hometulehduksen eliminoiminen?
Samoin kuin lian kuorruttamiin marsujen aitauksiin, voi myrkyllinen home kasaantua vaikeasti käsiteltäviin kehon osiin
Monenlaisia myrkyllisiä homeita saattaa kasvaa kodeissa, kouluissa ja toimistoissa, mm.:
Cladosporium, Penicillium, Alternaria, Aspergillus
ja Stachybotrys 1. Nämä homeet ovat sienityyppejä, joitten lisääntymiseen tarvitaan niitten itiöitä. Jokaiseen itiöön on kiinnittynyt myrkyllistä ainetta, jonka on tarkoitus estää, ettei joku muu mikro-organismi söisi sitä. Pimeät, kosteat olosuhteet ovat täydellisiä elinympäristöjä näiden homeiden kasvamiselle. Valitettavasti yli kaksi sataa viisikymmentä erilaista hometta saattaa kasvaa kehossa ja aiheuttaa kroonisia sairauksia
2.
Home voi aiheuttaa tulehduksen sieraimiisi
Homeitiöiden hengittäminen voi aiheuttaa hengitysteihin näiden homesienten kolonisoitumisen.
Hometulehduksia on todettu löytyvän poskionteloista
3, kurkusta
4, keskikorvasta
5, vaikeista haavoista
6, aivoista
7, iholta
8, keuhkoista
9, ja aivo- ja selkäydinkalvoilta
10. Home tuottaa myrkkyjä, jotka pystyvät aiheuttamaan terveyttä heikentäviä oireita.
Homemyrkyt ovat tarpeeksi pieniä pääsemään kaikkialle kehon etäisiinkin paikkoihin
Kun home kasvaa, se tuottaa itiöitä ja myrkyllisiä aineita. Homemyrkyt pystyvät kulkeutumaan joka paikkaan kehossasi, ja tämä voi aiheuttaa oireita: aivosumua, kolotuksia ja kipuja, allergioita,väsymystä ja tulehdusta. Nämä oireet voivat vaihtaa paikkaa yhdestä kehon osasta toiseen. Valitettavasti monet ihmiset eivät pysty poistamaan näitä myrkkyjä kehostaan, koska heiltä puuttuu siihen tarvittavat oikeat geenit.
Homemyrkyt kerääntyvät nopeammin henkilöillä, joilta puuttuvat erityiset HLA-geenit
Human Leukocyte Antigen (
HLA) geenit auttavat immuunipuolustusjärjestelmääsi tunnistamaan homemyrkyt ja tuottamaan antibodeja niiden eliminoimiseen. Noin 25%:lla potilaista puuttuu erityiset
HLA- geenit, jotka pystyvät eliminoimaan homemyrkkyjä.
11 Tällaisten potilaitten alaryhmässä voivat oireet ilmestyä melko nopeasti, koska kohonneet myrkkyjen määrät pahentavat oireita: kipua, aivosumua ja väsymystä. Potilaat, joitten immuunipuolustusjärjestelmät ovat jo muittenkin tulehdusten rasittamia, ovat erityisen haavoittuvaisia.
Potilaat, joiden immuunipuolustusjärjestelmä on jo jollain tavoin vaarantunut, ovat suuremmassa vaarassa saada homeesta tulehduksen
Potilaat, joilla on heikko tai vaarantunut immuunipuolustusjärjestelmä, ovat suuremmassa vaarassa sairastua hyvin vakavasti tai he voivat mahdollisesti kuolla mahdolliseen homeesta aiheutuneeseen tulehdukseen. Potilaat, joilla on diagnosoitu uhkaava
Aspergillus-hometulehdus, voivat saada monenlaisia sienten vastaisia lääkkeitä mm.
nimeltään:
voriconazole,
liposomal amphotericin B-,
posaconazole,
itraconazole,
caspofungin tai
micafungin. Valitettavasti nämä sieniä tappavat lääkkeet voivat aiheuttaa ei-toivottuja haittavaikutuksia kuten kuumetta, kouristuksia, kylmyyttä, lihassärkyjä, nivelsärkyjä, keuhkoputkien kouristuksia, pahoinvointia,oksentamista, päänsärkyä, hallusinaatioita, munuaismyrkytyksiä ja maksan myrkyttymystä
12.
Aspergillus voi aiheuttaa limaisten kalvojen kehittymisen yhä vastustuskykyisemmiksi antibiootteja vastaan
13.
Mikä muu sieniä tappavien lääkkeitten lisäksi voi auttaa potilaita selviytymään myrkyllisestä hometulehduksesta?
Konsentroidut mausteöljyt auttavat homeiden aiheuttamiin tulehduksiin
Keittiössä käytetyt mausteet sisältävät monia luonnollisia yhdisteitä, jotka pystyvät tappamaan homeen ja estämään niiden kehittämien myrkyllisten aineiden vaikutukset. Tutkimukset osoittavat, että kun näitä mausteita tislataan eteerisiksi öljyiksi, nämä yhdisteet ovat vieläkin tehokkaampia estämään hometta ja niitten muodostamia myrkkyjä kuin tuore mauste yksin. Haihtuvat, luonnosta saatavat eteeriset öljyt mahdollistavat niiden pääsyn keuhkoihin, hermostoon ja muihin vaikeasti saavutettaviin kehon osiin, joihin home on pesiytynyt. Seuraavassa esitellään neljä eteeristä öljyä, joilla on homeen vastaisia sekä myrkkyjä neutralisoivia vaikutuksia.
Sieniä tappava haihtuva mausteöljy #1:
Salvia (S. Officinalis L.)(Sage), Kiinalainen nimi: Shu Wei Cao14
Tämän yrttimausteen ominaisuudet ovat: karvas, kitkerä ja neutraali. Tätä yrttiä on käytetty tulehtuneen alueen puhdistamiseen, parantamaan sen verenkiertoa sekä säätelemään kuukautisia. Sillä on myrkkyjä poistavia ominaisuuksia ja se vähentää turvotusta. Salviaa on käytetty myöskin keltatautiin, punaiseen tai valkoiseen ripuliin, tulehduksen aiheuttamiin emättimen eritteisiin, epäsäännöllisiin tai kivuliaisiin kuukautisiin, haavoihin, turvonneisiin paiseisiin ja iskuista aiheutuneisiin vammoihin. Tätä yrttiä on käytetty myös muistin parantamiseen, muistinmenetyksessä tukena ja mielialaa parantamaan.
Kokonaisyrtti sisältää näitä yhdisteitä:
β-sitosterol, β-sitosterol
glucoside, ursolic acid, oleanolic acid, 2α-hydroxyursolic acid,
tormentic acid, caffeic acid, maslinic acid,
ethyl-β-D-galactopyranoside.
Eteerinen salviaöljy voi sisältää:
α-thujonia, kamferia, ja jopa 2.5%
ketoneja ja
borneolia. Salviasta saatua eteeristä öljyä on paras käyttää ulkoisesti, koska α-thujoni voi olla sisäisesti otettuna myrkyllistä.
Eräässä tutkimuksessa salviaöljy tehosi estämään näitten homeitten/sienten kasvua:
Aspergillus niger,
Aspergillus terreus,
Candida albicans, ja
Fusarium-lajeja
15. - Toinen tutkimus osoitti, että salviaöljyllä vahvuudella
2 mg/ml oli voimakas sieniä tappava vaikutus
Alternaria alternate´en ja se vähensi
Aspergillus parasiticus-kasvua 87%:lla
ja esti
aflatoksiinin muodostumista 96%:sesti
15. - Toisessa tutkimuksessa salviaöljy osoittautui erittäin tehokkaaksi tappamaan
Penicillium
verrucosum´in, ja tämä johtui oletettavasti öljyn sisältämistä
α-thujonista ja
kamferista 16.
Anti-fungaalinen (Sieniä tappava) haihtuva mausteöljy #2:
Timjami (Thyme),
Kiinalainen nimi: Bai Li Xiang18
Tämän yrttimausteen ominaisuudet ovat: karvas, pistävä, ja lämmittävä. Sitä on käytetty: muuntamaan liman laatua, vahvistamaan pernan toinmintaa, vahvistamaan keuhkojen toimintaa, lämmittämään keskiruumista ja ajamaan kuivaa limaa ulos kehosta. Timjami parantaa valkoisten verisolujen tuotantoa ja vahvistaa vastutuskykyä. Tämä öljy tekee erittäin hyvää sydämelle, verisuonten läpille ja se lievittää kipua. Se alentaa myös verenpainetta. Timjamia käytetään paljon ruuissa ja se ei ole myrkyllistä
19. Tämä mauste sisältää seuraavia yhdisteitä:
tymolia, p-Cymeeniä, myrceeniä, borneolia ja linalolia 20.
Eräässä tutkimuksessa todettiin timjamiöljyn olevan erittäin tehokasta tappamaan solunsisäistä
Candida albicans´ia
21. - Toisessa tutkimuksessa oli tämä eteerinen öljy tehokasta tappamaan
Aspergillus-lajeja ja estämään
aflatoksiiin syntymistä
22, ja estämään homeitiöiden itämistä
23. - Kolmas tutkimus osoitti, että timjamiöljy tehosi hyvin estämään monen
Penicillum-lajin kasvua
24. Timjamin eteeristä öljyä on käytetty sisäisesti turvallisesti ja tehokkaasti potilailla, jotka taistelevat kroonisia, homeesta johtuvia tulehduksia vastaan.
Anti-fungaalinen (sieniä tappava) haihtuva mausteöljy #3:
Mausteneilikka (Clove), Kiinalainen nimi : Ding Xiang25
Tämän mausteyrtin ominaisuudet ovat: karvas sekä lämmin. Sitä käytetään lämmittämään vatsaa ja kipua lievittämään. Neilikkaa käytetään myös nikotteluun, pahoinvointiin, aamupahoinvointiin, oksentamiseen sekä ripuliin. Tätä yrttiä on käytetty myös hoitamaan impotenssia, kehon ja raajojen kylmyyttä. Se parantaa myös ruoan sulattamista lisäämällä sapen ja vatsahapon erittymistä. Neilikkaa käytetään myös paikallisesti hammassärkyyn.Tällä eteerisellä öljyllä on astmaa hoitavaa vaikutusta.
Tätä yrttiä ei saa käyttää kuumeessa ja liian sisäisen kuumuuden tapauksissa, joissa on myös kuivumisesta aiheutuneita oireita. Tämän yrtin haittavaikutuksiin kuuluu: huimausta, sydämen tykytystä, ahdistusta rinnassa, päänsärkyä, hikoilua, verenpaineen laskua ja ihottumaa. Neilikalla on estävä vaikutus:
Vibrio cholerae, Bacillus anthracis,
Salmonella typhi, Corynebacterium diptheriae, Bacillus dysenteriae, E.
coli, Bacillus subtilis ja
Staphlococcus aureus.
Neilikan eteerinen öljy sisältää seuraavia yhdisteitä:
eugenolia,
caryophylleniä, acetyleugenolia, α- caryophylleeniä ja chavicolia. - Eräässä tutkimuksessa eteerinen neilikkaöljy esti
Candida´a
, Aspergillus´ta, ja joitakin
dermatofyyttejä = silsasieniä, (= ihon karvan tai kynnen sarveistuneessa kudoksessa kasvava, usein sairausoireita aiheuttavat,
Epidermophyton-, Trichophyton- tai Microsporum-sukujen sienilajit: suom. huom.) ja mm.
fluconazoli-lääkkeelle vastustuskyvyn kehittäneille lajeille 26. - Toisessa tutkimuksessa
eugenoli tehosi estämään
Fusarium
moniliforme,
Fusarium oxysporum,
Aspergillus-lajeja,
Mucor - lajit,
Trichophyton rubrum ja
Microsporum gypseum 27. - Kolmannessa tutkimuksessa tämä eteerinen öljy lisäsi
fluconazoli- ja
voriconazoli-antibioottien
tehoa moniin
Candida- lajeihin
28. - Eräässä toisessa tutkimuksessa oli tämä eteerinen öljy tehokasta estämään lääkkeille vastustuskyvyn kehittäneille
Candida biofilms´eille
29.
Pieniä annoksia neilikkaöljyä on käytetty turvallisesti ja tehokkaasti vuosien ajan potilaille, joille on diagnosoitu
Lymen tauti,
parasiitteja ja homeesta myrkyttymistä.
Anti-fungaalinen haihtuva mausteöljy #4:
Kaneli (Cinnamon), Kiinalainen nimi: Rou Gui30
Tämän mausteyrtti on karvas, makea ja kuuma. Tätä yrttiä käytetään suureen sairauksien joukkoon, mm. kun henkilö ei kestä kylmyyttä, kylmiin raajoihin, heikkouteen, kipuiluun ja kylmyyteen alaselässä ja polvissa, impotenssiin, sukupuolivietin puutteeseen, liialliseen virtsan eritykseen ja ulosteen löysyyteen. Sitä käytetään myöskin pihisevään hengitykseen, astmaan, hengitysvaikeuksiin ja limaisuuteen. Lisäksi kanelia käytetään huimaukseen, kasvojen punoitukseen, kurkkukipuun ja alaraajojen kylmyyteen.
.
Tämä yrtti hoitaa myös sydänalan ja pallean kipuilua, oksentelua, ripulia, ilmavaivoja, turvotusta, ruoansulatuksen hitautta, tyrästä johtuvaa kipua ja kouristuksia vatsassa tai sisälmyksissä. Sitä käytetään myös verihyytymiin, epäsäännöllisiin kuukautisiin, kuukautisten poisjäämiseen, kivuliaisiin kuukautisiin, synnytyksen jälkeisiin kipuihin, ulkopuolisiin vammoihin, traumoihin, syvälle juurtuneisiin haavoihin, psoriasikseen ja paineen tuntemuksiin vatsassa.
Tämä yrtti sisältää seuraavia yhdisteitä:
cinnamic aldehyde,
cinnamic acid, cinnamyl acetate, phenylpropyl acetate, cinncassiol-A,
-B, -C1, -C2, -C3, cinnzelanine ja cinnzeylanol.
Kanelia
ei saa käyttää raskauden aikana eikä potilailla, joilla on merkkejä liiasta kuumuudesta, kuivuudesta tai verenvuotoherkkyyttä. Liian suuri annos kanelia voi aiheuttaa kasvojen punotusta, silmien punaisuutta,suun ja kielen kuivuutta, verenvuotoja, pahoinvointia, oksentelua, kipua vatsaontelossa, liiallista virtsan eritystä, anuriaa, polttavaa tunnetta virtsatessa, liiallista seruumiproteiinia virtsassa, huimausta, näön hämärtymistä, ja kielen tunnottomuutta.
Suonensisäisesti annettu kaneli alensi verenpainetta ja sydämen lyöntitiheyttä, hidasti sydämen lyöntitiheyttä, vähensi perifeeristen verisuonten laajenemista sekä laski suonten vastusta 3-5 minuutissa. Ihonalaisesti injektoituna kaneli nosti koirien valkoisten verisolujen määrää 150 – 200%. Tällä yrtillä on vastustuskykyä
silsaan, sairautta aiheuttaviin
sieniin ja moniin
gram-positiivisiin bakteereihin. Eräässä rottakokeessa kanelin eteerinen öljy osoitti kipua poistavaa ja rauhoittavaa vaikutusta.
Kanelin
kuoresta saatu eteerinen öljy oli tehokkaampaa estämään useampia
Aspergillus- ja
Penicillium-lajeja kuin kanelipuun lehdistä saatava eteerinen öljy
31.
Kanelin kuoren eteerinen öljy estää
Aspergillus-lajeja sekä
aflatoksiinia ja
aflatoxin-B1´n sekä
aflatoxin-G1´n syntymistä. Näitten myrkkyjen vaikutus estyy, koska tämä eteerinen öljy sitoutuu aflatoksiinien DNA´han. Tämä eteerinen öljy reagoi myös aflatoksiinien kehittämän reaktiivisen hapen kanssa, jolla on näiden myrkkyjen soluja suojaavaa vaikutusta
32. - Toisessa tutkimuksessa oli kanelinkuoriöljy kaikkein tehokkainta suusta eristettyä
Candida albicans´ia vastaan.
33 - Edelleen toinen tutkimus osoitti, että kanelinkuoren eteerinen öljy oli tehokkaampaa
fluconazoli-antibiootille vastustuskyvyn kehittäneille
Candida-lajeille
34. Laimeita kanelinkuoriöljyliuoksia ovat homemyrkkydiagnoosin saaneet henkilöt pystyneet ottamaan sisäisesti turvallisesti ilman haittavaikutuksia.
Eteeristen öljyjen oikea yhdistemä voi auttaa pääsemään eroon myrkyllisestä homeen aiheuttamasta tulehduksesta
Juuri samoin kuin marsujen aitauksen puhdistaminen painepesurilla, voivat yhdistelmät homeita/sieniä sekä niiden myrkkyjä vastustavia eteerisiä öljyjä auttaa pääsemään homeiden sisään, tappamaan ja tekemään siten myrkyttömiksi nämä piilevinä esiintyvät hometulehdukset. Koska joidenkin näiden eteeristen öljyjen käyttöön liittyy käyttövaroituksia, on hyvä työskennellä yhdessä yrtti- ja öljyasiantuntijan kanssa, joka tuntee myös krooniset sieni-infektiot, jotta voidaan kehittää asianmukainen, turvallinen sekä tehokas eteeristen öljyjen hoitostrategia juuri jokaisen omaan tilanteeseen sopivaksi.
1. Shoemaker, Ritchie. “Molds, Mycotoxins, & More” http://www.survivingmold.com/diagnosis/molds-mycotoxins-more
2. Netkovski J, Shirgoska B. Fungal rhinosinusitis. Prilozi. 2012 Jul;33(1):187-91. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22952104
3. Netkovski, p. 187.
4. Shin SY, Ye YM, Eun YG, Kim SW, Cho JS, Park HS. Local IgE-mediated
hypersensitivity to Alternaria in pediatric adenoid tissue. Int J
Pediatr Otorhinolaryngol. 2012 Oct;76(10):1423-8. doi:
10.1016/j.ijporl.2012.06.015. Epub 2012 Jul 6. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22770595
5. Murakami A, Tutumi T, Watanabe K. Middle ear effusion and fungi. Ann Otol Rhinol Laryngol. 2012 Sep;121(9):609-14. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23012900
6. Warkentien T, Rodriguez C, Lloyd B, Wells J, Weintrob A, Dunne JR,
Ganesan A, Li P, Bradley W, Gaskins LJ, Seillier-Moiseiwitsch F, Murray
CK, Millar EV, Keenan B, Paolino K, Fleming M, Hospenthal DR, Wortmann
GW, Landrum ML, Kortepeter MG, Tribble DR; for the Infectious Disease
Clinical Research Program Trauma Infectious Disease Outcomes Study
Group. Invasive Mold Infections Following Combat-related Injuries. Clin
Infect Dis. 2012 Oct 5. [Epub ahead of print] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23042971
7. Huang WM, Fan YM, Li W, Yang WW. Brain abscess caused by
Cladophialophora bantiana in China. J Med Microbiol. 2011 Dec;60(Pt
12):1872-4. Epub 2011 Aug 18. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21852529
8. Kelly D. Craven,1,† Heriberto Vélëz,1 Yangrae Cho,2 Christopher B.
Lawrence,2 and Thomas K. Mitchell. Anastomosis Is Required for Virulence
of the Fungal Necrotroph Alternaria brassicicola. Eukaryot Cell. 2008
April; 7(4): 675–683. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2292617/
9. Buess M, Cathomas G, Halter J, Junker L, Grendelmeier P, Tamm M,
Stolz D. Aspergillus-PCR in bronchoalveolar lavage for detection of
invasive pulmonary aspergillosis in immunocompromised patients. BMC
Infect Dis. 2012 Oct 2;12(1):237. [Epub ahead of print] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23031334
10. Brown. David. “Meningitis cases increase; very rare fungus identified” Washington Post. 12 Oct. 2012. http://www.washingtonpost.com/national/health-science/meningitis-cases-increase-very-rare-fungus-identified/2012/10/11/b44a7b1c-13e5-11e2-ba83-a7a396e6b2a7_story.html
11. R. Shoemaker. Surviving Mold. p. x (Foreward).
12. Thomas J. Walsh, EJ. Anaissie, D. Denning, R. Herbrecht, D.
Kontoyiannis, K. Marr, V. Morrison, B. Segal, W. Steinbach, D. Stevens,
J. van Burik, J. Wingard, T. Patterson. Treatment of Aspergillosis:
Clinical Practice Guidelines of the Infectious Diseases Society of
America Clin Infect Dis. (2008) 46(3): 327-360 doi:10.1086/525258
http://cid.oxfordjournals.org/content/46/3/327.1.full
13. Fanning S, Mitchell AP (2012) Fungal Biofilms. PLoS Pathog 8(4): e1002585. doi:10.1371/journal.ppat.1002585
14. Joe Hing kwok Chu. shu wei cao. Complementary and Alternative Healing University. http://thedao.com/shu_wei_cao.htm
15. Sage. The Genus Salvia. Edited by Spiridon E . Kintzios. CRC Press 2000. Print ISBN: 978-90-5823-005-8. Vol 11, p. 146.
16. Farag, R.S., Daw, Z.Y. and Abo-Raya, S.H. (1989b). Influence of Some
Spice Essential Oils on Aspergillus Parasiticus Growth and Production
of Aflatoxins in a Synthetic Medium. Journal of Food Science, 54 (1),
74–76
.
17. Sibel Ozcakmak, M. Dervisoglu, and A Yilmaz. Antifungal activity of
lemon balm and sage essential oils on the growth of ochratoxigenic
Penicillium verrucosum. African Journal of Microbiology Research, 30
March, 2012. http://www.academicjournals.org/AJMR, DOI: 10.5897/AJMR12.569 Vol. 6(12), p. 3082
18. Qi Food Thyme. http://www.qifood.eu/en/aliments/212_thymian
19. Kassner, P. Essential Oil Description. Jan 2011.
20. Thyme. http://en.wikipedia.org/wiki/Thyme
21. Tullio V, Mandras N, Allizond V, Nostro A, Roana J, Merlino C,
Banche G, Scalas D, Cuffini AM. Positive Interaction of Thyme (Red)
Essential Oil with Human Polymorphonuclear Granulocytes in Eradicating
Intracellular Candida albicans. Planta Med. 2012 Aug 7. [Epub ahead of
print] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22872591
22. Alizadeh A, Zamani E, Sharaifi R, Javan-Nikkhah M, Nazari S.
Antifungal activity of some essential oils against toxigenic Aspergillus
species. Commun Agric Appl Biol Sci. 2010;75(4):761-7. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21534488
23. Paster, N., Juven, B. J., Shaaya, E., Menasherov, M., Nitzan, R.,
Weisslowicz, H. and Ravid, U. (1990), Inhibitory effect of oregano and
thyme essential oils on moulds and foodborne bacteria. Letters in
Applied Microbiology, 11: 33–37. doi: 10.1111/j.1472-765X.1990.tb00130.x
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1472-765X.1990.tb00130.x/abstract
24. Lixandru BE, Drăcea NO, et al. Antimicrobial activity of plant
essential oils against bacterial and fungal species involved in food
poisoning and/or food decay. Roum Arch Microbiol Immunol. 2010
Oct-Dec;69(4):224-30. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21462837
25. Chen, John K., and Tina T. Chen. 2004. Chinese Medical Herbology and
Pharmacology. City of Industry CA: Art of Medicine Press, Inc., p. 461 –
462.
26. Pinto E, Vale-Silva L, Cavaleiro C, Salgueiro L. Antifungal
activity of the clove essential oil from Syzygium aromaticum on Candida,
Aspergillus and dermatophyte species. J Med Microbiol. 2009 Nov;58(Pt
11):1454-62. Epub 2009 Jul 9. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19589904
27. Inder Singh Rana, A. S. Rana, R. C. Rajak. Evaluation of antifungal
activity in essential oil of the Syzygium aromaticum (L.) by
extraction, purification and analysis of its main component eugenol.
Brazilian Journal of Microbiology (2011) 42: 1269-1277 ISSN 1517-8382 http://www.scielo.br/scielo.php?pid=S1517-83822011000400004&script=sci_arttext
28. Rózalska B, Sadowska B, Wieckowska-Szakiel M, Budzyńska A. [The
synergism of antifungals and essential oils against Candida spp.
evaluated by a modified gradient-diffusion method]. Med Dosw Mikrobiol.
2011;63(2):163-9. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22184911
29. Khan MS, Ahmad I. Biofilm inhibition by Cymbopogon citratus and
Syzygium aromaticum essential oils in the strains of Candida albicans. J
Ethnopharmacol. 2012 Mar 27;140(2):416-23. Epub 2012 Feb 2. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22326355
30. Chen, John K., and Tina T. Chen. 2004. Chinese Medical Herbology and
Pharmacology. City of Industry CA: Art of Medicine Press, Inc., p. 447 –
449.
31. Singh G, Maurya S, DeLampasona MP, Catalan CA. A comparison of
chemical, antioxidant and antimicrobial studies of cinnamon leaf and
bark volatile oils, oleoresins and their constituents. Food Chem
Toxicol. 2007 Sep;45(9):1650-61. Epub 2007 Feb 28. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17408833
32. Lokman Alpsoy. Inhibitory Effect of Essential Oil on Aflatoxin
Activity. African Journal of Biotechnology Vol. 9(17), pp. 2474-2481, 19
April, 2010 www.ajol.info/index.php/ajb/article/view/79702/69978
33. Carvalhinho S, Costa AM, Coelho AC, Martins E, Sampaio A.
Susceptibilities of Candida albicans mouth isolates to antifungal
agents, essentials oils and mouth rinses. Mycopathologia. 2012
Jul;174(1):69-76. Epub 2012 Jan 14. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22246961
34. Pozzatti P, Scheid LA, Spader TB, Atayde ML, Santurio JM, Alves SH.
In vitro activity of essential oils extracted from plants used as spices
against fluconazole-resistant and fluconazole-susceptible Candida spp.
Can J Microbiol. 2008 Nov;54(11):950-6. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18997851
Image courtesy of R.K. T029248 on Wikimedia Commons
Jos et jo ole tehnyt tilausta:

tee skirjeen tilaus
Goodbye Lyme newsletter (That’s a clue!)
P.S. Jos pidit tästä artikkelista, jaa se omalla sivustollasi, blogissasi, kunhan et muuta sitä mitenkään. Kaikkien artikkelin linkkien pitää jäädä paikloilleen.
=========================
Ja lisää tämä artikkelin loppuun:
=========================
©GoodbyeLyme.com. All Rights Reserved.
Wouldn’t you love to stumble upon a
secret library of powerful healing tools and ideas?
Find simple, yet electrifying ideas on self-healing, powerful herbs,
spiritual healing, and acupuncture for resolving difficult illnesses
like
Lyme disease. Head down to
http://www.GoodbyeLyme.com today and judge for yourself.
DISCLAIMER:
The medical information on this site is provided as an information
resource only, and is not to be used or relied on for any diagnostic or
treatment purposes. This information is not intended to be patient
education, does not create any patient-practitioner relationship, and
should not be used as a substitute for professional diagnosis and
treatment.
Please consult your health care provider, or contact the Two Frogs
Healing Center for an appointment, before making any healthcare
decisions or for guidance about a specific medical condition. The Two
Frogs Healing Center expressly disclaims responsibility, and shall have
no liability, for any damages, loss, injury, or liability whatsoever
suffered as a result of your reliance on the information contained in
this site. The Two Frogs Healing Center does not endorse specifically
any test, treatment, or procedure mentioned on the site.
By visiting this site you agree to the foregoing terms and
conditions, which may from time to time be changed or supplemented by
the Two Frogs Healing Center. If you do not agree to the foregoing terms
and conditions, you should not enter this site.
* * * * *
https://www.youtube.com/watch?v=SRM5dThyaAk
http://hybridrastamama.com/can-essential-oils-really-eliminate-toxic-mold/#
http://thenutritionwatchdog.com/4-essential-oils-that-are-more-powerful-than-antibiotics/